Väitöstutkimus toi uutta tietoa sanomalehtipaperin ditioniittivalkaisun optimointiin

Natriumditioniitin (Na2S2O4) ensimmäinen valmistussynteesi tehtiin jo vuonna 1870, jolloin sillä havaittiin olevan voimakas pelkistävä ominaisuus. Kyseistä ominaisuutta on hyödynnetty sen jälkeen muun muassa vaateteollisuudessa, paperiteollisuudessa ja orgaanisissa synteeseissä.
Väitöstutkimuksessa selvitettiin ditioniittivalkaisun peruskemiallisia ilmiöitä valkaisukemikaalin valmistuksessa, liuoksen varastoinnissa ja mekaanisen massan valkaisussa.
Perusta ditioniittivalkaisun hallinnalle tehdasolosuhteissa muodostuu jo liuoksen valmistuksen yhteydessä. Kaikki ne häiriötekijät, jotka johtuvat valmistusprosessista ja sen epätäydellisistä säädöistä, voivat kulkeutua lopuksi paperikoneelle asti ja aiheuttaa koneen märkäosan kemian ongelmia.
Valkaisussa tapahtuvien rikkiyhdisteiden reaktioiden ymmärtäminen onkin paperinvalmistajille erittäin merkityksellistä. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että lähtökohta ditioniitin valkaisutehokkuutta ja käyttökustannuksia arvioitaessa perustuu valkaisuhetkellä olevan aktiivisen ditioniittikonsentraation väkevyyden tietämiseen.
Uusia ideoita teollisuusmittakaavan ditioniittivalkaisun hallintaan
Perustutkimuksissa on usein jäänyt keskeneräiseksi valkaisun peruskemian tunteminen ja on syvennytty ainoastaan teollisuusprosessin lopputuloksen, massan vaaleuden nostamiseen.
Tässä tutkimuksessa ditioniittivalkaisua on tarkasteltu laaja-alaisesti kemikaalin valmistuksesta aina tehdasolosuhteissa tapahtuviin ditioniittivalkaisun jälkeisiin rikkiyhdisteiden hapettumisreaktioihin saakka.
Vaikka tulokset pohjautuvat suurimmaksi osaksi laboratoriomittakaavan tutkimustuloksiin, ne synnyttävät ideoita ja ovat sovellettavissa myös prosessimittakaavan ditioniittivalkaisun hallintaan.
FM Jukka Pekka Isoahon soveltavan kemian väitöskirjan " Dithionite Bleaching of Thermomechanical Pulp — Chemistry and Optimal Conditions" tarkastustilaisuus on 31.5.2019 klo 12:00 Vanhassa juhlasalissa (Seminarium), S212. Vastaväittäjänä toimii professori Jouni Paltakari (Aalto yliopisto) ja kustoksena professori Raimo Alén (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Jukka Pekka Isoaho valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston kemian laitokselta vuonna 1993. Isoaho työskentelee tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella laboratorioinsinöörinä.
Tutkimus on julkaistu Jyväskylän yliopiston väitöstutkimusten sarjassa,2019. ISSN 2489-9003; 85; ISBN 978-951-39-7768-9 (PDF), SBN 978-951-39-7768-9 (PDF).
Linkki väitöskirjaan: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/64078
Lisätietoja:
Jukka Pekka Isoaho, jukka.p.isoaho@jyu.fi, +358 40 805 3689
Tiedottaja Tanja Heikkinen, viestinta@jyu.fi, +358 50 581 8351
Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Facebook: jyuscience Twitter: jyscience
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen19.6.2025 13:50:32 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Tiedote
Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla19.6.2025 08:15:17 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.
Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen18.6.2025 12:52:30 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme