Sonja Karlssonin historiallinen romaani kulkee yhden lentomatkan ajan sisarusten matkassa ja muistoissa Viipurista Yhdysvaltoihin ja takaisin Suomeen
14 tuntia takaisin (Kosmos) on taidokas esikoisromaani sisaruudesta, muistista ja muistoista.

Sonja Karlssonin esikoisromaani "14 tuntia takaisin" on taidokas kertomus muistoista ja muistin sekä kielen menettämisestä, sisaruudesta ja juurista.
Vuosi 1970: sisarukset nousevat New Yorkista Pan Amin lennolle matkallaan kohti Suomea ja heidän veljensä hautajaisia.
Vuosi 1929: sisarukset lähtevät laivamatkalle Viipurista Amerikkaan yltäkylläisemmän elämän perään vailla tietoa tulevasta.
“Tuntuu ristiriitaiselta toistaa samoja lauseita, ne haihtuvat kuitenkin kuin lumeen piirretyt viivat. Minua ahdistaa ajatus, että ympärillä kaikki muut käyvät samat keskustelut moneen kertaan, kun hänelle ne ovat aina uutta. Onko parempi kertoa kertovansa samaa asiaa jo neljättä kertaa vai olla sanomatta siitä mitään? Onko parempi olla osoittamatta reikiä hänen muistissaan, sattuvatko ne silloin vähemmän?”
14 tuntia takaisin kertaa kahden sisaruksen elämää 14-tuntisen lentomatkan ajan. Hertan elämä on lipunut hänen isosiskonsa Olgan vanavedessä, ja muistot hukatusta rakkaudesta kietoutuvat menetettyjen vuosien ympärille. Vuosien kulu on pyöristänyt muistojen kulmat ja häivyttänyt kiinnekohdat. Miltä tuntuu, ihminen vierellä alkaa unohtaa?
Sonja Karlsson (s. 1997) on helsinkiläinen kirjoittaja ja kirjallisuuden opiskelija. 14 tuntia takaisin on hänen esikoisromaaninsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Moilanen
anni.moilanen@kosmoskirjat.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Tainnutuskehto on väkevä esikoisromaani auttamisen halusta ja sen alle musertumisesta14.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Valtosen esikoisromaani kertoo kolmesta eläinlääkäriopiskelijasta, joiden maailmankuva ja usko ihmisyyteen joutuvat koetukselle
Ali Smithin Vuodenaikakvartetin viimeinen osa Kesä on kirjallisuuden juhlaa20.6.2023 12:04:50 EEST | Tiedote
Kesä kertoo tarinaa perhesiteistä ja nivoo kirjasarjan mestarilliseksi kokonaisuudeksi
Jonas Eikan palkittu ja ylistetty novellikokoelma luo uusia kerronnan tapoja25.5.2023 12:01:34 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut Auringon jälkeen (Kosmos) avaa portteja todellisuuksiin, joissa liikutaan globalisoituneen maailman marginaaleissa.
Yksin tehty lapsi on tietokirja itsellisestä äitiydestä sekä tarina Emma Taulon matkasta perheeksi11.5.2023 12:55:58 EEST | Tiedote
Yksin tehty lapsi (Kosmos) kertoo Emman omasta matkasta itselliseksi äidiksi sekä tarjoaa tietoa ja vertaistukea itsellisille vanhemmille ja aiheesta kiinnostuneille.
Pontus Purokurun kääntökirja on aforistisen tarkka kuvaus ihmisyydestä ja romahduksen odotuksesta5.5.2023 15:04:58 EEST | Tiedote
Haavamaa (Kosmos) koostuu viidestä proosamaisemasta ja kolmesta runoteoksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme