Kansainvälinen maisteriohjelma opettaa vastuullisuutta urheilujohtajille – kauppakorkeakoulu ja liikuntatieteellinen kohti uudenlaista yhteistyötä

Vastuullisen urheilujohtamisen maisteriohjelma vastaa nykypäivän tarpeisiin ymmärtää eettisiä asioita ja vastuullisuutta monitieteisesti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Urheilu- ja liikunta-alalla tarvitaan juuri nyt uusia avauksia ja näkemyksellisyyttä.
Muun muassa ilmastonmuutos, eettiset kysymykset sekä viimeisimpänä Covid-19 ovat esimerkkejä globaaleista ilmiöistä, jotka vaikuttavat voimakkaasti myös urheiluorganisaatioiden toimintaan.Kokonaisuus toteutetaan uudenlaisena kahden tiedekunnan yhteistyönä.
– Maisteriohjelmaan kuuluu syventävän tason opintojaksoja muun muassa vastuullisesta johtamisesta ja henkilöstöjohtamisesta, erilaisten liikunta- ja urheiluorganisaatioiden toiminnan logiikasta, urheiluetiikasta sekä urheilusta yhteiskunnallisena ilmiönä. Lisäksi opiskelijat suorittavat pakollisen harjoittelun alan suomalaisissa tai kansainvälisissä organisaatioissa, kertoo Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Maisteriohjelman järjestävät yhteistyönä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu ja liikuntatieteellinen tiedekunta. Ohjelmassa yhdistyvät liiketaloustieteellinen ja liikunnan yhteiskuntatieteellinen ajattelu ja teoreettinen ymmärrys. Tämänkaltaista yhteiskoulutusta ei ole Jyväskylän yliopistossa aiemmin järjestetty.
Ohjelmassa hyödynnetään myös laajaa yhteistyö- ja sidosryhmäverkostoa. Yksi tärkeä sidosryhmä on Suomen Olympiakomitea, jonka toimitusjohtaja Mikko Salonen näkee koulutuksen tärkeänä avauksena.
– Urheilun ja liikunnan kenttä on nyt uuden edessä. Urheilu tarvitsee ammattimaisempaa johtamista ja osaamisen vahvistamista, Salonen sanoo.
Uusi koulutusohjelma on 120 opintopisteen laajuinen. Ensimmäiset opiskelijat pääsevät hakemaan koulutusohjelmaan tammikuussa 2021 ja aloittamaan opintonsa syyskuussa 2021. Koulutusohjelma on englanninkielinen.
Maisteriohjelmaan liittyen järjestetään vastuullisen urheilujohtamisen webinaari ke 26.8.2020 kello 13–14. Puhujina ovat kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen, kansanedustaja ja entinen jääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo sekä Adeccon toimitusjohtaja ja entinen kymmenottelija Sami Itani. Webinaariin voi liittyä Zoom-linkin kautta:
https://jyufi.zoom.us/j/62784505860
salasana:318599
tapahtuman ID: 627 8450 5860
Lisätietoja:
Suvi Heikkinen, ohjelman johtaja, kauppakorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto
puhelin +358 40 805 3319
sähköposti: suvi.s.heikkinen@jyu.fi
Hanna Vehmas, ohjelman johtaja, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
puhelin +358 40 805 3977
sähköposti: hanna.m.vehmas@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro VuoriViestinnän asiantuntija / kauppakorkeakoulu
Puh:040 805 4636iiro.p.l.vuori@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen19.6.2025 13:50:32 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Tiedote
Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla19.6.2025 08:15:17 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.
Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen18.6.2025 12:52:30 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme