SataTerve-hanke vahvisti terveysalan tulevaisuuden osaamista Satakunnassa
Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) hallinnoimassa SataTerve-hankkeessa selvitettiin, millaista osaamista terveysalan ammattilaiset tarvitsevat seuraavan 5–10 vuoden aikana. Hankkeessa kehitettiin alan koulutusta ennaltaehkäisevän työn vahvistamiseksi ja laadittiin suosituksia siitä, miten Satakunnassa huomioidaan muuttuvan toimintaympäristön vaateet myös jo työelämässä toimivien osaamisen kehittämisessä.

Terveysalan koulutusta kehitettiin ennaltaehkäisevän työn vahvistamiseksi
SataTerve – Satakunnan terveyden edistämisen ammattilaisten tulevaisuuden osaamistarpeet ja koulutuspolut -hankkeessa kehitettiin terveysalan koulutusta työelämän tulevaisuuden osaamistarpeisiin.
– Sote-uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista on siirtää palvelujen painopistettä raskaista ja korjaavista toimenpiteistä ehkäisevään ja ennakoivaan toimintaan. SataTerve-hanke tuki tätä tavoitetta, kertoo projektipäällikkö Mirja Isoviita Diakista.
Hankkeessa kartoitettiin työelämässä toimivien terveydenhoitajien ja terveyden edistämistyötä tekevien sairaanhoitajien tulevaisuuden osaamistarpeet Satakunnassa 5–10 vuoden aikajänteellä. Hankkeessa hyödynnettiin aikaisempaa tutkimustietoa ja yksilö- sekä ryhmähaastatteluja. Näihin haastatteluihin osallistui 34 henkilöä – terveysalan ammattilaisia, esihenkilöitä, hyvinvointialueen aluevaltuutettuja ja terveyspalveluja käyttäviä asiakkaita.
Suositus terveysosaamisen varmistamiseksi
– Kehitimme terveysalan koulutusta Diakissa sekä laadimme suosituksen ammattilaisten terveysosaamisen varmistamiseksi tulevaisuudessa. Lisäksi suunnittelimme haastatteluissa esiin tulleiden osaamistarpeiden pohjalta kaksi kaikille avointa ja maksutonta verkko-opintojaksoa terveyden edistämistyön vahvistamiseksi, Isoviita sanoo.
Keskeisinä osaamistarpeina haastateltavat kokivat olevan hoitotyön digitalisaation ja teknologian sekä sote-uudistukseen liittyvät uudenlaiset palvelujärjestelmät ja toimintamallit.
– Suunnitelluissa verkko-opinnoissa opiskellaan esimerkiksi sitä, miten viestiä ja antaa ohjausta digitaalisessa työympäristössä, miten huomioida oma työhyvinvointi digityössä, millaisia ovat uusien hyvinvointialueiden palvelujärjestelmät ja miten toimia tiimityössä, Isoviita tiivistää.
Terveysalan koulutuksen järjestäjien ja työelämän välistä yhteistyötä vahvistettiin muun muassa kartoittamalla haastatteluissa ja yhteisissä keskusteluissa työelämän tarpeita ja toiveita liittyen terveyden edistämistyön koulutukseen sekä laatimalla näiden pohjalta suositus siitä, miten jatkossakin työelämän tarpeet huomioidaan systemaattisesti koulutuksia kehitettäessä.
– On tärkeää, että saamme tulevaisuudessa riittävästi opiskelijoita opiskelemaan terveysalalle ja siten myös ammattilaisia töihin tänne Satakuntaan. Kun koulutus on laadukasta ja työelämälähtöistä, se myös motivoi ja innostaa opiskelijoita sekä varmistaa osaltaan heidän työhyvinvointiaan ja pysymistä alalla. Tämä hyödyttää myös Satakunnan väestöä, kun he saavat laadukkaita terveyspalveluja, Isoviita painottaa.
SataTerve-hankkeen tuloksia voivat hyödyntää muun muassa Satakunnan hyvinvointialue, yksityiset terveyspalvelujen tuottajat sekä terveysalan koulutusten järjestäjät. Satakuntaliiton rahoittama hanke toteutetaan laajassa yhteistyössä satakuntalaisten terveysalan toimijoiden ja asiakkaiden kanssa. Hankkeen toiminta-aika oli 1.1.–31.12.2023. SataTerve-hanketta rahoittaa Satakuntaliitto.
Suositukset ovat täällä.
Lisätietoa:
SataTerve-hankkeen projektipäällikkö Mirja Isoviita, mirja.isoviita@diak.fi, p. 050 309 6136
SataTerve-hankkeen verkkosivut: https://sataterve.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirjami Ritolaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 4385 288mirjami.ritola@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Tulevaisuuden osaajat tarvitsevat liiketoiminnan ja yhteiskunnallisen näkökulman yhdistämistä22.5.2025 10:17:15 EEST | Tiedote
Yhteiskunnallinen yrittäjyys kiinnostaa erityisesti nuoria, mutta sitä on hankala opiskella Suomessa, koska opintotarjontaa on vähän. Kansainvälinen Open Business for Community Development -hanke kehitti avoimia verkkokursseja, joilla kuka tahansa voi ottaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden salat haltuun.
HOP-kesätorilla tarjolla hyvinvointia ja osallisuutta20.5.2025 09:09:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa kesätorin avajaisiin Pudasjärvelle!
Diakista valmistuu 293 opiskelijaa kevätlukukaudella 202520.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta on valmistunut tämän kevätlukukauden aikana yhteensä 293 opiskelijaa.
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme