Viha on vaarallista: vuoden 2020 aikana on murhattu ainakin 350 transihmistä

Vapaa julkaistavaksi HETI
20.11.2020
Sisältö lyhyesti:
- Kansainvälistä transmuistopäivää vietetään 20.11. väkivaltaisesti kuolleiden transihmisten muistolle
- Transgender Europe -järjestön vuosiseurannan mukaan vuonna 2020 murhattiin ainakin 350 transihmistä, Suomesta uhreja oli 1.
- Suomen viranomaisten tulisi parantaa valmiuksiaan puuttua transihmisten kohtaamaan väkivaltaan ja häirintään sekä näiden ennaltaehkäisyyn.
- Syrjintä vaikuttaa monella tavalla transihmisten terveyteen ja turvallisuuteen. Tämä tulisi tunnistaa paremmin esimerkiksi tukipalveluissa.
- Transihmisten asemaa korjaisi merkittävästi myös niin sanotun translain uudistus, joka ei ole vielä edennyt lainvalmisteluun
Transgender Europe on kerännyt tietoa koko maailmassa murhatuista transihmisistä vuodesta 2008 alkaen. Tänä aikana järjestölle on raportoitu 3664 uhria 75 eri maasta. Vuoden 2020 uhriluku oli 350 henkeä, 6 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 laskennassa. Tilasto perustuu raportointiin, joten uhreja on todennäköisesti vielä enemmän. Vuoden 2020 aikana murhatuiksi ilmoitetuista transihmisistä 343 oli transnaisia tai transfeminiinejä. Suurin osa ilmoitetuista murhista tapahtui Brasiliassa (152 tapausta), Meksikossa (57) ja Yhdysvalloissa (28). Uhrien joukossa on tänä vuonna valitettavasti myös suomalainen Essi Granlund, joka puukotettiin kesällä 2020.
Rikoksen kohteiksi joutuneiden tuki riittämätöntä
Järjestöt katsovat, että viranomaisten kyky ennaltaehkäistä ja puuttua transvihamieliseen väkivaltaan ja häirintään on Suomessa edelleen riittämätöntä. On tavallista, ettei transvihamielisen rikoksen kohteeksi joutunut ilmoita poliisille tapahtuneesta, koska ei usko ilmoituksen johtavan toimenpiteisiin tai edes saavansa asiallista kohtelua. Monen väkivallan uhreja tukevan tahon ymmärrys transihmisten erityistarpeista on viime vuosina parantunut, mutta kohderyhmä jää silti liian usein näkymättömäksi käytännön työssä.
“Viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäistä syrjintää. Esimerkiksi poliisin tulee varmistaa, että se osaa tunnistaa sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia vihaan perustuvia rikoksia sekä kohdata esimerkiksi transukupuolisia ja ei-binäärejä asiakkaitaan kunnioittavasti. Poliisin tulisi lisäksi kuunnella aktiivisesti transtoimijoita luottamuksen vahvistamiseksi”, painottaa Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.
“Essi Granlundin tapaus osoittaa, että Suomessa on saattanut aiemminkin tapahtua transtaustaisiin henkilöihin kohdistuvia henkirikoksia, jotka on sekä kirjattu että tiedotettu väärin ja joista siksi ei ole olemassa tietoa. Jos poliisin alkuperäistä linjaa olisi noudatettu, olisi tämäkin henkirikos käsitelty enemmistön edustajien välisenä tapauksena. Poliisilla on siis paljon tehtävää, jotta transtaustaiset uhrit tulevat kohdelluksi kunnioittavasti”, huomauttaa varapuheenjohtaja Julia Peltonen Trans ry:stä.
Vähemmistön vähemmistöihin kuuluneet uhrit olivat yliedustettuina Transgender Europen tilastoissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa neljä uhria viidestä kuului rodullistettuun vähemmistöön. 350:sta murhatusta uhrista 60 prosenttia teki seksityötä. Tällaiset erityiset haavoittuvuudet on ensiarvoisen tärkeä huomioida kaikessa sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä.
Väkivallalla ja syrjinnällä järkyttävät seuraukset
Transihmisten syrjintä ja transihmisiin kohdistuva väkivalta on ilmiö, jolla on murhien lisäksi muitakin vakavia seurauksia. Euroopan perusoikeusviraston kysely totesi toukokuussa 2020, että peräti 42 prosenttia suomalaisista transvastaajista oli kokenut sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella häirintää viimeisen vuoden aikana. 51 prosenttia transsukupuolisista miehistä oli puolestaan kohdannut seksuaalista väkivaltaa, kertoi laaja yhdysvaltalaistutkimus vuonna 2015.
“Transihmisiin kohdistuva syrjintä vaikuttaa laajasti transihmisten terveyteen ja turvallisuudentunteeseen. Suoran syrjinnän lisäksi transihmisiin kohdistuu paljon epäasiallista kohtelua, kuten väärinsukupuolittamista, kyseenalaistamista ja vähättelyä. Tällaista rakenteellista syrjintää on edelleen paljon, esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon ja työelämän piirissä”, toteaa Trasek ry:n puheenjohtaja Timja Shemeikka. “Pelko syrjityksi tulosta ja syrjintäalttius rajoittavat monen transihmisen elämää hyvin paljon.”
Suomen syrjintälainsäädäntö on kehittynyt hyvään suuntaan 2010-luvulla ja tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuoli-identiteetin sekä sukupuolen ilmaisun perusteella. “Viranomaisilla, koulutuksen järjestäjillä ja työnantajilla on velvollisuus ennaltaehkäistä syrjintää. Tämän toimeenpano on vielä kuitenkin hyvin puutteellista”, huomauttaa Transfeminiinit ry:n puheenjohtaja Tanja von Knorring. “Transihmisiä ja ei-binäärejä on tärkeä kuunnella heitä itseään koskevissa asioissa, mutta sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien tulisi olla tärkeitä kaikille.”
Transvihan vastaisessa toiminnassa tarvitaan myös cissukupuolisia eli heillä, jotka eivät kuulu sukupuolivähemmistöön. Esimerkiksi transihmisiä syrjivään puheeseen puuttuminen on konkreettinen teko, jolla enemmistö voi hyödyntää rakenteellista valtaansa sukupuolivähemmistöjen hyväksi.
Suomen translakiuudistus vähentäisi syrjintää
Syrjintä ja väkivalta eivät synny tyhjiössä. Lainsäädäntö ei pelkästään heijasta, vaan myös muokkaa yhteiskuntaa, jossa elämme. Translain uudistus vahvistaisi merkittävästi transihmisten oikeuksia. Uudistus on hallitusohjelmassa. Järjestöt ovat toistuvasti vaatineet asian edistämistä, viimeksi lokakuussa. Tuolloin julkistetun kannanoton allekirjoitti 75 järjestöä. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän helmikuussa julkistettu muistio antaa eväät uudistustyön etenemiselle: hidastelulle ei ole perusteita.
“Kyse on transihmisten ihmisoikeuksia loukkaavasta lainsäädännöstä, jonka poistamista ovat vaatineet sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa, Taiwanista Iso-Britanniaan”, asiantuntija Pia Puu Oksanen Amnestyn Suomen osastosta toteaa. “Lailla tulee myös vahvistaa translasten ja -nuorten oikeuksia mahdollistamalla heille sukupuolen juridinen vahvistaminen. Muutoin uudistus ei täytä kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita”, jatkaa Oksanen.
Helsingissä 20.11.2020
DreamWear Club
Non-Binary Voices / Ei-Binäärisiä Ääniä -kollektiivi
Trans ry
Transfeminiinit ry
Trasek
Amnesty International Suomen osasto
Seta ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakris Kupila
Puheenjohtaja
Seta ry
sakris.kupila@seta.fi
+358 50 329 9891
Kannanoton allekirjoittaneiden tahojen yhteystiedot
Sohvi Hellsten
viestinnän asiantuntija
sohvi.hellsten@seta.fi
+358 50 572 3259
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Uskonyhteisöt saavat käyttöönsä uudet turvallisemman toiminnan ohjeet21.9.2023 14:28:28 EEST | Tiedote
Monissa seurakunnissa on viime vuosina otettu käyttöön turvallisemman tilan ohjeita, jotta eri vähemmistöryhmiin kuuluvat ihmiset voisivat osallistua yhdenvertaisesti ja turvallisesti leiri- tai ryhmätoimintaan. Yhtenäistä mallia ohjeiksi ei ole kuitenkaan ollut. Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hankkeessa on luotu verkossa vapaasti käytettävissä oleva turvallisen toiminnan malliohjeistus, jonka saa muokata itselleen sopivaksi. Lisäksi samalla sivustolla uskonyhteisöjen työntekijät ovat 1.9. alkaen voineet sitoutua turvallisemmiksi toimijoiksi.
Tanska ja Saksa mahdollistavat sukupuolen juridisen korjaamisen alaikäisille – Seta vaatii säädösvalmistelun käynnistämistä24.8.2023 13:12:22 EEST | Tiedote
Saksan liittovaltion hallitus esittää itsemääräämisoikeutta juridisen sukupuolen vahvistamiseen myös alaikäisille. Tanskassa rekisteriviranomainen on päättänyt, että sukupuolimerkintää voidaan muuttaa myös alaikäisten kohdalla.
”Lapset eivät synny ennakkoluuloisina” – homo- ja transfobiaa ja rasismia ennaltaehkäistävä kouluissa9.8.2023 05:05:00 EEST | Tiedote
Kouluvuosi alkaa jälleen eri puolilla Suomea. Kesäkuussa uudistuneen yhdenvertaisuuslain myötä kouluilla on selkeämpi velvollisuus ennaltaehkäistä ja puuttua sateenkaarinuoriin kohdistuvaan syrjintään ja häirintään.
Oulu Priden pääpäivänä ennätysyleisö: kulkueessa 2500-3000 ja puistojuhlassa 4000-45007.8.2023 08:43:35 EEST | Tiedote
Oulu Pride -viikkoa vietettiin 31.7.-6.8. ja viikon tapahtumat keräsivät runsaasti yleisöä. Oulu Priden pääpäivä oli lauantai 5. elokuuta, joka keräsi ennätysmäärän yleisöä Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan. Oulu Pride arvioi, että kulkueeseen osallistui 2500-3000 henkilöä sekä puistojuhlaan 4000-4500 henkilöä.
Oulu Priden suojelijaksi on valittu kansanedustaja Jenni Pitko20.7.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Oulu Priden teemana tänä vuonna on turvallinen tulevaisuus sateenkaarinuorille ja -lapsille. Tämän vuoden suojelijaksi on valittu kansanedustaja Jenni Pitko.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme