
Trans- ja ihmisoikeusjärjestöt: Translaki on ihmisoikeuskysymys, ei omantunnon asia

Yhteiskannanotto 24.1.2023
vapaa heti julkaistavaksi
Suomen vanhentunutta translakia ollaan vihdoin uudistamassa. Uudistuksen lähtökohtana on itsemääräämisoikeuden vahvistaminen erottamalla sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä sukupuolenkorjaushoidoista. Sukupuolen vahvistamisen edellytyksistä poistettaisiin vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja psykiatrisesta diagnoosista. Lain uudistaminen vahvistaisi itsemääräämisoikeutta, henkilökohtaista koskemattomuutta ja oikeutta yksityiselämään. Kyse ei ole omantunnonkysymyksestä vaan perustavanlaatuisesta perus- ja ihmisoikeuskysymyksestä.
Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on voimassa jo yhdeksässä eurooppalaisessa maassa. Merkittävin vaikutus lailla näissä maissa on ollut, että transihmiset ovat voineet korjata tiedon sukupuolestaan omiin henkilötietoihinsa. Näistä maista ei ole raportoitu lain väärinkäyttöä esimerkiksi rikollisiin tarkoituksiin. Myös tapaukset, joissa henkilö on halunnut vahvistaa sukupuolensa toistamiseen, ovat kyseisissä maissa hyvin harvinaisia.
Eduskunnan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys ei ole täydellinen. Sen merkittävin puute on, että sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä olisi jatkossakin täysi-ikäisyys. Täysi-ikäisyysvaatimuksesta on pidetty kiinni poliittisen konsensuksen takia, vaikka on selvää, ettei se huomioi lapsen itsemääräämisoikeutta tai oikeutta osallistua itseä koskevaan päätöksentekoon. Pidämme tärkeänä, että eduskunta hyväksyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotuksen, että valtioneuvosto arvioi ja valmistelee tarvittavat säädösmuutokset transsukupuolisten lasten ja nuorten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi sukupuolen vahvistamisessa.
Olemme vaatineet translain uudistamista yli 10 vuotta. Ihmisoikeuksista kumpuavat perusteet lain uudistamiselle ovat olleet kirkkaat koko tämän ajan. Uudistus on kuitenkin kerta toisensa jälkeen kariutunut ennakkoluuloihin, tietämättömyyteen ja suoranaiseen vihaan transihmisiä kohtaan sekä poliittisen tahdon puutteeseen.
Haluamme, että eduskunta lähettää selvän viestin transihmisten ihmisarvosta - translain uudistamisen aika on nyt.
Transfeminiinit ry
Trans ry
Translasten ja -nuorten perheet ry
Trasek ry
Amnesty International Suomen osasto
Seta ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kerttu Tarjamopääsihteeri
Kerttu Tarjamo johtaa Setan poliittista ja järjestöllistä toimintaa. Hän on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien sekä Suomen ja kansainvälisen sateenkaaripolitiikan asiantuntija.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Kiinnostaako LHBTIQ? Mediajakelumme lakkautuu, tilaa Setan tiedotteet!12.12.2023 10:22:59 EET | Tiedote
Seta luopuu mediajakelupalvelusta vuoden vaihteessa. Mediatiedotteet voi tilata Setan verkkosivujen lomakkeen kautta.
Yhteiskannanotto: Heikennykset mielenterveyspalveluihin uhkaavat sateenkaarinuoria29.11.2023 09:26:28 EET | Tiedote
Lasten, nuorten ja opiskelijoiden oikeuksia ajavat järjestöt ja mielenterveysjärjestöt huomauttavat painokkaasti, että mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden ja laadun parantaminen on välttämätöntä, jotta sateenkaarinuorten oikeus hyvään mielenterveyteen toteutuu.
Setan kampanja: Mikä on heikkojen mielenterveyspalveluiden inhimillinen hinta sateenkaarinuorille?23.11.2023 13:15:52 EET | Tiedote
Seta kampanjoi marras-joulukuussa sateenkaarinuorten mielenterveyspalveluiden puolesta. Kouluterveyskyselyjen mukana mielenterveyden tila ja saatu apu ja tuki on huomattavasti heikompi kuin muilla nuorilla. Nuorten kokemukset tulevat esiin myös Setan verkkonuorisotalon työssä.
Setan edustajakokous valitsi varapuheenjohtajaksi Anu Kantolan – kannanotto: ”sateenkaarinuorilla oikeus hyvään mielenterveyteen”18.11.2023 16:42:13 EET | Tiedote
Setan edustajakokous pidettiin Lahdessa 18.11. Kokoukseen osallistui yli 50 jäsenjärjestöjen edustajaa eri puolilta maata ja etänä.
Elisa Gebhard vetämään eduskunnan sateenkaariverkostoa14.11.2023 15:55:11 EET | Tiedote
Eduskunnan sateenkaariverkosto on valinnut uuden puheenjohtajiston ja käynnistänyt toimintansa. Verkoston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Elisa Gebhard (sdp) ja varapuheenjohtajiksi kansanedustajat Saara Hyrkkö (vihr) ja Aura Salla (kok).