Kotimaisesta superproteiinista soijan korvaaja eniferBion kehitystyölle Metsä360 palkinto

Biotekniikan startup yritys eniferBio on herättänyt henkiin Suomessa 1970 - luvulla kehitetyn Pekilo-teknologian, jolla voidaan tuottaa erittäin proteiinipitoista jauhetta. - Maailman proteiinin kysynnän on arvioitu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, minkä vuoksi tarvitaan nykyistä kestävämpiä tapoja tuottaa vaihtoehtoisia proteiineja, sanoo eniferBio yhtiön toimitusjohtaja Simo Ellilä.
Hanke palkittiin Marjatta ja Eino Kollin säätiön ja LUT yliopiston jakamalla 30.000 euron suuruisella tämän vuoden Metsä360 tunnustuspalkinnolla. Palkinnon tavoitteena on tuoda esiin metsäteollisuuden uusia metsän jalostusarvon nostoon tähtääviä ratkaisuja, tekoja ja innovaatioita.
-Ruuan riittävyys sekä kestävä ja paikallinen tuotanto ovat merkittäviä globaaleja haasteita. Emme voi luottaa, että eläinperäinen proteiini riittää ruokkimaan maailman väestön tulevaisuudessa. Kolmessa vuosikymmenessä kestävästi tuotetun proteiinin kysyntä on muuttunut täysin. Nyt Brasiliassa tuotetusta halvasta soijasta halutaan eroon, kun sen viljely aiheuttaa metsäkatoa ja kiihdyttää edelleen ilmastomuutosta, sanoo Ellilä.
Pekilon valmistusprosessissa voidaan hyödyntää muiden teollisuudenalojen, kuten metsä-, biopolttoaine- tai elintarviketeollisuuden sivujakeita, jotka voidaan muuntaa prosessin avulla proteiinin kaltaiseksi lisäarvon tuotteeksi. Valmistuessaan se oli maailman ensimmäisen sieniproteiinin teollinen tuotantoprosessi.
Proteiinin teollinen valmistusprosessi valmiina
Pekilo elää luonnossa ja muiden sienien tapaan kierrättää maaperän ravinteita hajottamalla kasviperäistä ainesta. Sienirihmasto eristettiin Suomen maaperästä 1960 – luvulla metsäyhtiöiden etsiessä sulfiittiliemelle hyötykäyttöä. Kehitystyön tuloksena syntyi proteiinirehua, jonka teollisen mittakaavan valmistus Mäntässä ja Jämsänkoskella kesti 15 vuotta, kunnes sen valmistus loppui sulfiittipohjaisten sellutehtaiden sulkemiseen.
-Pekilo kytkeytyy edelleen metsäteollisuuteen siten, että tehdyn kehitystyön lisäksi se toimii parhaiten näillä puupohjaisilla raaka-aineilla. Teemme yhteistyötä selluteollisuuden kanssa ulkomailla ja selvitämme kumppanuuksia myös suomalaisen metsäteollisuuden kanssa. Meitä kiinnostavat sivuvirtoja tuottavat biojalostushankkeet.
Ellilän mukaan Pekilon valmistusprosessin toimivuus teollisessa valmistuksessa on merkittävä kilpailuvaltti. - Olemme toimittaneet proteiinin testieriä useille kansainvälisille yrityksille eri toimialoilla. Tällä hetkellä mielenkiintoisimmat korkean proteiinin käytön testitulokset tulevat lohenkasvatuksesta. Lohihan on lihansyöjä ja se vaatii korkean proteiinin ingredientteja rehuunsa. Tulokset ovat olleet erinomaisia ja pekilorehu on edistänyt lohen kasvua viljelyolosuhteissa.
- Teemme myös yhteistyötä lemmikkieläinten ruuan tuottajien kanssa ja kehitämme ihmisravinnoksi kelpaavaa Pekiloa. Valion kanssa kierrätämme prosesseista ylijäänyttä laktoosia elintarvikelaatuiseksi tuotteeksi, jonka voisimme nähdä tulevaisuudessa kauppojen vaihtoehtoisten lihankaltaisten tuotteiden joukossa.
Pekiloproteiinin globaalin markkinan läpimurron mahdollisuus perustuu Ellilän mukaan siihen, että kaikki haluavat päästä nykyisestä soijasta eroon. - Me emme ole rakentamassa loppukäyttöön soveltuvaa kuluttajabrändiä vaan myymme valmista proteiinigrediittiä tuotevalmistajille.
-Etumme on se, että kun proteiinin valmistusprosessi on ollut toiminnassa 15 vuotta, meidän ei tarvitse todistaa sitä millään demolaitoksella. Tavoitteena on suoraan valmistavan laitoksen rakentaminen, missä voisi valmistus alkaa vuoden 2025 vaiheilla. Proteiinin valmistuslaitoksien tulee olla lähellä raaka-aineita eli teollisuuden sivuvirtoja erityisesti eläinten ruokintaan tarkoitetun proteiinin tuotannossa, muistuttaa Ellilä.
Metsä360 palkinto eniferBio - hankkeelle
Marjatta ja Eino Kollin säätiö jakaa vuosittain 30.000 euron suuruisen Metsä360 tunnustuspalkinnon LUT yliopiston kanssa. Palkinnon tavoitteena on tuoda esiin metsäteollisuuden uusia metsän jalostusarvon nostoon tähtääviä ratkaisuja, tekoja ja innovaatioita.
Palkintoraadin mukaan tänä vuonna palkitun eniferBion innovaatio edustaa kiertotaloutta ja sektori-integraatiota parhaimmillaan. Se hyödyntää monipuolisesti teollisuuden sivuvirtoja ja voi olla osa lähes kaikkia uusia biojalostuskonsepteja. Lisäksi raati arvosti sitä, että voittaja tekee laaja-alaista yhteistyötä eläinperäisten proteiinien korvaamiseksi useissa eri tuoteryhmissä.
-eniferBio on hyvä esimerkki siitä, että aikaisemmatkin innovaatiot voivat nousta merkittäviksi ratkaisuiksi, kun maailmankuva muuttuu ja sovelluskohteita pystytään tarkastelemaan uusista lähtökohdista, sanoo Kollin Säätiön asiamies Esko Kolli.
Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Edellisen kerran palkinnon ovat voittaneet Stora Enson biopohjainen hiili sekä Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Laukkanen
markku.laukkanen@audiomedia.fi
Lisätietoja:
Simo Ellilä, simo.ellila@eniferbio.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Artikkeli on osa Marjatta ja Eino Kollin rahoittamaa ”Puussa on tulevaisuus” –viestintähanketta, jossa julkaistaan ajankohtaisia suomalaisia ja eurooppalaisia puheenvuoroja kestävästä metsätaloudesta, puurakentamisesta ja puun käytön uusista mahdollisuuksista. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista laajasti metsäklusteriin liittyvistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös www.puussaontulevaisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy
Luston Niina Uronen: Suomen Metsämuseo Lusto uudistuu - Tavoitteena metsäymmärryksen lisääminen7.9.2023 09:13:46 EEST | Artikkeli
Punkaharjulla sijaitseva Metsämuseo Lusto tähyää tulevaisuuteen. Museon toimitusjohtaja Niina Urosen mukaan Luston peruskorjauksen rinnalla uudistetaan myös näyttelyt, joiden tavoitteena on kokonaisvaltaisen metsäkulttuuritiedon lisääminen.
Metsäneuvos Erno Järvinen: Suomen tehostettava EU-vaikuttamista metsäasioissa10.8.2023 14:21:29 EEST | Artikkeli
Komissio näyttää luottavan metsäaloitteiden valmistelussa jopa enemmän ympäristöjärjestöjen asiantuntijoihin kuin jäsenmaiden ministeriöiden virkamiehiin, sanoo maa- ja metsätalousministeriön metsä- ja bioenergiayksikköä johtava metsäneuvos Erno Järvinen.
Sahateollisuuden Tino Aalto: Jalostusasteen nostoon satojen miljoonien eurojen T&KI panostukset3.7.2023 11:40:33 EEST | Tiedote
Vaikka jokainen hallitus on ohjelmissaan kirjannut tavoitteeksi metsä- ja sahateollisuuden jalostusasteen nostamisen ja puurakentamisen edistämisen, tavoitteet ovat Sahateollisuus ry.n toimitusjohtaja Tino Aallon mielestä jääneet ohjelmatasolle. – Jalostusasteen nostamisen välttämättömyydestä käydään laiskaa yhteiskunnallista keskustelua, taloudelliset kannusteet ovat jääneet tekemättä. Jos näin keskeiselle toimialalle halutaan iso muutos, TKI-hankkeisiin täytyy ohjata pitkäjänteisesti kymmeniä, mieluiten satoja miljoonia euroja.
Sitran yliasiamies Jyrki Katainen: Suomen on parannettava metsäpolitiikan ennakkovaikuttamista EU:ssa. Metsäteollisuuden markkinat sidottava ympäristötavoitteisiin.19.6.2023 14:21:41 EEST | Tiedote
Sitran yliasiamies Jyrki Kataisen mukaan Suomen on parannettava EU:n metsäaloitteiden ennakkovaikuttamista. – Meidän on lanseerattava metsäasioissa omaa agendaamme ja osaamistamme. Keskinäisen tappelun sijaan tarvitaan tahtotilan ja asenteen muutosta, ja vaikutettava silloin, kun kannat ovat vielä avoimia. –Kun meidän metsäosaamisemme ja metsäsuhteemme on parasta Euroopassa, Suomen on oltava mukana tässä keskustelussa kehittämässä komission ajattelua ja kasvattamassa tietoa metsätaloudesta, muistuttaa EU:n komission jäsenenä toiminut Katainen. Katainen pitää nykyisen komission yhtenä tärkeimpänä saavutuksena Green Deal pakettia, mikä tekee EU:sta vihreän siirtymän suunnan näyttäjän ja edelläkävijän globaalisti. –Suomalaisten on ymmärrettävä eurooppalaisessa keskustelussa se, että eri maissa on erilaisia poliittisia paineita luonnonvarojen käytön suhteen. Suomalaisille on herkkä paikka, kun hollantilaiset tulevat neuvomaan meitä metsiemme hoidossa. Tai vaikutusvaltaisella saksalaisella
Teollisuusneuvos Eino Kollista elämänkerta — Saha- ja puutuoteteollisuuden idearikas edelläkävijä29.5.2023 10:50:27 EEST | Tiedote
Teollisuusneuvos Eino Kolli tunnetaan suomalaisen saha- ja puutuoteteollisuuden innovatiivisena kehittäjänä. Käkisalmen maalaiskunnassa vuonna 1925 syntynyt Kolli loi Vierumäen Teollisuudesta yhden aikansa Suomen merkittävimmistä yksityisistä sahayrityksistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme