
Harrastus- ja virkistystiloja esitetään avattaviksi Pirkanmaallakin
Taysiin on viikon ajan tullut keskimäärin yhdeksän potilasta päivässä, mikä on samaa tasoa kuin kaksi viikkoa aiemmin. Taysin sairaaloissa on kaikkiaan viitisenkymmentä potilasta, joita hoidetaan koronan takia.
Viime viikolla todettiin aiempaa vähemmän koronatartuntoja mutta myös testejä tehtiin Fimlabissa aiempaa vähemmän. Positiivisten osuus testatuissa ei ole kuitenkaan kasvanut, joka toisella Fimlabin laboratorion koronatestissä käyvällä todetaan koronatartunta. Tartuntojen ilmaantuvuus oli Pirkanmaalla viime viikolla 1634 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta.
- Tartuntaluvut eivät edusta enää todellista tautitaakkaa. Koronaa kuitenkin testataan edelleen paljon, vaikka kohderyhmä on rajattu muutamiin ryhmiin. Testauskriteerien muutos on hyvä ottaa huomioon lukuja tarkastellessa, sanoo ylilääkäri Jaana Syrjänen.
Tampereen Viinikanlahden jätevesipuhdistamon koronalöydökset ovat korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin.
THL tarkastelee rokotuskattavuutta nyt koko väestössä ja yli 18-vuotiaissa. Yli 18-vuotiaista pirkanmaalaisista yhden koronarokotteen on saanut 89,7 prosenttia, kaksi rokotetta 86,9 prosenttia ja kolmannen rokotteen 53,8 prosenttia. Kahden ensimmäisen rokotteen osuudet ovat hiukan valtakunnallista keskiarvoa suurempia.
Harrastus- ja virkistystiloja esitetään avattaviksi
Alueellinen pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että harrastus- ja virkistystilojen sulkua koskevaa tartuntatautilain 58g -pykälää ei jatketa 5.2.2022 alkaen. Myös lasten- ja nuorten urheilukilpailut voivat taas pandemiaohjausryhmän linjauksella Pirkanmaalla jatkua.
Niin ikään Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että 5.2. alkaen sisätiloissa voitaisiin järjestää matalan riskin yleisötilaisuuksia, joissa osallistujilla on istumapaikka. Käyttöön voitaisiin ottaa vain puolet suurimmasta istumapaikkamäärästä. Korkean riskin yleisötapahtumia sisätiloissa seisomapaikoilla ei voisi edelleenkään järjestää seuraavan kahden viikon aikana.
Tartuntatautilain mukaisen 58d-pykälän mukaisia turvatoimia jatketaan edelleen.
Yksityistilaisuuksissa suositellaan enintään 10 hengen kokoontumista.
Tapahtumajärjestäjä voi valvoa maskin käyttöä
Vahva maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla kaikissa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä. Koulujenkaan maskisuositukseen ei tule muutoksia. Työpaikoilla suositellaan edelleen etätyötä.
Pandemiaohjausryhmä painottaa maskien käytön merkitystä kaikissa Pirkanmaalla järjestettävissä tapahtumissa.
- Kun rajoituksia nyt ryhdytään purkamaan, maskien käyttö on entistäkin tärkeämpää, koska omikron-aaltokaan ei ole vielä ohi. Vetoamme, että yleisötilaisuuksissa käytetään kasvomaskia ja tapahtuman järjestäjä valvoo maskin käyttöä aktiivisesti. Koska maskisuositus jatkuu peruskouluissakin, me aikuiset olemme vastuullisina esimerkkeinä myös lapsille ja nuorille. Jos lapset pystyvät tähän, ei tämä voi olla aikuisillekaan mahdotonta, tähdentää johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote
Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa
Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote
Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.
Pirkanmaalla noudatetaan THL:n koronarokotussuosituksia17.11.2022 13:27:05 EET | Tiedote
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kuntien koronarokottamisesta vastaavista viranomaisista koostuva rokotuskoordinaatioryhmä on kokoontunut tänään torstaina. Ryhmä päätti noudattaa THL:n antamia ohjeita koronarokottamiseen liittyen.
Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote
Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.
Työikäisten rintasyöpäpotilaiden työkyvyn arviointi ja tuki siirtyvät työterveyshuoltoon19.10.2022 10:13:31 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen TYÖOTE-toimintamalli otetaan Taysissa ensimmäisenä käyttöön rintasyöpäpotilailla ja seuraavaksi selkäleikatuilla potilailla. Muutoksen tavoitteena on tarjota toipumiseen entistä yksilöllisempää tukea.