Suomen Vuokranantajat ry

Taloyhtiöiden siirryttävä tänä vuonna huoneistotietojärjestelmään – osakkaan toimilla ei vielä kiirettä

Jaa

Kaikkien asunto-osakeyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa ylläpito Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Osakeluettelon siirron jälkeen osakkeenomistajien tulee hakea oman omistusoikeutensa rekisteröintiä. Osakkeenomistajilla ei kuitenkaan ole vielä kiirettä – aikaa omistuksen rekisteröinnille on lähtökohtaisesti 10 vuotta osakeluettelon siirrosta.

Yhtiöillä edessä maalisuora – osakkaille riittää vielä alkuverryttely

Kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa, on osakkaiden vuoro toimia. Omistuksen rekisteröintiin osakkailla on kuitenkin aikaa lähtökohtaisesti 10 vuotta siitä, kun osakeluettelon siirto on tehty. Rekisteröintiä haetaan Maanmittauslaitokselta. Nykyisten omistajien asemassa taloyhtiössä ei tapahdu muutoksia ennen kuin mainittu 10 vuoden aika on kulunut loppuun.

Taloyhtiön hallitusten ja isännöitsijöiden olisi syytä herätä toimimaan viimeistään nyt, mutta osakkailla ei ole vielä mikään kiire.

”Voisi sanoa, että yhtiöillä starttaa maalisuora, mutta osakkaat voivat lähteä vasta alkuverryttelylle”, kuvailee Suomen Vuokranantajat ry:n lakimies Saara Penttilä.

Maanmittauslaitoksen mukaan omistuksen rekisteröintihakemuksen keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä 10 viikkoa (tilanne 1.9.2023). Tämänkin puolesta osakkaan voi siis olla vielä hyvä odotella, ennen kuin hakee rekisteröintiä.

”Osakkaiden joukossa on viime aikoina saattanut olla virheellinen käsitys, että heidänkin tulisi rekisteröidä omistuksensa vuoden loppuun mennessä, mikä on osin johtanut käsittelyajan pitenemiseen. Kuten todettua, näin ei kuitenkaan ole”, Penttilä rauhoittelee.

Jos tuumit asunnon myyntiä, jätä omistuksen kirjaaminen ostajalle

Määräaika omistuksen rekisteröinnin hakemiselle lyhenee kahteen kuukauteen silloin, kun osakkeet vaihtavat osakeluettelon siirron jälkeen ensi kertaa omistajaa. Asunnon ostajan pitää siis hakea omistuksensa rekisteröintiä kahden kuukauden kuluessa kaupan teosta.

”Omistuksen rekisteröinti on näissä tilanteissa edellytys osakeoikeuksien saamiseen eli esimerkiksi yhtiökokoukseen osallistumisen edellytys.  Ostajan kannattaakin ryhtyä tuumasta toimeen pian kaupan jälkeen”, Penttilä muistuttaa.

Omistuksen rekisteröinti on maksullista, ja maksu peritään sen hakijalta. Silloin kun asunto-osakkeet ovat pankissa asuntolainan vakuutena, rekisteröintiä saattaa ostajan puolesta hakea myös pankki, joka voi veloittaa toimenpiteestä oman hinnastonsa mukaisia palvelumaksuja.

”Jos nykyinen omistaja on aikeissa myydä asuntonsa pian osakeluettelon siirron jälkeen, voikin olla myös taloudellisessa mielessä järkevää jättää omistuksen rekisteröinti ostajan tehtäväksi”, Penttilä avaa.

Tietoa ja apua on saatavilla

Huoneistotietojärjestelmään siirtyminen on isoimpia muutoksia taloyhtiöissä ja asuntokaupassa pitkään aikaan. Taloyhtiöiden ja osakkaiden siihen liittyvät vastuut ja velvollisuudet voivat ensi vaiheessa tuntua vaikeaselkoisilta. Apua ja tukea on kuitenkin saatavilla kattavasti esimerkiksi Maanmittauslaitoksen ja alan järjestöjen verkkosivuilla.

”Huoneistotietojärjestelmään siirtyminen tulee isossa kuvassa helpottamaan taloyhtiöiden ja asuntokaupan arkea, vaikka vielä tässä vaiheessa osa asioista tuntuisi epäselviltä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole”, Penttilä summaa.

Suomen Vuokranantajien jäsenet voivat kääntyä jäsenyyteen kuuluvan maksuttoman lakineuvonnan puoleen myös huoneistotietojärjestelmään liittyvissä kysymyksissä.

Lisätietoja

Saara Penttilä
lakimies, Suomen Vuokranantajat ry
saara.penttila@vuokranantajat.fi

(09) 1667 6345 
ma, pe klo 10.00 – 15.00 
ti, ke, to klo 9.00 – 15.00

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajat suuntaavat asuntokaupoille aiemmin kuin oman kodin ostajat, hoitokulujen kasvua pidetään suurimpana riskinä24.4.2024 00:05:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet varovaisessa nousussa viime syksystä ja jatkavat edelleen maltillista kasvua, mutta ostoaikeet eroavat merkittävästi kaupungeittain. Hoitokulujen nousua pidetään selvästi suurimpana riskinä, kun taas nykyinen korkotaso ei huoleta suurinta osaa yksityisistä vuokranantajista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi lähes 2500 asuntosijoittajaa.

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye