Kiinteistöverouudistus on myrkkyä pääkaupunkiseudulle
- Esitetty veronkorotus on suuri ja tuo euromääräisesti suurimmat korotukset juuri pääkaupunkiseudulle. Siellä asuminen on jo muutenkin Suomen kalleinta. Myös kohonneet korkokulut iskevät pahiten suurten asuntolainojen pääkaupunkiseudulle, toteaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.
- Asuminen pääkaupunkiseudulla käy kestämättömän kalliiksi pien- ja keskituloisille työssäkäyville, joiden varassa pääkaupunkiseudun palvelutuotanto pääosin on, Heikkilä jatkaa.
Nyt kaavailtu korotus nostaisi kuluja Helsingissä 60 neliön kaksiossa noin 170 euroa ja 90 neliön perheasunnossa yli 250 euroa vuodessa. Taloyhtiötasolla kiinteistövero vastaisi jatkossa lähes kahden kuukauden hoitovastikekertymää.
Hallitusohjelmassa mainitaan, että rakennusten verotusarvo määritellään uudelleen vastamaan paremmin markkinahintaa. Toteutuessaan tämäkin nostaisi asumiskuluja eniten pääkaupunkiseudulla.
Kohtuullisuutta veronkiristyksiin
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kiinteistöveron muutokset ovat kohtuullisia kiinteistönomistajille. Kiinteistöliitto Uusimaan näkemyksen mukaan siirtymäaikojen tulee olla pitkiä ja korotusten maksimiarvot on määriteltävä sekä prosentteina että euroina. Kaiken kaikkiaan verotason tulisi olla kohtuullinen kaikille asuinkiinteistöille.
- Viime aikoina on havaittu, että kiinteistöjen markkina-arvot voivat tulla nopeasti myös alaspäin. Kiinteistöjen ja rakennusten arvoja määritettäessä on huolehdittava siitä, että verotusarvo ei koskaan ylitä markkina-arvoa, toteaa Kiinteistöliitto Uusimaan puheenjohtaja Martti Suomela.
Lisätiedot:
Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä, mika.heikkila@ukl.fi puh. 050 591 0995
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistöliitto Uusimaa edustaa yli 12.000 taloyhtiötä, joissa asuu lähes miljoona asukasta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Mitä omalla pihalla saa tehdä?13.7.2023 14:28:16 EEST | Tiedote
Kesällä on mukava puuhastella ulkona ja puhelinneuvontaamme tuleekin paljon soittoja siitä, mitä kaikkea omalla rivitalopihalla saa tehdä. Lakineuvontaa Kiinteistöliitto Uusimaalla antava varatuomari Niklas Lindberg muistuttaa, että ennen kuin osakas aloittaa pihallaan mitään toimenpiteitä, tulisi ottaa selvää onko piha hänen vai taloyhtiön juridisessa hallinnassa.
Ilmalämpöpumppu ei ole asenna ja unohda laite – muista laitteen säännöllinen huolto18.4.2023 10:49:36 EEST | Tiedote
Kevätauringon lämmittäessä moni alkaa miettiä ilmalämpöpumpun hankkimista kesäksi tai jos ilmalämpöpumppu on jo aiemmin asennettu, aloittaa laitteella viilentämisen. Kiinteistöliitto Uusimaan tekniseen neuvontaan onkin tullut paljon kysymyksiä ilmalämpöpumpun hankintaan ja huoltoon liittyen.
Ei lisää kalleutta pääkaupunkiseudun asumiseen - jyrkkä ei pakkoremonteille15.3.2023 14:07:56 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseutu on Suomen kallein asuinalue. Asuinkiinteistöjen kalleus nostaa myös kiinteistöverotuksen perusteena käytettäviä arvoja sekä tontin että rakennusten osalta. Vuoden 2022 kiinteistöverosta yli kolmannes kertyi pk-seudun kiinteistöistä, vaikka asuinkiinteistöjen veroprosentti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on lakisääteisellä alarajalla.
Vastikkeita maksamatta yhä useammassa taloyhtiössä31.1.2023 13:23:12 EET | Tiedote
Talouden taantuma ja kasvaneet elinkustannukset näkyvät taloyhtiöissä osakkeenomistajien maksuvaikeuksina. Tämä on huomattu myös Kiinteistöliitto Uusimaan puhelinneuvonnassa. Aiempaa useampi soittaja kysyy neuvoa liittyen osakkeenomistajien taloudellisiin vaikeuksiin maksaa vastiketta ja siihen, miten taloyhtiön tulisi reagoida tilanteeseen.
Huomioi turvallisuus ja naapurisopu uudenvuoden juhlinnassa taloyhtiössä27.12.2022 13:41:17 EET | Tiedote
Ilotulitteiden käyttö on vuosi vuodelta vähentynyt, mitä monet pitävät pelkästään hyvänä asiana. Erityisesti tiheästi asutuilla kaupunkialueilla on syytä muistaa, että lain mukaan ilotulitteiden käyttäjä vastaa aina niiden turvallisesta käytöstä. Henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa ei saa aiheuttaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme