Hiipunut työvoiman kysyntä kasvattaa työttömyyttä Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen työttömien määrä nousi 2 700 henkilöllä joulukuun aikana. Työttömyys lisääntyy normaalivuosinakin suhteellisen reilusti joulukuussa mutta nyt työttömien määrän lisäys oli tavallistakin suurempi. Työvoiman kysyntä on hiipunut vauhdikkaista viime vuosista todella paljon alaspäin.
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 23 700 työtöntä työnhakijaa. Joulukuun aikana työttömien määrä nousee normaalivuosina selkeästi marraskuuhun verrattuna, mutta nyt työttömyys kasvoi normaalia enemmän. Työttömien määrä nousi 2 700 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 2 200 henkilöllä eli 10 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 14 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä nousi 1 000 henkilöllä (42 %) verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,3 % eli 0,9 %-yksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin selkeästi pienempi kuin koko maassa (11,2 %) keskimäärin.Joulukuussa työttömiä oli muissa Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän paitsi Turunmaalla. Turunmaalla oli työttömiä vajaat 1 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Salon seudulla (10,9 %) sekä Turussa (13 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,5 %) sekä kunnista Ruskolla (4,8 %). Huomattavaa luvuissa on, että Salon seutukunnassa oli joulukuussa suhteellisesti enemmän työttömiä kuin Turun seutukunnassa.
Joulukuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 3 300 kappaletta eli vähemmän (-41 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 12 100 kpl eli 43 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna joulukuun aikana 6 400 kappaletta, joista 3 400 oli uusia, joulukuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli joulukuussa tarjolle 49 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Tammikuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu normaalivuosina kohtuullisen reippaasti joulukuuhun verrattuna.
Tarkempaa tietoa:
- Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.
- Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.
Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi
- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Invigning av landsbygdens motionstrapptävling i Pargas den 3 juni17.5.2024 14:36:18 EEST | Tiedote
Välkommen att klättra upp till skärgårdens topp och hjälpa Egentliga Finland att vinna den riksomfattande tävlingen på landsbygdens motionstrappor! Tävlingen invigs måndagen den 3 juni. Besökarräknaren pågår till slutet av september, så du kan vara med i den gemensamma insatsen under hela sommaren.
Maaseudun kuntoporraskilpailun avajaiset Paraisilla 3.6.17.5.2024 14:36:18 EEST | Tiedote
Tervetuloa kipuamaan saariston huipulle ja auttamaan Varsinais-Suomi voittoon valtakunnallisessa maaseudun kuntoporraskilpailussa! Kilpailun avajaisia vietetään maanantaina 3. kesäkuuta. Kävijälaskuri on käynnissä syyskuun loppuun asti, joten kortta voi kantaa kekoon koko kesän ajan.
Päällystystöitä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa17.5.2024 13:44:36 EEST | Tiedote
Viikon 21 aikana päällystystöitä tehdään Harjavallassa kantatiellä 43 ja pienemmillä yhdysteillä Loimaalla, Salossa ja Maskussa. Lisäksi tehdään päällystystöitä valmistelevia töitä erinäisissä kohteissa Ruskolla ja Maskussa.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 16.-17.5.2024 illan ja yön ajaksi16.5.2024 12:13:19 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä torstai-illan 16.5. klo 18 ja perjantaiaamun 17.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
A. Lamminmäki Oy aloittaa uutena linja-autoliikenteen yrittäjänä useilla Kankaanpään yhteyksillä16.5.2024 12:05:40 EEST | Tiedote
A. Lamminmäki Oy on voittanut Ely-keskuksen kilpailutuksen koskien useita Pohjois-Satakunnan yhteysvälejä. Kilpailutukseen sisältyivät Kankaanpää–Pomarkku–Pori-, Lavia–Kankaanpää-, Jämijärvi–Kankaanpää- ja Karvia–Honkajoki–Kankaanpää yhteydet. Uusi sopimuskausi käynnistyy kesäaikataulukauden alusta 3.6.2024. Säännöllisen matkustuksen kausilipputuotteisiin tulee muutoksia ja yhteysväleille tulee linjanumerointi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme