Hengellisen sateenkaari-ihmisen ja hänen läheistensä voi olla vaikeaa saada tarvitsemaansa tukea
Hengellisissä yhteisöissä elävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset saattavat kokea ristiriitaa uskonkäsityksensä ja sateenkaari-identiteettinsä välillä, mutta jäävät usein yksin tilanteensa kanssa. Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke on avannut vertaistukipalvelun heitä tukeakseen. Kahdenkeskisessä keskustelussa vertaistukihenkilön kanssa voi puhua sateenkaari-identiteettiin ja hengellisyyteen liittyvistä asioista etäyhteyden kautta.

Hengellisissä yhteisöissä ei aina osata tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien jäsenten hyvinvointia. Sateenkaari-identiteetti voi olla tabu, josta ei uskalla puhua. Tuen hakeminen yhteisön ulkopuolelta voi myös olla hyvin vaikeaa. Sateenkaariyhdistys Malkuksen Voimavaraksi-hanke pyrkii olemaan taho, johon näissä tilanteissa voisi turvautua.
”Voimavaraksi-hanke on jo tarjonnut ryhmämuotoista vertaistukea hengellisille ja uskonnollistaustaisille sateenkaari-ihmisille ja heidän läheisilleen. Huomasimme kuitenkin, että kynnys ryhmään osallistumiseen on toisille korkea aiheen arkaluotoisuuden vuoksi. Kahdenkeskinen keskustelu on osoittautunut toimivammaksi varsinkin siinä tilanteessa, kun sateenkaari-ihminen kertoo toisille identiteetistään ensimmäisiä kertoja”, kertoo hankekoordinaattori Riku Karppinen.
Voimavaraksi-hanke tarjoaa hengellisille ja uskonnollistaustaisille sateenkaari-ihmisille kahdenkeskistä vertaistukea etäyhteyden avulla. Vertaistukea on tarjolla myös sateenkaari-ihmisten läheisille: yhden vertaistukihenkilön puoliso on käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin, ja helluntailaispariskunta on lupautunut kertomaan, millaista oli, kun oma poika tuli kaapista ulos.
”Lähdin mukaan vertaistukihenkilöksi, koska olisin itse kaivannut tällaista palvelua kymmenisen vuotta sitten, kun poikamme kertoi meille identiteetistään. Olisin kaivannut nimenomaan toista uskovaa, joka olisi käynyt läpi saman vanhempana. Kun vertaistukea vihdoin löytyi, se tuntui korvaamattoman arvokkaalta”, kuopiolainen Marjaana Kellomäki kuvaa.
Kaikista vertaistukihenkilöistä on lyhyet videoesittelyt hankkeen sivuilla. Osan tausta on evankelisluterilaisessa kirkossa, osan vapaissa suunnissa. Yhden vertaistukihenkilön kanssa voi keskustella halutessaan ruotsiksi.
”Kaikki vertaistukihenkilöt on perehdytetty tehtäväänsä, ja olen aina paikalla keskustelun alussa, sekä myös käytettävissä keskustelun kuluessa, jos minua tarvitaan”, hankekoordinaattori Riku Karppinen esittelee.
Voimavaraksi-hankkeessa on tarjolla myös ryhmämuotoista vertaistukea. Hengellisille ja uskonnollistaustaisille sateenkaari-ihmisille on Malkus-maanantai-ryhmä, joka kokoontuu Tampereella fyysisesti, mutta siihen voi osallistua etäyhteydellä mistä vain. Pelkästään videopuheluina kokoontuvia ryhmiä on seurakunnissa työskenteleville sateenkaari-ihmisille, sateenkaarityötä seurakunnissa tekeville ja ruotsinkielisille hengellisille sateenkaari-ihmisille. Elokuussa aloittaa Discord-alustalla toimiva Sateenkaariseurakunta-yhteisö, johon voi osallistua halutessaan anonyymisti.
Voimavaraksi-hanke toimii Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksella vuodet 2022-2024. Vertaistoiminnan lisäksi hanke tuottaa koulutusmateriaalia uskonyhteisöjen käyttöön ja tukee sateenkaariyhteyshenkilöiden toimintaa seurakunnissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteydenotot: hankkeen toiminta, ruotsinkieliset haastattelut
Hanna-Leena Autio, hankepäällikkö
050 322 9499, ma-to 9-17
hanna-leena.autio@voimavaraksi.fi
Yhteydenotot: hankkeen toiminta, vertaistuki
Riku Karppinen, hankekoordinaattori
050 339 9009, ma-pe 10-18
riku.karppinen@voimavaraksi.fi
Kuvat
Linkit
Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä. Malkus ry on Setan jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Seta Ry
Tanska ja Saksa mahdollistavat sukupuolen juridisen korjaamisen alaikäisille – Seta vaatii säädösvalmistelun käynnistämistä24.8.2023 13:12:22 EEST | Tiedote
Saksan liittovaltion hallitus esittää itsemääräämisoikeutta juridisen sukupuolen vahvistamiseen myös alaikäisille. Tanskassa rekisteriviranomainen on päättänyt, että sukupuolimerkintää voidaan muuttaa myös alaikäisten kohdalla.
”Lapset eivät synny ennakkoluuloisina” – homo- ja transfobiaa ja rasismia ennaltaehkäistävä kouluissa9.8.2023 05:05:00 EEST | Tiedote
Kouluvuosi alkaa jälleen eri puolilla Suomea. Kesäkuussa uudistuneen yhdenvertaisuuslain myötä kouluilla on selkeämpi velvollisuus ennaltaehkäistä ja puuttua sateenkaarinuoriin kohdistuvaan syrjintään ja häirintään.
Oulu Priden pääpäivänä ennätysyleisö: kulkueessa 2500-3000 ja puistojuhlassa 4000-45007.8.2023 08:43:35 EEST | Tiedote
Oulu Pride -viikkoa vietettiin 31.7.-6.8. ja viikon tapahtumat keräsivät runsaasti yleisöä. Oulu Priden pääpäivä oli lauantai 5. elokuuta, joka keräsi ennätysmäärän yleisöä Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan. Oulu Pride arvioi, että kulkueeseen osallistui 2500-3000 henkilöä sekä puistojuhlaan 4000-4500 henkilöä.
Oulu Priden suojelijaksi on valittu kansanedustaja Jenni Pitko20.7.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Oulu Priden teemana tänä vuonna on turvallinen tulevaisuus sateenkaarinuorille ja -lapsille. Tämän vuoden suojelijaksi on valittu kansanedustaja Jenni Pitko.
Lakeuden Sateenkaari: Vähemmistöt ovat jatkuvien hyökkäysten kohteena, vaikka se ei enemmistöille näy4.7.2023 14:23:21 EEST | Tiedote
Tänäkin kesänä on jo vietetty useita pride-tapahtumia, joiden aikana vihapuhe ryöpsähtää vähemmistöjä kohtaan, myös Seinäjoella ja parhaillaan Lapualla. Pride-tapahtumien tarkoitus ei ole provosoida enemmistöä tai uhriutua. Tarkoitus on juhlia vähemmistöä, joka usein on uhreina rikoksissa sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme