Atena

Uutuuskirja selvittää, kuka on maailman vaarillisimmaksi tituleerattu kiinalainen asekauppias Karl Lee

Jaa

Pulitzer-palkitut saksalaistoimittajat sukeltavat mukaansatempaavassa uutuuskirjassaan asekaupan ja vakoilun syövereihin maalatessaan muotokuvaa maailman mysteerisimmästä asekauppiaasta.

Kansainväliset turvallisuuspalvelut ovat vuosia jahdanneet maailman vaarallisimpana pidettyä asekauppiasta Karl Leetä eli Li Fangweitä. Kiinalaisen Leen uskotaan välittäneen kalustoa Iranin kaltaisille diktatuureille, jotka suhtautuvat länsimaihin vihamielisesti. Lee ei ole perinteinen kuoleman kauppias, joka myisi kranaatteja ja kiväärejä, vaan hänen tärkeimmät tuotteensa ovat ohjusten komponentteja. Iran tekee Leen myymällä elektroniikalla esimerkiksi libanonilaisen Hizbollahin raketeista tarkasti maaliinsa osuvia ohjuksia, joita Israelin ilmapuolustusjärjestelmän on vaikeampi torjua.

Israelin, Saksan ja Ison-Britannian tiedustelupalvelut ovat vuosia jäljittäneet Leetä, ja FBI on luvannut hänestä viiden miljoonan dollarin palkkion – saman kuin aikoinaan Osama bin Ladenista. Silti häntä ei ole saatu kiinni. Leestä on julkaistu vain yksi epäselvä valokuva, ja hän toimii monen peiteyhtiön kautta.

Kun entinen FBI:n työntekijä ottaa yhteyttä tutkiviin journalisteihin, jotka tunnetaan Panaman papereiden julkaisemisesta, alkaa tiivistahtinen salapoliisityö Leen löytämiseksi. Pian ilmenee, että samat viranomaiset Israelissa ja Yhdysvalloissa, jotka ovat aiemmin vaatineet Leen saattamista oikeuden eteen, kieltäytyvät puhumasta hänestä toimittajille.

Lopulta Kiinan suojeleman Leen peiteyhtiöiden verkosto paljastuu rahavirtoja seuraamalla. Pohjois-Kiinan syrjäseuduilta löytyy ainoastaan hylätty tehdas ja röykkiö ohjuksissa käytettävää raaka-ainetta, mutta selväksi käy, että pelätty asekauppias on vain pelinappula suurvaltojen monimutkaisessa ja vahingollisessa pelissä, jossa vuoroin hyökätään vastapuolta vastaan, vuoroin varotaan ärsyttämästä tätä liikaa.

Pulitzer-palkitut tutkivat journalistit Frederik Obermaier ja Bastian Obermeyer tunnetaan Panaman paperien julkistajina. Philipp Grüll on toimittaja ja aseasiantuntija ja Christoph Giesen on Der Spiegelin Kiinan-kirjeenvaihtaja. Kirjailija-toimittajat ovat saaneet lukuisia palkintoja työstään.

Kiinalainen aave ilmestyy painettuna, e-kirjana ja Raiko Häyrisen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 29.2.2024.  

Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutuuskirja tarjoilee suosituimmat lifestyle-vinkit sadan vuoden takaa11.4.2024 08:21:00 EEST | Tiedote

Kun tahdot kartuttaa onneasi, opettele yöjuoksemisen taito, suorita kosinta oikein ja muuta siitinelosi taidenautinnoksi. Jos tavoitteenasi on pidentää ikää, vahvista hermovoimaasi, pureskele aterialla myös viini ja uhraa päivittäin ainakin puoli tuntia halkojen hakkaamiseen. Pidä huolta, että ulostus tapahtuu kerta päivässä. Käytä huokoisesta kankaasta tehtyjä vaatteita. Nuku pimeässä ja hiljaisessa huoneessa, ikkuna tai ainakin venttiilit ja uunipelti auki. Ja ennen kaikkea kylve säännöllisesti, sillä se auttaa kaikkiin ongelmiisi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye