EHYT

Päihdeneuvonnan puheluissa kuuluu huoli ja ahdistus jo ennen joulun pyhiä

Jaa

EHYT ry:n Päihdeneuvonta 0800 900 45 päivystää juhlapyhinä ympäri vuorokauden. Jouluun liittyvä ahdistus, epävarmuus ja pelko kuuluvat soittajien puheenaiheissa jo viikkoja ennen varsinaisia juhlapyhiä.

Läheisen runsas alkoholin käyttö on aihe, joka korostuu Päihdeneuvonnan puheluissa joulun aikaan. Soittajat jännittävät, mitä ongelmia puolison, vanhemman, sisaruksen tai aikuisen lapsen alkoholinkäytöstä seuraa. Saatetaan muistella aikaisempia pettymyksiä ja pohtia, kuinka pahan mielen voisi tänä jouluna välttää, kertoo Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg. 

”Kannustan soittamaan jo etukäteen. Ei kannata vähätellä omaa tilannetta, vaan ottaa yhteyttä, jos juhlakauden sujuminen vähänkin arveluttaa. Huolen jakaminen ja tilanteen pohtiminen päihdealan ammattilaisen kanssa voi helpottaa omaa oloa”, Åberg sanoo. 

Runsas alkoholin käyttö ja erityisesti humalajuominen kasvattavat erilaisten tapaturmien, onnettomuuksien ja väkivallan riskiä. Pahimmillaan tilanteet kriisiytyvät ja rauhallinen joulutunnelma jää vain haaveeksi. 

Vuoden aikana Päihdeneuvontaan soittavista läheisistä noin kolmasosa kaipaa tukea tilanteeseen, jossa puolison tai seurustelukumppanin päihteiden käyttö mietityttää.  

”Yleisin kysymys on, miten voin auttaa kumppaniani. Myös omaan jaksamiseen olisi kuitenkin tärkeä kiinnittää huomiota”, kertoo Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg. 

Jos kynnys soittamiseen tuntuu korkealta, niin EHYTin ja Parisuhdekeskus Katajan laatimaa testiä kumppanin päihteiden käytön vaikutuksista parisuhteeseen voi käyttää tilanteen kartoittamiseen ja itsearviointiin. 

Päihdeongelman kanssa kamppailevalle joulu on usein raskas 

Myös moni oman päihdeongelmansa tunnistanut tai ongelman kanssa kamppaileva jännittää joulua etukäteen. Alkoholi on läsnä monessa tilanteessa juhlakautena. Retkahtamista saatetaan pelätä jopa kuukausia etukäteen.  
 
”Päihdeneuvonnan päivystäjän kanssa kannattaisi pohtia jo etukäteen, miten välttää riskitilanteita ja mistä voisi olla apua, Åberg sanoo. 
 
EHYT ry:n Päihdeneuvonta päivystää numerossa 0800 900 45 joka päivä, ympäri vuorokauden. Päihdeneuvontaan voi ottaa yhteyttä, jos on huolissaan omasta tai läheisen alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käytöstä. Puhelut ovat luottamuksellisia eikä omaa nimeä tarvitse kertoa. 
 
“Moni kertoo, että jo pelkkä keskustelu keventää mieltä”, Åberg kertoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye