Skanska Oy

Myllypohjan alueen monitoimitalo kehitysvaiheessa

Jaa

Lahden Myllypohjan alueen monitoimitalon elokuussa aloitettu kehitysvaihe jatkuu kesään 2024 asti. Tavoitteena on, että rakentaminen käynnistyy kesällä 2024 ja että talo on käyttövalmis elokuussa 2026. Kehitysvaiheen jälkeen tilaaja tekee päätöksen toteutusvaiheeseen siirtymisestä.

Hanke toteutetaan allianssimallilla. Allianssin osapuolet ovat Lahden Tilakeskus, Arkkitehtipalvelu Oy, Granlund Oy sekä Skanska. Hankkeen allianssisopimus on allekirjoitettu elokuussa 2023.

”Allianssimalli on rakennushankkeissa käytettävä hankemalli, jossa hankkeen osapuolet vastaavat projektin suunnittelusta ja rakentamisesta sekä jakavat riskit ja hyödyt”, kertoo projektipäällikkö Simo Lahtela Lahden Tilakeskuksesta.

Monitoimitaloon tilat yhteensä 468 lapselle

Myllypohjan alueen monitoimitalon tilat on suunniteltu seuraaville käyttäjäryhmille:

  • 2-sarjainen Alasenjärven peruskoulu 1–6 vuosiluokat, 288 oppilasta sekä kolme alueellisen erityisen tuen pienryhmää, yhteensä 30 oppilasta. Laajennusoptiona on peruskoulun 3.  luokkasarja 144 oppilaalle. Optio on joustavasti käyttöönotettavissa ja poistettavissa alueellisen oppilasmääräkehityksen mukaisesti.
  • Kahdeksan Alasenjärven päiväkodin lapsiryhmää, joista kaksi esiopetusryhmää, yhteensä 150 lasta.
  • Tiloja käyttävät myös iltapäivätoiminnan 1–2-luokkalaiset ja kaikkien luokka-asteiden erityisen tuen oppilaat.
  • Alueellinen kirjasto, joka siirtyy monitoimitaloon Ahtialan terveysaseman toimipisteestä.
  • Liikuntasali varustetaan koripallolle sopivaksi.
  • Oppilashuoltopalvelut eli tilat kuraattorille, psykologille, terveydenhoitajalle ja lääkärille. Suunnitelmaan ei sisälly suunterveydenhuollon tiloja.

Hankelaajuus on noin 7 500–7 800 brm2.

Rakentamisessa käytetään puuta ja betonia

Hankesuunnitelmapäätöksen mukaisesti kyseessä on vanhan Myllypohjan koulurakennuksen perusparannus sekä laajennus.

”Kehitysvaiheessa tunnistettuja haasteita ovat rakennussuojelulliset tavoitteet sekä vanhan, suojellun koulurakennuksen arvioitua huonompi kunto. Huomioitavia seikkoja ovat myös rakennusalueelle kantautuva liikennemelu moottoritieltä, Ahtialantieltä ja junaradalta”, Lahden kaupungin rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä toteaa.

”Alueella on käynnissä asemakaavamuutos, joka on tulossa luonnos- ja ehdotusvaiheeseen. Kaavan voimaantulo ajoittuu aikaisintaan toukokuuhun 2024”, Pirttilä jatkaa.

Rakentamisessa käytetään tarkoituksenmukaisella tavalla eri rakennusmateriaaleja: esimerkiksi runko on betonirakenteinen, ulkoseinissä ja pintarakenteissa on puuta. Puurakentamisen laajuus määrittyy kehitysvaiheen aikana.

”Hankesuunnitelman vastuullisuustavoitteet liittyvät muun maussa rakennuksen energiatehokkuuteen ja hiilijalanjälkeen, uusio- ja kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen rakentamisessa sekä ympäristöluokituksen tavoitteluun”, kertoo hankekehitysjohtaja Timo Markkanen Skanskasta.

”Kehitysvaihe on saatu tehokkaasti käyntiin hyvässä yhteistyössä kaikkien mukana olevien tahojen kanssa, jotka ovat aktiivisesti tuoneet oman osaamisensa moniammatillisesti tukemaan tulevan monitoimitalon toteutusta”, Markkanen jatkaa.

Hankkeen etenemistä on esitelty muun muassa Lahden kaupungin sivistyslautakunnan, hyvinvointi- ja vapaa-ajan lautakunnan sekä konserni- ja tilajaoston yhteisseminaarissa.

Skanska on ollut mukana useissa Lahden kaupungin rakennushankkeissa, joista viimeisimpinä Renkomäkeen vuoden vaihteessa valmistuneessa monitoimitalo Aurassa sekä vuonna 2022 valmistuneen Paavolan kampus -hankkeen koulutiloja koskevassa kokonaisuudessa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lahden kaupunki, Lahden tilakeskus, projektipäällikkö Simo Lahtela, puh. 044 416 3850, simo.lahtela[at]lahti.fi

Lahden kaupunki, Lahden tilakeskus, rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä, puh. 050 65 861, leena.pirttila[at]lahti.fi

Alasenjärven koulu, rehtori Reetta Ahokas, puh. 050 519 0292, reetta.ahokas[at]lahti.fi

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehitysjohtaja Timo Markkanen, puh. 040 527 6767, timo.markkanen[at]skanska.fi

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehityspäällikkö Jukka-Pekka Päivinen, puh. 040 770 8913, jukka-pekka.paivinen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi

Kuvat

Ilmakuva alueesta ennen rakentamisen aloittamista.
Ilmakuva alueesta ennen rakentamisen aloittamista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye