”Hei, tahdotko olla kuuluisa?” – Topelius-palkitun kirjailijan Seelanti on vangitseva kertomus tosi-tv-ohjelmaan autiosaarella osallistuvista nuorista
Kirsti Kurosen uutuuskirjan taidokkaasti tihenevän tunnelman taustalla kaihertavat teot, joita ei voi enää perua.

Kuusi nuorta on valittu tosi-tv-ohjelmaan, jonka järjestäjä vaatii osallistujilta ehdotonta vaitioloa. Vene kuljettaa nuoret kuvauksiin pienelle Seelannin saarelle. Siellä heitä odottaa ankea majoitus ja viesti, jonka mukaan tuotantotiimi saapuu seuraavana päivänä.
Pian alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Onko karulla saarella muitakin? Salaako joku nuorista jotain?
Ja ennen kaikkea, miksi juuri heidät on valittu ohjelmaan?
Taidokkaasti tihenevän tunnelman taustalla kaihertavat teot, joita ei voi enää perua. Lopulta mikään ei ole sitä, miltä näyttää.
Kirjailija Kirsti Kurosen mukaan Seelanti kertoo siitä, miten eri tavoin koemme kohtaamamme tai aiheuttamamme vääryydet. Tarina pohtii muun muassa ryhmädynamiikkaa suljetussa paikassa, kiusaamisen pitkää häntää, muistin häilyvyyttä, katumista ja anteeksi antamista.
Seelanti kumartaa osin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan maailmaan, joka teki vaikutuksen Kuroseen jo teini-ikäisenä. Nerokas tarina herätti haaveen siitä, että Kuronen voisi kirjoittaa itsekin joskus jotakin yhtä kiehtovaa. Kirjailija kuitenkin ajatteli, ettei tällaisen juonen kutominen ole hänen vahvuutensa.
Idea ei jättänyt rauhaan, vaan se palasi mieleen joka kevät Kurosen erakoiduttua saarelle ulkomerelle. Viimeinen sysäys Seelannin syntymiselle oli kirjailijan näkemä uni, jossa kaksi kirjoittajakollegaa kannusti häntä luottamaan siipiinsä – ja tekivät samoin myös valveilla unesta kerrottaessa.
Lopulta saaresta tuli myös yksi kirjan päähenkilöistä.
”Karun saaren toukokuinen luonto viettelee, uhkailee ja käyttäytyy arvaamattomasti”, Kuronen kertoo.
Kirsti Kuronen kirjoittaa monipuolisesti kaikenikäisille. Hänet tunnetaan muun muassa kiitetyistä säeromaaneistaan. Topelius-palkinnon Kuronen sai nuortenromaanistaan Piruettiystävyys (Karisto 2010). Seelanti on hänen 30. teoksensa.
Seelanti ilmestyy 21.9.2023, ja se on saatavana kovakantisen lisäksi Anna Paavilaisen lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Toisille muutokset ovat raskaampia kuin toisille – Maria Viljan kuvakirja kertoo lapsen ylikuormittumisesta14.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kaunis tarina esikoululaisen elämästä, uusista aluista ja erityisherkkyydestä Näkymätön reppu -kirjan tekijältä.
Kesällä vaihdetaan viihteelle25.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesän ja loman kynnyksellä kevenee monen kalenteri, vaatetus ja suorittamisen tarve. Myös lukulistaa kannattaa välillä keventää: hyvän mielen kirjat antavat ajatuksille tilaa ja irrottavat arjen ajatuskehistä. Miten ilahduttavaa onkaan löytää kirjan sivulta itsensä! Kariston kesävalikoimassa ilmestyy hyvän mielen kirjoja monenlaiseen makuun.
Kaarina Helakisa -palkitun Mila Teräksen uutuuskuvakirja Myyrä joka katsoi kuuta kertoo hetkeen pysähtymisen merkityksestä15.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Myyrä joka katsoi kuuta on lumoava kuvakirja pienistä mutta suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä. Hurmaavan kirjan on kuvittanut Nora Surojegin.
Maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan villimpi kaupunkilaisserkku hurmaa vauhdikkailla juonenkäänteillä.12.5.2023 10:03:35 EEST | Tiedote
Kirsi Pehkosen Siru Valpas -uutuussarjassa tuttua on koukuttavan viihdyttävä kerronta, ja uutta on urbaani miljöö ja rämäpäinen päähenkilö. ”Ronskimpaa ja vauhdikkaampaa tekstiä on hauska kirjoittaa”, Kirsi Pehkonen kiteyttää.
Lämpimällä huumorilla höystetty Kierrätyshäät tekee inventaariota aikuisen naisen elämästä11.5.2023 10:35:56 EEST | Tiedote
Minna Haapasalon uudessa lukuromaanissa solmitaan ja ratkotaan ihmissuhteita sekä pohditaan sitoutumisen ja itsemääräämisen välistä rajanvetoa. Suositusta Tilkkuterapiaa-romaanista tutun Riinan tarina saa kaivattua jatkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme