UKKO.fi

UKKO.fi:n tutkimus: Pienyrittäjistä jopa 60 % tyytyväisiä jaksamiseensa - työelämän asiantuntija kannustaa tunnistamaan omien voimavarojen rajat

Jaa

Yrittäjien panos Suomen työllisyydessä on merkittävä, sillä noin 13,5 prosenttia työvoimasta toimii yrittäjinä. UKKO.fi:n tutkimuksen*) mukaan pienyrittäjät ovat varsin tyytyväisiä jaksamiseensa, jopa 60 % arvioi jaksamistaan erittäin hyväksi tai hyväksi.  Yrittäjien hyvinvoinnista on kuitenkin syytä puhua. ”Jos voimavarojen rajoilla liikkuvat työjaksot ovat toistuvia tai pitkittyviä, voivat ne kerryttää palautumisvelkaa”, muistuttaa Mehiläisen työpsykologi Nina Hynninen.

UKKO.fi ja Mehiläinen haluavat nostaa esille yrittäjien hyvinvointia ja sitä, millä keinoilla etenkin pienyrittäjien työssäjaksamista ja hyvinvointia voidaan edesauttaa. Erityisesti pienyrityksissä yrittäjän jaksaminen ja hyvinvointi ovat itse liiketoiminnan perusta. Talouden vaihtelevat suhdanteet ja poikkeukselliset ajat ovat asettaneet haasteita yrittäjien voimavarojen ylläpidolle.

Suomalainen Fintech-yritys UKKO.fi on kartoittanut pienyrittäjien näkemyksiä hyvinvoinnistaan. Kysely paljasti, että viimeisten kuuden kuukauden aikana yrittäjät ovat kokeneet jaksamisensa pääosin positiivisena. Erityisesti toiminimiyrittäjät korostivat hyvää jaksamistaan.

- Yrittäjä tekee innolla töitä silloin, kun niitä on tarjolla. Energiaa vaativat työteliäät ajanjaksot ovat virkistäviä ja mielekkäitä monelle yrittäjämäisesti työskentelevälle, toteaa Mehiläisen työpsykologi Nina Hynninen

- Työjaksot, jolloin pinnistellään voimavarojen rajoilla voivat kuitenkin jatkuvasti toistuvina tai pitkittyvinä kerryttää palautumisvelkaa. Siksi jokaisen työikäisen, ja etenkin yrittäjänä toimivan, on ensisijaisen tärkeää tunnistaa omien voimavarojen rajat mielellään jo ennen kuin väsymys tai sairastuminen pakottaa lepäämään, hän täydentää.

Yrittäjä kaipaa vertaistukea ja sparrausta

UKKO.fi:n toteuttamassa kyselyssä tiedusteltiin myös millaista tukea yrittäjät kaipaavat jaksamisensa tueksi. Yli 50 prosenttia vastaajista ilmoitti selviävänsä omillaan, ilman lisätukea. Kuitenkin joka viides vastaaja toivoi vertaistukea ja mahdollisuutta verkostoitua muiden yrittäjien kanssa. Vertaistuen merkitys nousi erityisen vahvasti esiin toiminimi- ja osakeyhtiöyrittäjien keskuudessa.

- Palkkatyössä on usein helppoa peilata omaa tekemistään kollegaan, ja jakaa haasteita ja pohdintaa työn arjesta. Yrittäjällä tällaisia pallotteluseiniä voi olla vähemmän tarjolla. Etenkin yrittäjyyden alkutaipaleeseen kuuluu usein tietty määrä epävarmuutta. Epävarmuuden kanssa eläminen on onneksi taito, jota on mahdollista harjoitella. Sparrailu mielen hyvinvoinnin ammattilaisen auttaa myös yrittäjää silloin, kun omaan tekemiseen kaipaa lisää itsevarmuutta, selkeyttä tai uusia näkökulmia, Hynninen painottaa.

Terveys on yrittäjien hyvinvoinnin keskiössä. Pien- ja kevytyrittäjät korostivat tarvetta yrittäjän arkeen sopivalle terveydenhuollolle. Lähes neljännes vastaajista toivoi myös mahdollisuutta parempaan, henkilökohtaiseen terveydenhuoltopalveluun, joka tukisi heidän ainutlaatuista elämäntyötään.

Vapaus lisää työtyytyväisyyttä

Yrittäjien hyvinvointi heijastuu myös heidän työtyytyväisyyteensä. Vuoden alussa 2023 UKKO.fi:n toteuttaman kyselyn** mukaan yli 47 prosenttia kevytyrittäjistä ilmoitti olevansa melko tyytyväisiä työhönsä, ja yli 33 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä. Yrittäjyyden tarjoama vapaus ja mahdollisuus sovittaa työ omaan elämään lisäävät yrittäjien tyytyväisyyttä ja edistävät hyvinvointia.

- Pienyrittäjät kantavat kokonaisvaltaisesti vastuun oman yrityksensä toiminnasta lähtien taloudellisesta vastuunkannosta yrityksen arjen pyörittämiseen. Tänä päivänä ilahduttavan moni yrittäjä huomioi oman jaksamisensa merkityksen, mutta meidän täytyy jatkaa hyvinvointia ja arkea tukevien palveluiden kehittämistä kasvavalle pienyrittäjien joukolle, sanoo UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.

- Paras aika hoitaa hyvinvointia on silloin, kun ongelmia ei ole. Ennaltaehkäisy on avainasemassa työkyvyn ylläpitämisessä ja psyykkisen joustavuuden vahvistamisessa, täydentää Mehiläisen Nina Hynninen lopuksi.

Lisätietoja: 

UKKO -konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren, p 050 341 1960, lauri.timgren@ukko.fi

Mehiläisen viestintä Laura Martinsuo,  p 040 1962 892, laura.martinsuo@mehilainen.fi

*) Asiakaskysely UKKO.fi palvelun käyttäjille kesäkuu 2023, vastaajina 1170 UKKO.fi asiakasta. Aineisto kerättiin UKKO.fi:n toimesta UKKO-palvelun käyttäjiltä sähköisellä kyselylomakkeella. 
**) UKKO.fi Suuri kevytyrittäjyyskysely, tammikuu 2023, 1952 vastaajaa. Kysely toteutettiin aikavälillä 20.12.22-10.1.23. UKKO.fi palvelun käyttäjille. Aineisto kerättiin UKKO.fi:n toimesta UKKO-palvelun käyttäjiltä sähköisellä kyselylomakkeella.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Kysely: Epävarmoista ajoista huolimatta pienyrittäjien luotto tulevaan korkealla tasolla3.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

UKKO.fi on toteuttaman pienyrittäjyyskyselyn mukaan yrittäjien tulevaisuuden näkymät ovat pysyneet positiivisena, ja jopa 25 % pienyrittäjän työt yrittäjänä ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Vaikka yleinen taloustilanne mietityttää myös pienyrittäjiä, 42,5 % pienyrittäjistä kertoo, että taloustilanne ei ole vaikuttanut omaan toimintaan yrittäjänä mitenkään.

Nyt on aihetta juhlaan, pienyrittäjät ovat laskuttaneet työstään UKKO-palvelussa miljardin euron edestä3.4.2024 13:53:07 EEST | Tiedote

UKKO.fi haluaa nostaa esiin pienyrittäjien tekemää työtä ja juhlistaa miljardin euron rajan ylittymistä pienyrittäjien laskutuksessa – pienyrittäjät ovat laskuttaneet UKKO-palvelun kautta tekemästä työstään miljardilla eurolla. Summa koostuu lähes puolestatoista miljoonasta laskusta ja yrittäjien vuosien työstä oman näköisen työn ja yrittäjyyden parissa. Miljardista eurosta on tilitetty pelkästään arvonlisäveroja 163 miljoonan euron edestä ja tuloveroja satojen miljoonien eurojen edestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye