Skanska Oy

Skanska rakentaa Pilvilammen vesilaitoksen uuden otsonointi- ja aktiivihiililaitoksen

Jaa

Skanska ja Vaasan Vesi ovat sopineet uuden otsonointi- ja aktiivihiililaitoksen rakentamisesta Pilvilammen vesilaitoksen yhteyteen. Töiden arvioidaan käynnistyvän elokuun alussa, ja kohde valmistuu alkuvuodesta 2026.

Uudisrakennuksen koko on noin 1 500 bruttoneliömetriä, ja sen kolmeen kerrokseen sijoittuu vedenpuhdistusprosessin eri toimintoja. Urakkaan kuuluu rakennustöiden lisäksi kohteen koneisto-, sähkö- ja LVI-tekniset työt.  

”Uuteen rakennukseen sijoitettavilla otsonointi- ja aktiivihiililaitteistoilla turvataan entistä parempi juomavesi Vaasan kaupungin asukkaille”, kertoo johtaja Pekka Rouhiainen Vaasan Vedeltä.

”Meillä on laajaa kokemusta erityyppisten vesilaitosten rakentamisesta eri puolelta Suomea. Olen iloinen, että pääsemme hyödyntämään sitä pian käynnistyvässä Pilvilammen vesilaitoksen lisäosan rakentamisessa”, kertoo tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki Skanskasta.

Vaasan seudun talousveden tuottava Pilvilammen vesilaitos käynnisti toimintansa vuonna 1915, ja sen raakavesi pumpataan Kyrönjoesta.  

Yhteyshenkilöt

Vaasan Vesi, johtaja Pekka Rouhiainen, puh. 040 187 2877, pekka.rouhiainen[at]vaasa.fi

Skanska Infra Oy, tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki, puh. 0400 221 898, markku.ihamaki[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi

Tietoja julkaisijasta

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye