Äänen voimaannuttavat ominaisuudet hyvinvoinnin tukena

Voimaannuttava ääni on Merja Valveen esikoisteos, joka kannustaa lukijaa valjastamaan oman äänen käyttöönsä ja voimaan sen avulla paremmin. Teoksesta löytyvät vinkit ja ääniharjoitukset auttavat lukijaa olemaan syvemmin läsnä, vapauttamaan tunteita sekä tulemaan tietoisemmaksi kehostaan ja mielestään. Teos avaa lukijalle Valveen omaa matkaa kohti elämäntehtäväänsä auttajana sekä tarjoaa vertaistukea jakamalla muiden ihmisten kokemuksia voimaannuttavasta äänestä.
”Tässä kirjassa kerron työstäni ja ihmisten kokemuksista hoitavasta äänestä. Kerron erilaisista lähestymistavoista ja soittimista. Tärkein osuus on ihmisen oma ääni. Minun elämäntehtäväni on saattaa sinulle tiedoksi, että kannat jatkuvasti mukanasi tärkeintä hyvinvointiisi vaikuttavaa elementtiä, omaa ääntäsi.” kertoo Merja Valve teoksestaan.
Merja Valve on saksofonisti ja musiikinmaisteri, joka selätti tinnituksen ja yliherkän kuulon Sound Healing -menetelmän avulla. Näin voimaannuttavista äänistä yläsävellauluineen tuli hänelle elämäntapa ja työ. Merjan intohimona on auttaa ihmisiä löytämään oma voimansa ja autenttinen äänensä kehittämänsä ValveMetodin avulla ja välittää hyvinvointia tuottavia äänivärähtelyjä konserteissa.
Voimaannuttava ääni nyt saatavilla kirjakaupoista.
Viisas Elämä Oy on suomalainen kustantamo, jolla on 25 vuoden kokemus sekä kotimaisen että ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta. Kustantamo keskittyy julkaisuohjelmassaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja on Suomen johtava kustantamo tässä kategoriassa. Viisas Elämä tarjoaa työkaluja ja oivalluksia merkitykselliseen elämään kaikilla elämän osa-alueilla. Viisas Elämän valikoimaan kuuluu ajattomia klassikoita, kuten Eckhart Tolle, Dalai Lama, Florence Scovel Shinn, James Allen, Jon Kabat-Zinn, Byron Katie, Timothy Ferriss, Tony Robbins, Charles Duhigg, Clarissa Pinkola-Estés, Wayne D. Dyer, Bruce Lipton, Michael Singer, ja Brené Brown.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Merja Valve kertoo uutuuskirjastaan Voimaannuttava ääni
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet ja lisätiedot:
tiedotus@viisaselama.fi
puh. 044 980 3071
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisas Elämä Oy
Uutuusteos: Paranna ruoansulatuskanavan hyvinvointia lääkehoidon aikana27.9.2023 08:47:00 EEST | Tiedote
Miten ravinto ja elintavat vaikuttavat vatsan ja suoliston hyvinvointiin? Miten vähentää lääkehaittojen vaikutusta ruoansulatukseen ja ravitsemustilaan? Farmasian tohtori Johanna Räikkösen uutuusteos Voiko vatsasi hyvin? – Ruoansulatuskanavan hyvinvointi lääkehoidon aikana (Viisas Elämä 2023) tarjoaa käytännönläheisiä ohjeita, joiden avulla ennaltaehkäiset ja vähennät ruoansulatuskanavaan kohdistuneita lääkehaittoja.
Taavi Kassilalta ilmestyy uutuuskirja rakkaudesta26.9.2023 08:47:00 EEST | Tiedote
Mitä rakkaus on? Millaisia ilmenemismuotoja sillä on? Miten rakkaus näyttäytyy elämän eri osa-alueilla? Taavi Kassilan uutuusteos Rakkauden monet kasvot (Viisas Elämä, 2023) uppoutuu syvällisesti rakkauteen sen monissa eri ilmenemismuodoissa. Teos sisältää ajatelmia rakkauden inspiroivasta, eheyttävästä ja hoivaavasta voimasta.
Selätä kaamosväsymys uutuuskirjan vinkkien avulla19.9.2023 08:49:00 EEST | Tiedote
Mikä ihmeen kaamosväsymys? Miten vähentää kaamosoireita hyvinvointia tukevin keinoin? Satu Rasan uutuusteos Kaamosväsymys – Pimeän kauden selviytymisopas (Viisas Elämä, 2023) auttaa lukijaa valjastamaan hyvän olon hormonit helpottamaan talvikauteen liittyvää väsymystä.
Uutuuskirja tutkii elämän mysteeriä henkisestä näkökulmasta18.9.2023 08:53:00 EEST | Tiedote
Oletko miettinyt, mistä elämän energia syntyy ja miten se vaikuttaa meihin? Mervi Enqvistin uutuusteos Kadotettu tieto — Muinaiskansojen viesti maailmalle (Viisas Elämä, 2023) pohtii elämän mysteeriä henkisestä näkökulmasta vieden lukijan oivaltavalle matkalle läpi historian, maailmankatsomusten, myyttien ja oman sisimmän.
Fyysikon uutuuskirja avartaa käsityksiämme vedestä5.9.2023 08:49:00 EEST | Tiedote
Mitä tiedämme vedestä? Voiko vesi parantaa? FT, fyysikko Johanna Blomqvistin uutuusteos Veden mysteeri – Sukellus syvimpään olemukseemme (Viisas Elämä, 2023) johdattaa lukijan ennennäkemättömällä tavalla veden mysteeriin rohkaisten löytämään uudenlaisen yhteyden veteen ja itseensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme