Idea Group

Vuoden biopankkitutkimus näyttää suuntaa yksilölliselle rintasyövän ehkäisylle ja varhaiselle hoidolle

Jaa

Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB on myöntänyt ensimmäisen Vuoden biopankkitutkimus -tunnustuksen Helsingin Biopankin koordinoimalle GenomiTerveys-hankkeelle. Palkittu tutkimus sai kiitosta etenkin sen konkreettisista hyödyistä niin syöpätautigeenien kantajille kuin Suomen terveydenhuollolle.

Ensimmäisenä Vuoden biopankkitutkimuksena palkittu GenomiTerveys-hanke toteutettiin vuosina 2021–2023. Helsingin Biopankin koordinoimassa hankkeessa on kehitetty uusi ennakoiva hoitopolku biopankkien näytteenantajille, joilla on palautuneen tutkimustiedon perusteella kohonnut rintasyöpäriski.

Palkinnon myöntänyt Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB haluaa tunnustuksella huomioida hankkeen ja tuoda esille suomalaisen biopankkitoiminnan merkitystä yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin mahdollistajana Suomessa. Kilpailun raadissa oli mukana eri lääketieteen alojen edustajia suomalaisista yliopistoista ja hyvinvointialueilta.

– Kaikki kilpailuun tulleet ehdotukset olivat erittäin laadukkaita ja osoittavat, miten korkeatasoista ja innovatiivista biopankkitutkimusta Suomessa tehdään. Suomalaisissa biopankeissa on valtavasti arvokkaita tietovarantoja, joita voidaan entisestään rikastaa uusista biopankkitutkimuksista saatavalla datalla potilaiden ja terveydenhuollon hyväksi, kertoo tutkimus- ja palvelujohtaja Johanna Mäkelä FINBB:ltä.

Palkittu hanke hyödyttää suomalaisia näytteenantajia

Kilpailussa haluttiin palkita tutkimus, jossa hyödynnetään suomalaisten biopankkien aineistoja ja jonka tuottama data palautuu takaisin biopankkeihin. Lisäksi tärkeänä kriteerinä oli, että tutkimuksen tuloksista on potentiaalista terveydellistä ja hyvinvoinnillista hyötyä kansalaisille, biopankkien näytteenantajille tai potilaille Suomessa ja maailmalla.

– On ilo ja kunnia saada GenomiTerveys-hankkeelle Vuoden biopankkitutkimus -titteli. Hankkeessa olemme onnistuneesti pilotoineet luotua toimintamallia, palauttaneet biopankkinäytteen antajille geneettistä riskitietoa ja ohjanneet heidät terveydenhuoltoon seurannan ja hoidon piiriin. Hankkeeseen osallistui suuri määrä biopankkilaisia ja myös biopankkien ulkopuolelta asiantuntijoita, jotka ovat tehneet systemaattisesti töitä biopankkitoiminnan kehittämiseksi, kertoo Helsingin Biopankin sairaalageneetikko Minja Pehrsson.

Sairaalabiopankkien GenomiTerveys-hankkeessa hyödynnettiin FinnGen-biopankkitutkimuksesta biopankkeihin palautunutta genotyyppausdataa korkean rintasyöpäriskin aiheuttavien geenivirheiden seulomiseksi. Lisäksi hankkeessa on hyödynnetty biopankeilla käytössä olevia potilastietokantoja.

– Suomalainen biopankkitutkimus on kansainvälisesti eturintamassa ja palvelee laaja-alaisesti tutkijoita. Erityinen vahvuutemme on biopankkien ja yhteistoiminta ja biopankkiosuuskunta FINBB, jonka palvelut helpottavat tutkijoita ja tutkimuksiin liittyvä byrokratiaa, korostaa Helsingin Biopankin tieteellinen johtaja Olli Carpén.

– FinnGen-hanke on nostanut suomalaisen genomitutkimuksen ja biopankit maailmankartalle. Vahvuutemme, eli toimiva biopankkilaki ja puolen miljoonan näytteen genomitieto, mahdollistavat jatkossakin osallistumisen merkittäviin tutkimushankkeisiin.

Kilpailun raati antoi lisäksi kunniamaininnan HUSin ja Helsingin yliopiston koordinoimalle iCAN-syöpätutkimushankkeelle. Kahdeksanvuotisessa hankkeessa tunnistetaan uusia hoitokohteita ja pyritään parantamaan hoidon edellytyksiä syövän yksilöllisellä profiloinnilla.

Palautuva data tuottaa lisää laadukasta biopankkitutkimusta

FINBB:n tavoitteena on kehittää Suomen terveys- ja biolääketieteellisen tutkimuksen kilpailukykyä tuomalla Suomen biopankkien tietovarannot tutkijoiden saataville kansainvälisesti ainutlaatuisella Fingenious.fi -palveluillaan. Vuoden biopankkitutkimus -kilpailulla haluttiin antaa ansaittua tunnustusta biopankkitutkimukselle ja lisätä tietoisuutta biopankkien aineistojen tutkimuskäytöstä Suomessa.

– Voittajatutkimuksessa kiteytyy missiomme: hyvä saa aikaan hyvää. Tämä koskee niin biopankkinäytteen luovuttajia kuin kustannusvaikuttavaa terveydenhuoltoa naisille, jotka kantavat rintasyöpäriskiä nostavia geenivirheitä. Tulevaisuuden terveydenhuoltomme on parhaimmillaan yksilöllistä, sairauksia ehkäisevää ja eri vakavien sairauksien varhaista hoitamista kustannustehokkaasti, kertoo FINBB:n toimitusjohtaja Marco Hautalahti.

– Suomen biopankkiverkosto on kehittynyt kohti maailman huippua aineistoillaan ja palveluillaan. Kehittämämme Fingenious-palvelu on luokkansa ensimmäinen Euroopassa, sillä sen kautta kaikki tarvittavat palvelut tutkijoille tuotetaan yhden luukun kautta. Suomen biopankit mahdollistavat tämän toiminnallaan.

 

Tietoa sairaalabiopankkien GenomiTerveys-hankkeesta

  • Helsingin Biopankin koordinoimassa hankkeessa selvitettiin, voisiko biopankkitutkimuksissa kertyvän tiedon avulla tuottaa terveyshyötyä myös näytteenantajille.  
  • Näytteistä seulottiin perimän mutaatioita, joihin liittyy korkea syöpäriski.
  • Projektin alussa kehitettiin menetelmiä biopankkeihin palautuvan genomitiedon jatkoanalyyseihin ja rakennettiin kansallinen järjestelmä näytteistä selvitetyn tiedon palauttamiseksi näyteluovuttajille ja terveydenhuoltoon.
  • Yhdessä sairaaloiden kanssa luotiin valmiudet biopankkitulosten varmistamiseksi sekä riskissä olevien henkilöiden ohjaamiseksi perinnöllisyysneuvontaan ja ehkäiseviin toimenpiteisiin, kuten tehostettuun seulontaan tai riskiä vähentävään kirurgiaan.
  • Tutkimustulosten perusteella joka 200. näytteessä todetaan rintasyövälle altistava geenivirhe.
  • Genomianalyysit tuotettiin osana FinnGen-tutkimusta, johon osallistui puoli miljoonaa suomalaista.
  • Lisäksi hankkeessa on hyödynnetty biopankit omistavien sairaaloiden potilastietokantoja.

Lisätietoja:

Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB, toimitusjohtaja Marco Hautalahti

+358 400 493 613, marco.hautalahti@finbb.fi

Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB, tutkimus- ja palvelujohtaja Johanna Mäkelä

+358 50 516 2844, johanna.makela@finbb.fi

Helsingin Biopankki, sairaalageneetikko Minja Pehrsson

+358 40 6300803, minja.pehrsson@hus.fi

Avainsanat

Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB kehittää ja yhtenäistää Suomen biopankkien toimintatapoja, työvälineitä ja prosesseja. FINBB myös lisää Suomen terveys- ja biolääketieteellisen tutkimuksen kilpailukykyä kokoamalla biopankkien ja omistajiensa aineistot keskitetysti Fingenious®-palveluun niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin tutkijoiden saataville. FINBB on osuuskuntamuotoinen yritys, jonka omistajia ovat viisi hyvinvointialuetta, HUS, kuusi Suomen suurinta yliopistoa sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Idea Group

Faron Pharmaceuticals julkaisi ensimmäisiä faasin II tuloksia leukemiapotilailla – vahvistavat aiemmat lupaavat faasi I tulokset, BEXMAB-tutkimuksessa hoidetuista MDS-potilaista 79 % sai kliinisen hyödyn20.5.2024 09:07:22 EEST | Tiedote

Faron Pharmaceuticals julkaisi lisää erinomaisia tuloksia kokeellisesta bexmarilimab-tutkimuslääkkeestä verisyövän hoidossa. Nämä ensimmäiset faasin II tulokset vahvistavat tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa saatuja positiivisia tuloksia bexmarilimab-täsmäimmunoterapian tehosta useisiin pahanlaatuisiin hematologisiin kasvaimiin eli verisyöpiin. Tutkimuksessa pidempään hoidettujen MDS-potilaiden hoitovasteet ovat säilyneet pääosin hyvinä ja elinajanodote on pidentynyt huomattavasti odotetusta.

MEDIEINJBUDAN TILL BAKGRUNDSINFO ons. 24.4 kl. 9.30–11: MS-sjukdomsbilden uppdateras12.4.2024 08:10:06 EEST | Kutsu

Idag får personer med MS helt andra framtidsutsikter än för till exempel 10 år sedan. Behandlingen för sjukdomen har utvecklats kraftigt. Forskarsamfundet har uppnått genombrott i att få reda på sjukdomens uppkomstmekanism. Samtidigt insjuknar allt fler i MS. Finlands Neuroförbund och Finlands MS-stiftelse bjuder in journalister till ett bakgrundsinfotillfälle via Teams. På programmet står de färskaste uppgifterna om incidens, behandling och prognos av multipel skleros (MS), samt om forskningen. Samtidigt publiceras MS-stiftelsens forskningsfinansiering för år 2024. Vid slutet av evenemanget har journalisterna möjlighet att ställa frågor till experter. Tillfället är endast avsett för medierepresentanter. Kl. 9.30 Välkomsttal Helena Ylikylä-Leiva, verkställande direktör, Finlands Neuroförbund rf Vad innebär det att insjukna i MS idag? Juha-Pekka Erälinna, docent i neurologi, styrelseordförande, Finlands Neuroförbund rf MS i Finland och resten av världen – senaste fakta Merja Soilu-Hänni

KUTSU TAUSTAINFOON MEDIALLE ke 24.4. klo 9.30–11: Kuva MS-taudista päivittyy12.4.2024 08:10:06 EEST | Kutsu

MS-tautiin sairastuvalle avautuu tänään aivan erilainen näkymä tulevaan kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Sairauden lääkehoito on kehittynyt voimakkaasti. Tiedeyhteisö on saavuttanut läpimurtoja sairauden syntymekanismin selvittämisessä. Samaan aikaan MS-tautia sairastavia on yhä enemmän. Neuroliitto ja Suomen MS-säätiö kutsuvat toimittajat taustoittavaan infotilaisuuteen Teamsin välityksellä. Luvassa on tuoreinta tietoa multippeliskleroosin eli MS-taudin esiintyvyydestä, hoidosta ja ennusteesta sekä tutkimuksesta. Samassa yhteydessä julkistetaan Suomen MS-säätiön vuoden 2024 tutkimusapurahat. Toimittajilla on mahdollisuus esittää asiantuntijoille kysymyksiä tilaisuuden lopussa. Tilaisuus on suunnattu vain median edustajille. Klo 9.30 Tilaisuuden avaus Helena Ylikylä-Leiva, toimitusjohtaja, Neuroliitto ry Mitä MS-tautiin sairastuminen tarkoittaa tänään? Juha-Pekka Erälinna, neurologian dosentti, hallituksen puheenjohtaja, Neuroliitto ry MS-tauti Suomessa ja maailmalla - päivitetyt faktat

Faron Pharmaceuticals julkaisee jälleen rohkaisevia testituloksia verisyöpien hoidossa – 87,5 % R/R MDS-potilaista sai kliinisen hyödyn18.3.2024 09:08:20 EET | Tiedote

Faron Pharmaceuticalsin kokeellisen bexmarilimab-lääkkeen faasin I tutkimuksesta on julkaistu lisää erinomaisia tuloksia. BEXMAB-tutkimuksessa tutkitaan Faronin kehittämän bexmarilimab-täsmäimmunoterapian tehoa useisiin pahanlaatuisiin hematologisiin kasvaimiin eli verisyöpiin. Tutkimuksen 1. vaiheessa hoidettujen MDS-potilaiden hoitovasteet ovat säilyneet vahvoina: hoidetuista R/R MDS-leukemiapotilaista 87,5 prosenttia (7/8) sai kliinisen hyödyn. Valtaosa potilaista on edelleen elossa ja mukana tutkimuksessa, joten ei tarkkaa arviota hoitovasteen kestosta voi vielä antaa, mutta tämänhetkinen arvioitu elinajanennuste ylittää nykyiset odotusarvot.

Harvinaissairauksien päivä nostaa tasa-arvon tapetille: korjataanko lääkkeiden erikoiskorvattavuuden epäkohta 15 vuoden odotuksen jälkeen?29.2.2024 12:45:57 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriölle luovutettu aloite tähtää harvinaissairauksia sairastavien potilaiden yhdenvertaisuuden parantamiseen Suomessa. Aloitteen hyväksyminen mahdollistaisi ylemmän erityiskorvattavuuden hakemisen harvinaissairauksien hoitoon tarkoitetuille lääkkeille ilman todellisia lisäkustannuksia valtiolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye