
Täysi koronarokotussarja ehkäisee tehokkaasti sairaalahoidon tarvetta
Taysissa on hoidettu kesä-elokuussa 67 koronapotilasta. Hoidetuista on ollut rokottamattomia 51 potilasta. 13:lla on ollut yksi rokotus ja kolmella täysi rokotussarja. Sairaalahoidossa kesällä olleista 85 prosenttia on ollut alle 60-vuotiaita. Näistä noin puolet ovat olleet alle 40-vuotiaita.
- Tämä viestii siitä, että kaksi rokotetta kannattaa ottaa, jotta tästä epidemiasta halutaan eroon. Lasten tartuntoja ei voida kokonaan estää, ellei yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus nouse, sanoo ylilääkäri Jaana Syrjänen.
Eri puolilla Pirkanmaata kouluissa on levitetty väärää tietoa koronarokotusten tehosta ja turvallisuudesta. Pandemiaohjausryhmä pitää lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa rokotuksen vastaista kampanjaa vastuuttomana.
Liki kolmasosan lähde jäi selvittämättä
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 436 uutta koronatartuntaa. Niistä pystyttiin selvittämään 271 eli 62 prosentin tartunnan lähde.
Samassa taloudessa asuvilta saatiin kaikkiaan 146 tartuntaa. Sukulaisten ja ystävien tapaamisesta tuli 52 tartuntaa. Ulkomailta oli peräisin 28 tartuntaa. Työpaikoilta tuli 12 tartuntaa, kuten myös yksityisistä juhlista. Liikennevälineistä saatiin kahdeksan ja ravintoloista ja baareista kolme tartuntaa. Yksittäiset tartunnat tulivat päiväkodista, hoitoyksiköstä ja vapaa-ajan harrastuksesta.
Näytteenotto keskitetty oireisille
THL:n mukaan sairaanhoitopiirit ja kunnat voivat resurssiensa mukaisesti purkaa karanteenin, jos altistuneesta aikaisintaan kuusi vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen.
Tämänhetkisessä epidemiatilanteessa sairaanhoitopiiri pyytää välttämään oireettomien testaamista karanteenin lyhentämiseksi. Testausresurssit keskitetään oireisten potilaiden testaamiseen ja kuntien tartuntatautiresurssit tartuntojen jäljittämiseen ja rokottamiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760
Hallintoylilääkäri Eija Tomás
Puh. 040 526 6382
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote
Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa
Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote
Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.
Pirkanmaalla noudatetaan THL:n koronarokotussuosituksia17.11.2022 13:27:05 EET | Tiedote
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kuntien koronarokottamisesta vastaavista viranomaisista koostuva rokotuskoordinaatioryhmä on kokoontunut tänään torstaina. Ryhmä päätti noudattaa THL:n antamia ohjeita koronarokottamiseen liittyen.
Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote
Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.
Työikäisten rintasyöpäpotilaiden työkyvyn arviointi ja tuki siirtyvät työterveyshuoltoon19.10.2022 10:13:31 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen TYÖOTE-toimintamalli otetaan Taysissa ensimmäisenä käyttöön rintasyöpäpotilailla ja seuraavaksi selkäleikatuilla potilailla. Muutoksen tavoitteena on tarjota toipumiseen entistä yksilöllisempää tukea.