Keski-Suomen ELY-keskus edistää kestävää liikkumista rakentamalla ja kunnossapitämällä jalankulku- ja pyöräilyväyliä
Vuosina 2020–2022 Keski-Suomeen rakennettiin ELY-keskuksen toimesta yhteensä noin 22 kilometriä uutta jalankulku- ja pyöräilyväylää. Kuluvana vuonna on rakenteilla 5,3 kilometriä lisää. Rahaa tähän on sidottu noin 16 miljoonaa euroa. Väylien rakentamiseen tarvitaan aina erillisrahoitus ja ne rahoitetaan yhdessä kuntien kanssa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että vuosina 2020–2023 jalankulku- ja pyöräilyväyliä rakennetaan 3,5 kertaisesti verrattuna vuosiin 2016–2019. Hankkeita on pystytty edistämään aiempaa paremmin muun muassa Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimuksen myötä saadun rahoituksen avulla.
Kirri-Tikkakoski-moottoritiehankkeen yhteydessä Väylävirasto rakensi lisäksi yli 25 kilometriä uutta jalankulku- ja pyöräilyväylää. Sen kunnossapito on ELY-keskuksen vastuulla.
Kunnossapidon laadunseurantaa toteutetaan kirjaimellisesti pyörän selästä
Urakoitsijat hyppäsivät viime talvena Jyvässeudulla kirjaimellisesti pyörän selkään ja testasivat talvipyöräilyn olosuhteita ELY-keskuksen ylläpitämillä väylillä pyöräilyn pääreiteillä.
ELY-keskuksen kilpailuttama urakoitsija toteutti loka-huhtikuun aikana yhteensä 15 laadunvalvontakierrosta polkupyörällä. Pyörällä suoritettavia laatukierroksia tehtiin muun muassa kelien vaihtumistilanteissa, jolloin tarkasteltiin esimerkiksi liukkautta, lumen määrää väylällä sekä polanteita.
– Palautetta on tullut aika vähän, mutta oma näkemykseni on, että väylien talvikunnossapitoon on kiinnitetty tämän tyyppisen laaduntarkkailun ansiosta enemmän huomiota, jolloin kunnossapidon laatukin on parantunut. Myös ensi talvena tätä jatketaan näillä pääväylillä, maanteiden hoidon projektipäällikkö Timo Hyvönen kertoo.
Laadunvalvontaa suoritetaan myös kesäisin. Tietoa kerätään nykyisen verkon kunnosta ja korjaustoimenpiteistä. Jalankulku- ja pyöräilyverkosta on lisäksi käytössä yleinen kuntovauriokartoitustieto, jota tarkennetaan jatkuvasti eli tiedon luotettavuus ja tarkkuus paranevat.
Jalankulku- ja pyöräilyväylät ovat osa strategista tavoitetta edistää kestäviä liikkumismuotoja
Pyöräilyn roolia on entisestään vahvistettu muun muassa valtakunnallisessa ja Keski-Suomen maakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Keskeistä on, että ihmisten mahdollisuudet valita kestävämpiä liikkumismuotoja paranevat erityisesti kaupunkiseuduilla.
Edellä mainitut suunnitelmat ja niissä esitetyt tavoitteet huomioidaan aina uusien väylien suunnittelussa. Lisäksi MAL-sopimus Jyväskylän seudulla korostaa kestävien liikkumismuotojen käytön kasvattamista.
– Jyväskylän kaupunkiseudun tavoitteena on kasvattaa pyöräliikenteen kulkumuoto-osuutta ja edistää pyöräilyn olosuhteita. Kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvulle luodaan edellytyksiä parantamalla erityisesti käytetyimpien väylien laatutasoa, liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Minna Immonen korostaa.
Lisätietoa aiheesta:
- Uudet jalankulku- ja pyöräilyväylät 2020–2023 (arcgis.com)
- Kävely ja pyöräily (ely-keskus.fi)
- Kestävä liikkuminen (ely-keskus.fi)
- Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimukset (ym.fi)
- Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma (valtioneuvosto.fi)
- Keski-Suomen maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma (keskisuomi.fi, pdf)
Jyväskylän tämänvuotisen pyöräilyviikon suojelijana toimii Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Jukka Lehtinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikönpäällikkö
Minna Immonen
p. 0295 024 685
Yksikönpäällikkö
Jere Toppinen
p. 0295 024 717
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Päijänteen vedenkorkeus on nousemassa lähelle tulvarajaa – kesäkuun alkupuolella saavutetaan tulvahuippu16.5.2024 15:37:16 EEST | Tiedote
Päijänteen vedenkorkeus jatkaa nousuaan kesäkuulle asti ja saavuttaa tulvahuippunsa kesäkuun alkupuolella. Päijänteen osalta vesitilanteen kehittymistä kannattaa seurata ja käydä tarkistamassa tilanne omalla rantakiinteistöllä. Rannalta kannattaa kerätä irtotavarat suojaan sekä tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset. Valtaosa Keski-Suomen järvien vedenkorkeuksista on kuitenkin jo saavuttanut tulvahuipun.
Jämsän Saalahden painaumakorjauksen viimeistelytyöt ovat alkaneet15.5.2024 08:27:51 EEST | Tiedote
Valtatiellä 9 Saalahdessa, Jämsässä on toteutettu painaumakorjausta viime elokuusta lähtien. Parhaillaan kohteessa tehdään viimeistelytöitä. Kohteen töiden on määrä valmistua viikolla 21.
Köhniön sillan parannustyöt jatkuvat tällä viikolla14.5.2024 12:16:10 EEST | Tiedote
Viime vuonna aloitettu sillan peruskorjaus jatkuu päällystystöillä sekä liikuntasaumojen korjauksilla. Liikennehaittaa aiheutuu viikon 21 loppuun saakka.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa13.5.2024 08:21:07 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu viisi päällystysurakkaa, joiden yhteispituus on 203 km. Jalankulku- ja pyöräilyväylien osuus tästä on 6 km.
Kantatien 58 parantaminen välillä valtatie 23–Samuli Rantasentie käynnistyy Keuruulla8.5.2024 08:43:39 EEST | Tiedote
Kantatien 58 parantamisurakan työt välillä valtatie 23–Samuli Rantasentie alkavat Keuruulla maanantaina 13.5. Kantatien ajoneuvo- ja kevytliikenne siirretään kulkemaan kiertoteitse pääosin Tervantien kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme