Minerva Kustannus

Venäjän kieltämä kirja julkaistaan nyt Suomessa

Jaa
Agnessa Haikaran kirja "Kuka koputtaa ovellesi? – Kuolansuomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa" nostaa esiin unohtuneen ja traagisen historian osan, jonka Venäjän valtapoliittiset voimat halusivat pitää piilossa. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB yritti estää alkuperäisteoksen painamisen ja takavarikoi kaikki kappaleet Venäjällä sijaitsevasta kirjapainosta. Tästä syystä kirjailija myös joutui poistumaan maasta.

Agnessa Haikaran dokumenttiteos tarjoaa tarkan kuvauksen suomalaisten siirtolaisten tragediasta 1930-luvulta aina vuoteen 1945 saakka. Kuolansuomalaiset joutuivat Venäjän vallanpitäjien ankaran vainon kohteeksi, ja heitä karkotettiin kodeistaan, lähetettiin leireille ja teloitettiin armottomasti.

Agnessa Haikara on omistautunut keräämään valtavan määrän aineistoa 210 kuolansuomalaisesta, joiden joukossa on myös kirjailijan omia sukulaisia. Mukana on henkilötietojen lisäksi pidätys- ja teloituspäivät ja tieto mahdollisesta rehabilitoinnista. Kirjan sivuilta löytyvät myös vainojen perustana käytetyt lakipykälät. Moni suomalainen saa nyt ensi kertaa tarkan tiedon sukulaistensa kohtalosta.

Kirjan sivuilta löytyvät niin Agnessan isoäidin kertomat tarinat kuin aikalaisten muistelmatkin, ja sen lisäksi kirjailija on hyödyntänyt laajaa dokumenttiaineistoa eri arkistoista Suomesta, Norjasta ja Venäjältä.

Kutsumme teidät osallistumaan julkistusseminaariin, joka pidetään Oodi-kirjaston Maijansalissa keskiviikkona 16.8. klo 12–14.

Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden kuulla kirjailijan omakohtaisia tarinoita ja tutustua kirjan sisältöön. Agnessa Haikara keskustelee teoksen teemoista yhdessä valtiotieteiden tohtori Erkki Tuomiojan sekä norjalaisen toimittajan ja kirjailijan Morten Jentoftin kanssa.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Minerva Kustannus ja Historioitsijat ilman rajoja.

Tervetuloa mukaan juhlistamaan kirjan julkaisua ja liittymään keskusteluun, jossa käsitellään tärkeitä historiallisia tapahtumia ja sukulaistemme unohtunutta tarinaa.

https://historianswithoutborders.fi/kuka-koputtaa-ovellesi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Agnessa Haikara, kuva © Vesa Särkelä
Agnessa Haikara, kuva © Vesa Särkelä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Minerva Kustannus
Minerva Kustannus
Eerikinkatu 27, 2. krs
00180 HELSINKI

https://www.minervakustannus.fi

Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.

Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.

Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.

Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye