Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Työpaikan menetys voi johtaa pitkäkestoiseen ulosottokierteeseen

Jaa

Työpaikan menettäneillä on suurempi alttius joutua ulosottoon, osoittaa tuore Etla-tutkimus. Vaikutukset ovat suurempia miehillä, vähemmän koulutetuilla sekä henkilöillä, joilla on jo merkittävästi velkaa ennen työpaikkansa menettämistä. Tämä vaikutus oli merkittävä vielä yhdeksän vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Ulosottomerkinnät johtuvat pääosin maksamattomista veroista, sakoista ja esimerkiksi osamaksurästeistä.  

Etlasta tutkimusta oli tekemässä tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
Etlasta tutkimusta oli tekemässä tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.

Suomen ulosottojärjestelmä on hyvin tiukka, ja velallisen nettomääräisestä palkasta ja muista toistuvista tuloista voidaan ulosmitata jopa 50 prosenttia 25 vuoden ajan. Työikäisestä väestöstä jopa 15 prosenttia on ulosotossa vuosittain. Velkaongelmiin voidaan päätyä monista eri syistä, mutta kyselyiden perusteella noin puolet kokevat työn menetyksen tai tulojen äkillisen alenemisen olevan perimmäinen syy velkaongelmiin. 

Tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa Debt burden of job loss in a Nordic welfare state (Etla Working Paper 115) tarkastellaan työpaikan menettämisen vaikutusta henkilön todennäköisyyteen joutua ulosottoon. Tutkimuksessa hyödynnetään yhdistettyä työnantaja-työntekijäaineistoa sekä tietoja henkilöiden ulosottomerkinnöistä vuosilta 2007–2018. Tutkimus on Etlan, Laboren ja Helsinki GSE:n tutkijoiden laatima. 

Työpaikan menettäneillä havaittiin 5–20 prosenttia suurempi alttius joutua ulosottoon verrokkiryhmään verrattuna, ja tämä vaikutus on merkittävä vielä yhdeksän vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Työpaikan menettäneillä tarkoitetaan heitä, jotka menettivät työpaikkansa toimipaikan sulkemisen tai joukkoirtisanomisen takia. Vaikutukset olivat suurempia miehillä kuin naisilla, vähemmän koulutetuilla kuin korkeakoulutetuilla, ja henkilöillä, joilla oli jo merkittävästi velkaa ennen työpaikkansa menettämistä.  

-Odottamattomat elämänshokit voivat suistaa ihmisen ulosottokierteeseen, joka voi pahimmillaan kestää henkilön aikuisiän. Ulosotto voi vähentää myös työn vastaanottamisen kannustimia, mikä uhkaa Suomen työllisyyttä. Yhtenä ratkaisuna olisi laajentaa velkajärjestelyyn pääsyn mahdollisuuksia, toteaa tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.  

Työpaikan menetys lisäsi ulosottoja, jotka johtuivat erityisesti maksamattomista veroista, rangaistus- ja sakkomääräyksistä sekä muista henkilökohtaisista maksuista (kuten osamaksut). Analyysissa tarkasteltiin henkilöiden velkaongelmia jopa yhdeksän vuoden seurantajakson aikana. 

Maczulskij, Terhi - Kanninen, Ohto - Karhunen, Hannu – Tahvonen, Ossi: Debt burden of job loss in a Nordic welfare state (Etla Working Paper 115

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla
Tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla
Lataa
Etlasta tutkimusta oli tekemässä tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
Etlasta tutkimusta oli tekemässä tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: Teollisuustuotanto kääntyy kasvuun ensi vuonna, mutta teollisuuden ja rakentamisen huteruus painaa palveluita vielä tänä vuonna8.5.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Teollisuuden ja rakentamisen arvonlisäys supistuu vielä tänä vuonna, ja alojen heikkous heijastuu myös osaan yksityisistä palveluista. Etlan tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan teollisuustuotannossa tapahtuu kuitenkin käänne kasvuun ensi vuonna ja rakennusalakin elpyy hitaasti. Koko talouden arvonlisäys yltää tänä vuonna lähes viime vuoden tasolle, ja kasvaa noin 1,5 prosenttia seuraavana kahtena vuotena. Vuonna 2025 teollisuus kasvaa lähes prosentin, palvelualat pääsevät noin kahden prosentin kasvuun, ja rakentaminen yltää 2,5 prosenttiin.

Uusi EU-datasäädös lisää laitevalmistajien ja palvelun tarjoajien velvoitteita, mutta parantaa datan saatavuutta3.5.2024 09:15:00 EEST | Tiedote

EU:n uusi datasäädös, joka parantaa datan saatavuutta ja hyödyntämistä hyväksyttiin marraskuussa 2023. Tuoreen Etla-selvityksen mukaan datasäädöksen alainen liiketoiminta on laajaa ja sen piiriin kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousee jopa 51 miljardiin. Säädös tuo velvoitteita erityisesti laitteita valmistaville ja niihin liittyviä palveluita tarjoaville yrityksille. Säädöksen soveltamiseen liittyy kuitenkin merkittävästi tulkinnanvaraisuutta.

Etla: Vihreiden tukien osuus noussut Suomen yritystukikannassa, mutta suurimmat tuet maksetaan yhä päästöjä aiheuttaville toiminnoille22.4.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomessa on maksettu vuosina 2020–2023 keskimäärin yli miljardin euron edestä suoria yritystukia. Vuositasolla kasvihuonepäästöjä kasvattavien, ns. ruskeiden tukien osuus on ollut joka vuosi vihreitä tukia suurempi, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Ruskeita tukia on maksettu vuosina 2020–2022 keskimäärin 140 miljoonan euron edestä. Samaan aikaan päästöjä vähentävien vihreiden tukien määrä – vaikkakin kasvussa – jää noin puoleen tästä. Myös tki-tukien vuosittain maksettu määrä jää ruskeita tukia pienemmäksi.

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye