4H:n koulukiertue Iisää nuorten tietoisuutta metsien monipuolisesta roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä
4H:n metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi kiertää jälleen kouluja syksyn 2023 ajan. Jo yli 3000 yhdeksäsluokkalaista on oppinut metsien monipuolisesta roolista esimerkiksi hiilensidonnan, puupohjaisten materiaalien ja kestävän metsänhoidon kautta. Järjestämme tarvittaessa median edustajille vierailuja oppitunneille.

Etänä pidettävä oppitunti mahdollistaa tunnin järjestämisen missä päin tahansa Suomea. Teamsin välityksellä järjestetty oppitunti on suunniteltu vuorovaikutteiseksi ja oppilaita osallistetaan muun muassa hauskalla Kahoot-visalla ja metsämeemien tekemisellä.
”Olemme pyrkineet luomaan konseptin, jonka parissa nuoret viihtyvät. Tänä vuonna olemme tuottaneet lisäksi mukaansatempaavan videon, jossa tubettaja ja 4H-yrittäjänä toiminut Joose Soini pureutuu metsäisiin teemoihimme yhdessä asiantuntijoiden kanssa”, kertoo 4H-liiton viestinnän asiantuntija ja projektissa alusta saakka mukana ollut Aino Heininen.
Syksyn 2022 aikana It´s about taimi -oppitunneille toteutetun kyselyn mukaan 56 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi oppineensa uutta metsien kyvystä toimia hiilinieluina. Lähes puolet vastanneista kertoi oppineensa uusia asioita siitä, kuinka uusiutumattomia materiaaleja voi korvata puupohjaisilla tuotteilla. 35 prosenttia kertoi oppineensa uusia keinoja vaikuttaa itse ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
”Meille on tärkeää kuulla oppilaiden palautteita ja kokemuksia oppitunneistamme. Kyselyyn vastanneet oppilaat kertoivat oppineensa uutta asiaa metsistä kiertueellamme. Tämä toivottavasti edesauttaa sitä, että meillä on tulevaisuudessa monipuolisia metsäosaajia”, Heininen iloitsee.
Metsäkasvatus on yksi 4H-järjestön painopisteistä
4H-järjestö tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria metsäisten aiheiden parissa. It´s about taimi on yksi osa 4H-järjestön tekemää paikallista ja valtakunnallista nuorisotyötä metsäkasvatuksen osalta. 4H:n toiminnassa lapsi ja nuori oppii metsien roolista 4H-kerhoissa, työllistymällä Taimiteko-istutuksiin, osallistumalla koululaisten metsäpäiviin tai perustamalla metsäalaan liittyvän 4H-yrityksen.
Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten Säätiö. Heidän toimitusjohtajansa Ilari Pirttilän mukaan on tärkeää tuoda nuorille tietoa metsistä.
“Nuoret kantavat huolta ilmastosta ja tulevaisuudesta. On tärkeää avata nuorille, miten uusiutuva puu ihmisten tarpeiden raaka-aineena ja toisaalta metsien hyvä hoito sekä puumäärän lisääntyminen Suomessa ovat ratkaisu aikamme isoihin kysymyksiin täällä Euroopan metsäisimmässä maassa.”
It´s about taimi -koulukiertueesta vastaa Suomen 4H-liitto. Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten Säätiö ja yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi.
Vuoden 2023 koulukiertue alkaa 18. syyskuuta ja kestää joulukuun alkuun saakka. Mikäli olet kiinnostunut tekemään juttua kiertueesta tai vierailemaan oppitunneillamme, olethan yhteydessä Aino Heiniseen tai Mari Niskaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino HeininenViestinnän asiantuntijaSuomen 4H-liitto
Puh:+358 44 783 0323aino.heininen@4h.fiMari NiskaAluejohtajaSuomen 4H-liitto
Puh:+358 40 023 4041mari.niska@4h.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 190 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
4H:n Ruokakoulut vievät lapset matkalle lähiruoan maailmaan1.6.2023 08:01:00 EEST | Tiedote
Ruokakoulu – Matskolan on lasten ruokakasvatukseen keskittyvä toiminnallinen päiväleiri, jossa lapset pääsevät tutustumaan ruokaan monipuolisesti. Ruokakouluissa ohjelmaan kuuluu lasten itsevalmistamat ateriat, maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen. Ruokakouluja järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Medialla on mahdollisuus vierailla Ruokakouluissa.
Kiertotaloutta edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa taas4.5.2023 09:02:00 EEST | Tiedote
Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko -säkkikeräys alkaa jälleen. Vuosikymmenien aikana muovia on kerätty talteen yli 40 miljoonaa kiloa ja se on Suomen mittakaavassa merkittävä ympäristöteko. Perinteisen säkkikeräyksen järjestävät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Yara Suomen kanssa.
Nuoret istuttavat Taimiteossa yli 185 000 puun taimea kesällä 202319.4.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Nuorisojärjestö 4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät kesäkuussa 2023 alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Samalla Suomeen syntyy 93 hehtaaria uutta metsää. Taimitekoja tehdään jo viidettä perättäistä kesää.
Lasse Uutela, 18, on Vuoden 4H-yrittäjä – keksi keinon työllistää myös kaverit kesätöihin13.2.2023 08:05:12 EET | Tiedote
Tamperelainen Lasse Uutela on Vuoden 4H-yrittäjä. Vanhempien sarjassa tuomariston suosikiksi noussut Uutelan pihatyöt työllisti ilman kesätöitä jääneitä nuoria viime kesänä. Nuorempien sarjan voittajaksi nousi hankasalmelainen 13-vuotias Paulus Aitto-oja, jonka nimikkotuote on noussut paikallisten suureksi suosikiksi.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä7.2.2023 09:33:50 EET | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 11 valtakunnallista stipendiä jaetaan Säätytalolla Helsingissä tiistaina 14. helmikuuta kello 14.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme