Suomen Vuokranantajat ry

Korkein oikeus jyrähti: sähkölaskut laiminlyönyt vuokralainen syyllistyi törkeään vahingontekoon

Jaa

Tuoreessa ennakkotapauksessa KKO 2023:90 vuokralainen oli jättänyt maksamatta sähkölaskut ja jättänyt sähkölämmitteisen omakotitalon talvella tyhjilleen useiksi viikoiksi ilmoittamatta vuokranantajalle. Sähköyhtiön katkaistua talosta sähköt, talon putket ja vesikalusteet olivat jäätyneet ja rikkoutuneet, mistä oli seurannut vesivahinko. Vuokralaisen katsottiin laiminlyönnillään syyllistyneen törkeään vahingontekoon.

Lain ja sopimuksen mukaisia velvoitteita tulee vuokrasuhteessa noudattaa

Vuokralaisen tulee asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan hoitaa huoneistoa huolellisesti ja esimerkiksi ilmoittaa vuokranantajalle havaitsemistaan huoneiston vioista tai pitkästä poissaolosta. Lisäksi vuokralaisen on noudatettava vuokrasopimuksessa sovittuja ehtoja esimerkiksi sähkösopimusta koskien.

Tapauksessa KKO 2023:90 osapuolet olivat sopineet vuokrasopimuksessa, että vuokralainen oli vastuussa sähkösopimuksen tekemisestä  ja  sähkölaskujen maksamisesta.

Vuokralainen oli laiminlyönyt tämän velvoitteensa, minkä seurauksena sähköt oli katkaistu ja omakotitalolle aiheutunut laaja vesivahinko. Korkein oikeus katsoi, että näissä olosuhteissa vuokralaisella oli ollut lakiin ja vuokrasopimukseen perustunut velvollisuus ryhtyä toimiin vahingon estämiseksi ainakin ilmoittamalla sähköjen katkeamisen uhasta vuokranantajalle.

”Tässä tapauksessa sähkölaskujen maksamatta jättäminen ja ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti täyttivät törkeän vahingonteon tunnusmerkistön”, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä kertoo.  

Vahingontekoon mahdollista syyllistyä laiminlyönnillä

Ennakkoratkaisussa otettiin kantaa erityisesti siihen, oliko vahingontekorikoksen tunnusmerkistö mahdollista täyttää laiminlyönnillä. Korkeimman oikeuden mukaan rikoslain sanamuotoa ”vahingoittaa toisen omaisuutta” oli tulkittava niin, että sillä tarkoitettiin vahinkoseurauksen aiheuttamista omaisuudelle. Tämä oli mahdollista myös sopimukseen tai lakiin perustuvan velvoitteen laiminlyönnillä.

”Vuokralaisella oli tässä tapauksessa vuokrasopimukseen perustuva erityinen oikeudellinen velvollisuus maksaa sähkölaskut ja lain mukainen ilmoitusvelvollisuus vuokranantajalle. Kun näiden velvollisuuksien laiminlyönnistä oli aiheutunut mittava vahinko vuokranantajan omaisuudelle, oli laiminlyöntiä pidettävä näissä olosuhteissa vahingontekona”, Penttilä avaa.

Sopimusrikkomus voi olla myös rikosoikeudellisesti rangaistavaa

Sopimusrikkomuksesta seuraa tavallisesti vahingonkorvausvastuu. Sopimusta rikkovan tulee siis korvata sopimuskumppanille rikkomuksesta seuraava vahinko. Jos sopimusta rikotaan tahallaan, voi siitä seurata pahimmillaan myös rikosoikeudellinen vastuu.

”Alempien tuomioistuimien perusteluihin viitaten korkein oikeus katsoi vuokralaisen aiheuttaneen vahingon ratkaisun mukaisissa olosuhteissa tahallaan, sillä oli yleisesti tiedossa, että sähköjen katkeaminen omakotitalosta talvella voi johtaa laajoihin vahinkoihin esimerkiksi putkien jäätymisen myötä. Vuokralainen tuomittiin teosta puoleksi vuodeksi vankeuteen", Penttilä selostaa.

Lisätiedot: 

Saara Penttilä
juristi
Suomen Vuokranantajat ry
(09) 1667 6345 (Puhelimitse lakineuvonnan kautta, josta asiantuntijamme ohjaavat oikealle henkilölle.)

Jos lakineuvonta on kiinni, voit olla yhteydessä viestintäpäällikkö Kiia Etelävuoreen:

Kiia Etelävuori
viestintäpäällikkö
Suomen Vuokranantajat ry
p. 050 557 6488
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajat suuntaavat asuntokaupoille aiemmin kuin oman kodin ostajat, hoitokulujen kasvua pidetään suurimpana riskinä24.4.2024 00:05:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet varovaisessa nousussa viime syksystä ja jatkavat edelleen maltillista kasvua, mutta ostoaikeet eroavat merkittävästi kaupungeittain. Hoitokulujen nousua pidetään selvästi suurimpana riskinä, kun taas nykyinen korkotaso ei huoleta suurinta osaa yksityisistä vuokranantajista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi lähes 2500 asuntosijoittajaa.

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye