
Taysin mittava rakennusurakka puolivälissä – tavoitteet toteutumassa suunnitellusti
3.5.2017 12:32:59 EEST | Pirkanmaan sairaanhoitopiiri | Tiedote
Tampereen yliopistollisen sairaalan historian mittavin rakennusurakka on nyt aikataulullisesti puolivälissä. Sairaalan etupihalle rakennetaan kolme uudisrakennusta ja maanalainen pysäköintihalli, jotka otetaan käyttöön vaiheittain vuosien 2018-2020 aikana. Rakennettavien tilojen kokonaispinta-ala on yhteensä noin 90 000 neliömetriä. Kyseessä on yksi Pirkanmaan suurimmista rakennushankkeista.
Taysin etupihan rakennushankkeelle asetettiin neljä keskeistä tavoitetta, jotka ovat
- toiminnallisten lähtökohtien toteutuminen
- sairaalatoiminnan varmistaminen rakennusaikana ja turvallisuus kokonaisuudessaan
- aikataulussa pysyminen
- kustannusraamissa pysyminen.
Näiden lisäksi asetettiin muita tavoitteita, joita ovat muun muassa harmaan talouden torjunta, kestävän kehityksen periaatteet, hankintojen laatu, työmaan ympäristövaikutukset, teknisten järjestelmien yhteensopivuus sairaalan nykyisten järjestelmien kanssa sekä yhteistoiminta.
Kevään aikana on valmisteltu puoliväliraporttia, jossa arvioidaan yksityiskohtaisesti etupihahankkeelle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Sen perusteella rakennushanke etenee aikataulussa. Toiminnalliset suunnitelmat ovat toteutumassa hyvin. Sairaalatoiminta on voitu turvata rakentamisen aikana. Poikkeamat on hallittu, eikä potilasturvallisuus ole vaarantunut. Sopimusten mukaisessa kustannusraamissa pysytään, kun huomioidaan rakentamisen yleinen kustannuskehitys rakennusajalta. Myös hankkeelle asetetut muut tavoitteet ovat toteutumassa suunnitellusti.
Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee etupihan rakennushankkeen puoliväliraporttia 8.5. kokouksessaan. Raportti julkaistaan kokonaisuudessaan kokouksen esityslistan liitteenä torstaina sairaanhoitopiirin internet-sivuilla www.pshp.fi/ktweb.
Taustalla toiminnan uudistaminen
Taysin etupihahanke on osa Taysin uudistamisohjelmaa. Sen tavoitteena on uudistaa toimintaa, jotta alueen kasvavalle väestölle voidaan taata tulevaisuudessakin nykyaikaiset terveyspalvelut. Tämä edellyttää uusien tilojen rakentamista ja vanhojen, osin huonokuntoisten korjaamista. Ensimmäiset Taysin uudistamisohjelman uudet tilat ovat jo käytössä vuonna 2015 valmistuneessa E-rakennuksessa munuais- ja infektiopotilaille.
Taysin etupihalle rakennetaan uusia tiloja sydänpotilaiden, lasten ja nuorten, raskaana olevien, synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon. Lisäksi tiloihin tulee verisuonikirurgian ja toimenpideradiologian yksikkö sekä sairaalan uusi pääaula. Maanalaisesta pysäköintihallista pääsee suoraan sisäkautta sairaalan pääaulaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Etupihahankkeen projektijohtaja Jarko Keivaara, puhelin 050 37 32 922
Vs. kiinteistöjohtaja Juhani Jauhiainen, puhelin 050 516 3262
Taysin uudistamisohjelman johtaja, kehitysjohtaja Isto Nordback, puhelin 050 591 1458.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa Tampereella ja Pitkäniemessä Nokialla sekä Valkeakosken ja Vammalan sairaaloissa. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote
Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa
Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote
Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.
Pirkanmaalla noudatetaan THL:n koronarokotussuosituksia17.11.2022 13:27:05 EET | Tiedote
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kuntien koronarokottamisesta vastaavista viranomaisista koostuva rokotuskoordinaatioryhmä on kokoontunut tänään torstaina. Ryhmä päätti noudattaa THL:n antamia ohjeita koronarokottamiseen liittyen.
Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote
Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.
Työikäisten rintasyöpäpotilaiden työkyvyn arviointi ja tuki siirtyvät työterveyshuoltoon19.10.2022 10:13:31 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen TYÖOTE-toimintamalli otetaan Taysissa ensimmäisenä käyttöön rintasyöpäpotilailla ja seuraavaksi selkäleikatuilla potilailla. Muutoksen tavoitteena on tarjota toipumiseen entistä yksilöllisempää tukea.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri