Väitös 4.6.2021: Moderni ohjelmistokehitys tukeutuu avoimen lähdekoodin käyttöön - Koronavilkku-sovellus ajankohtainen esimerkki (Tuunanen)

Koronavilkku-sovellus on ajankohtainen esimerkki avoimen lähdekoodin hyödyntämisestä
Lähes kaikki nykypäivänä kehitettävät tietokoneohjelmistot käyttävät ainakin jossain määrin hyväkseen avointa eli uudelleenkäytön mahdollistavaa lähdekoodia. Koronavilkku-sovellus on ajankohtainen esimerkki tällaisesta ohjelmistosta. Koronavilkku-sovellus julkaistiin 31.8.2020 sovelluskaupoissa vain noin puoli vuotta epidemian alkamisen jälkeen. Ohjelmiston saattaminen käyttöön näin nopealla aikataululla ei olisi ollut mahdollista ilman avointa lähdekoodia, jota käytettiin sovelluksen toteuttamiseksi.
– Sen lisäksi, että Koronavilkku-sovellus käyttää hyväkseen avointa lähdekoodia, se myös julkaistiin nimenomaan avoimen lähdekoodin ohjelmistona. Tämän ansiosta sen toiminnallisuutta ja turvallisuutta voi arvioida kuka tahansa riippumaton asiantuntija. Se takaa sovelluksen oikean toiminnallisuuden ja henkilötietojen turvallisen käsittelyn, Timo Tuunanen kertoo.
– Koronavilkku-sovelluksen Android-versiossa näitä uudelleenkäytettyjä ohjelmisto-osia on peräti yli 100. Uudelleen käytettyjen avointen lähdekoodien lista löytyy sovelluksen Asetukset-valikosta. Täten sovellus noudattaa näiden osien käyttöehtoja, Tuunanen jatkaa.
Tekijänoikeudet uudelleenkäytön haasteena
Ohjelmistojen lähdekoodia suojaavat tekijänoikeudet samaan tapaan kuin esimerkiksi kirjoja tai elokuvia. Lisenssit määrittävät tekijänoikeuden alaisen materiaalin käyttöehdot. Tuunasen tutkimuksessa selvisi, että ohjelmistokehittäjille on haastavaa tunnistaa ja ymmärtää lisenssiehdot, jotka ovat mahdollisesti tuhansien lähdekooditiedostojen joukossa. Näiden tukemiseksi kehitettiin automatisoituja menetelmiä, joilla lisenssitiedot kerätään lähdekooditiedostoista. Samalla varmistetaan, että lisenssien ehtoja ei rikota esimerkiksi yhdistämällä keskenään epäyhteensopivien lisenssien alaisia ohjelmistoja.
– Avoimen lähdekoodin lisenssit antavat oikeuden tekijänoikeuksien hyödyntämiseen. Lisenssit sisältävät ehtoja, joita uudelleenkäyttäjän tulee ymmärtää ja noudattaa. Lisenssiehtojen rikkominen voi johtaa tekijänoikeuskorvauksiin tai ohjelmistojen vetämiseen pois markkinoilta. Nämä voivat johtaa taloudellisiin tappioihin tai mainehaittoihin tekijänoikeuksia rikkoville organisaatioille, Tuunanen toteaa.
FM Timo Tuunasen ohjelmisto- ja tietoliikennetekniikan väitöskirjan "Tool Support for Open Source Software License Compliance: The First Two Decades of the Millennium" tarkastustilaisuus pidetään 4.6.2021 klo 12.00 ja sitä voi seurata verkkovälitteisesti linkistä: https://r.jyu.fi/dissertation-tuunanen-040621.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations 371, Jyväskylä 2021, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-8596-7 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8596-7
Vastaväittäjänä toimii professori Kari Smolander (LUT-yliopisto) ja kustoksena professori Tommi Kärkkäinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset lisäkysymyksensä (kustokselle): +358 40 8054896
Timo Tuunanen kirjoitti ylioppilaaksi Kilpisen lukiosta vuonna 1995. Hän valmistui Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselta syksyllä 2000 filosofian maisteriksi ja hänellä on lisäksi lastentarhanopettajan pätevyys (kasvatustieteiden kandidaatin tutkinto). Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt ohjelmistotekniikan asiantuntijana sekä konsulttina viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän on toiminut Jyväskylän yliopistossa assistenttina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Tuunanen
puh. 040 837 4899
timo.tuunanen@iki.fi
Kati Valpeviestinnän asiantuntija
Puh:0400 247 458viestinta@jyu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen19.6.2025 13:50:32 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Tiedote
Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla19.6.2025 08:15:17 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.
Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen18.6.2025 12:52:30 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme