Ympäristöarvot vaikuttavat johtoreitteihin: Kotkanpesä muutti suunnitelmia Mustasaaressa

Mustasaaren Kaukaluodossa (Köklot) kotkanpesä toi tärkeän mutkan matkaan sähköverkon korjausrakentamishankkeessa.
- Suunnittelimme uuden reitin niin, että pesä saatiin kierrettyä, kertoo projektipäällikkö Daniel Yrjas.
Hankkeessa on myös rauhoitettu lintujen pesimisaika ajoittamalla kaivutyöt syksylle.
Ympäristöarvot huomioidaan verkon rakentamisessa niin voimajohtojen reittisuunnittelussa kuin uusien materiaalien valinnassa ja poistuvien kierrätyksessä.
Esimerkiksi ympäristölle haitalliset CCA-kyllästetyt pylväät korvataan ja pylväsmuuntamoiden öljyn valumariski poistetaan öljynkeräyskaukaloilla.
Kaukaluodon saneeraushankkeessa käytetään painekyllästettyjä, Pohjoismaiden puunsuojaneuvoston asettamien kriteerien mukaisia NTR-A-puupylväitä. Myös maastossa liikkumista ja työskentelyä suunnitellaan.
- Haastavassa saaristomaastossa pyrimme talvisin kulkemaan jäitä pitkin ja tekemään osan töistä silloin, kun lämpötila on vielä pakkasen puolella. Näin vältämme ylimääräisten jälkien syntymistä maastossa, kertoo Yrjas.
- Olemme toisinaan myös pystyttäneet pylväitä käsityöllä, koska isojen työkoneiden aiheuttama haitta maastolle olisi ollut turhan suuri. Pyrimme aina siihen, että hankkeista aiheutuvat haitat ympäristölle ja eri sidosryhmille olisivat mahdollisimman pieniä.
Kaukaluodon verkonsaneeraushankkeen arvo on noin puoli miljoonaa euroa ja aliurakoitsijana toimii Oy Ravera Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tavoitettavissa 11.7. klo 12 - 14:
Daniel YrjasprojektipäällikköVaasan Sähköverkko
Puh:063245279daniel.yrjas@vaasansahkoverkko.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 135 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 330 milj. euroa. Vuonna 2022 Vaasan Sähkö täytti 130 vuotta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vakaampi markkina tämän viikon pörssihintanoususta huolimatta25.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 102,5 miljoonaa euroa (126,2 M€). Liikevoitto laski viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta ollen 1,7 miljoonaa euroa (6,8 M€). Omavaraisuusaste nousi 49,1 prosenttiin (34,9 %). Tämän viikon poikkeuksellisen korkeat pörssisähköhinnat ovat nopeuttaneet kuluttajien päätöksentekoa koskien talven sähkösopimusta.
Pilottivaihe ohi: 66 000 asiakasta Vaasan Sähköverkon alueella saa uuden sähkömittarin18.7.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko aloitti keväällä 2023 ison projektin, jossa 66 000 alueen asiakasta saa uuden, älykkään sähkömittarin. Uudet mittarit mahdollistavat vartin mittaustiheyden. Samalla mittareiden etäohjattavuus helpottuu.
Vaasan Vaskiluodon lämpövarasto laajenee30.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan Vaskiluodossa vuonna 2020 käyttöönotettu, tällä hetkellä laatuaan Suomen suurin käytössä oleva lämpöenergiavarasto laajenee vielä kuluvana vuonna noin kolmen gigawattitunnin verran. Samassa yhteydessä otetaan käyttöön kaksi uutta sähkökattilaa, jotka tuovat yhteensä 120 megawattia lisätehoa kaukolämmön tuotantoon. Ratkaisut lisäävät kaivattua joustoa energiajärjestelmään ja yhteiskunnan energiaomavaraisuutta.
Stipendejä 10 000 euron edestä nuorille2.6.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö jakaa jokavuotiseen tapaan koulujen päättymisen kunniaksi stipendejä yhteensä 10 000 euron arvosta energia-alasta innostuneille oppilaille ja opiskelijoille. Stipendiraha jakautuu yhteensä lähes kolmellekymmenelle Vaasan seudun yläkoululle, lukiolle, korkeakoululle ja muulle oppilaitokselle.
”Tarkennukset sähkönmyyjien yhteisiin pelisääntöihin on hyvä asia”10.5.2023 12:03:53 EEST | Tiedote
Kuluttaja-asiamies on päättänyt antaa markkinaoikeuden arvioida mm. Vaasan Sähkön hintailmoittelua ja etenkin lokakuussa 2022 voimaan astuneen hinnan hintailmoituksessa esille nostettuja syitä korotukselle. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Vaasan Sähkö ei ole hintailmoituksessaan tarpeeksi hyvin tuonut esille kytköstä uuden hinnan ja hankintakustannusten välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme