VR:n selvitys ratavaurion aiheuttamasta junaliikenteen keskeytyksestä

Jaa

VR on toimittanut liikenne- ja viestintäministeriölle oman selvityksensä, jossa käydään läpi tilannekuvaa ja VR:n päätösten perusteluja liittyen ratavaurion aiheuttamaan junaliikenteen keskeytykseen 13.2.2024.

Maanantai-iltana 12.2.2024 VR perui turvallisuussyistä ja Traficomin suosituksesta kaukoliikenteen junavuorot tiistailta 13.2. ratavaurion junien pyöriin aiheuttamien lovien vuoksi.

Päätöksentekohetkellä ei ollut tietoa siitä, missä ratavaurio sijaitsee, minkä tyyppinen vaurio radassa vahinkoja aiheuttaa ja oliko rata vaurioitunut yhdestä vai useammasta kohdasta. Ei myöskään ollut tietoa siitä, kuinka laajasti ratavaurio oli vahingoittanut junakalustoa ja kuinka suuri osa kalustosta oli liikennekelpoista. 

Junakaluston tarkastuksia ei lakon vuoksi pystytty maanantain aikana käynnistämään riittävällä laajuudella tarkan tilannekuvan saamiseksi, koska junakalustoa sijaitsi eri puolilla Suomea ja tarkastuksia tehtiin kunnossapidon esihenkilövoimin. Liikenneturvallisuuden varmistamiseksi päätettiin, että kaukoliikenteen junakaluston vauriot tarkastetaan ennen kuin liikennöintiä kullakin kalustoyksilöllä voidaan jatkaa. Kalusto päätettiin siirtää VR:n ohjeiden ja EN (Euronorm) standardin mukaisesti varikoille tarkastukseen alennetulla nopeudella ilman matkustajia. 

Päätökset tehtiin päätöksentekohetkellä käytettävissä olevan tiedon, rautatieturvallisuuden johtamisjärjestelmän mukaisen riskienarvioinnin ja Traficomin suosituksen perusteella. Matkustaja- ja liikenneturvallisuuden varmistaminen asetettiin etusijalle. Kaluston tutkimusten edetessä kävi ilmi, että noin 70 % VR:n kaukoliikenteen junista oli ajanut vaurioradalla. Lisäksi vauriokohdan oli ylittänyt noin 30% lähiliikenteen kalustosta.

Tiistaina 13.2. klo 17.30 VR tiedotti asiakkaille ja medialle junaliikenteen käynnistymisestä keskiviikkoaamusta. Liikennettä käynnistettiin sitä mukaa, kun kaluston tarkastukset oli saatu tehtyä ja oltiin varmoja kunkin veturin ja vaunun liikennekelpoisuudesta. Keskiviikkona 14.2. kaukoliikenteestä ajettiin noin 50 %, torstaina 15.2. noin 80 % ja perjantaina 16.2. liikenne oli palautunut lähes normaaliksi.

Ratavaurion juurisyyn selvittäminen on edelleen kesken. 

"Suomen rautatiejärjestelmän turvallisuuden varmistamiseksi VR esittää, että tämä tapahtuma selvitetään perusteellisesti, läpinäkyvästi ja puolueettomasti neutraalin tahon toimesta, jotta vastaavilta tilanteilta voidaan jatkossa välttyä", sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

Lue lisää VR:n selvityksestä täältä.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:029 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR ja Yara yhteistyössä ympäristön puolesta – Yaran tehtaiden välinen rautatieliikenne ajetaan nyt täysin sähkövedolla8.5.2024 09:00:19 EEST | Tiedote

VR ja lannoitteisiin erikoistunut Yara ovat sopineet yhteistyön jatkosta pitkäaikaisella sopimuksella, jossa molemmat yhtiöt sitoutuvat yhteiseen kehitysohjelmaan rautatiekuljetusten tehokkuuden maksimoimiseksi ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Yhteistyön piiriin kuuluvien rautatiekuljetusten hiilidioksidipäästöt on saatu lähes nollaan. Iisalmi–Ylivieska-rataosuuden sähköistämisen myötä Yaran kaikkien Suomen tehtaiden välinen rautatieliikenne ajetaan nyt sähkövedolla.

Junalla vaivattomasti kesän tapahtumiin – VR tuo lisävuoroja ja teemajunia kesämatkaajan iloksi25.4.2024 10:03:50 EEST | Tiedote

Junalla pääsee vaivattomasti moniin kesätapahtumiin ihanassa Suomen suvessa. VR lisää junavuoroja sekä ohjelmallisia teemajunia kesäkauden suosituimpiin tapahtumiin. Myös kesäpysähdykset Härmässä ja Hillosensalmella ilahduttavat huvipuisto- ja kansallispuistomatkaajia. Kaukojunien aikataulut 15.9. saakka on tänään julkaistu vr.fi:n ja VR Matkalla -sovelluksen matkahakuun.

Uusiutuvalla dieselillä kohti kestävämpää rautatielogistiikkaa – VR ja UPM Plywood yhteistyössä liikenteen päästöjen vähentämiseksi19.4.2024 09:06:17 EEST | Tiedote

Yritysten välinen vastuullisuusyhteistyö ottaa merkittävän askeleen eteenpäin, kun VR sitoutuu käyttämään yhtä paljon biodieseliä junaliikenteessään kuin mitä UPM Plywoodin vanerin kuljetus Pelloksen tehtaalta Kouvolaan ja Kotkaan kuluttaa. Kyseessä on VR:n ensimmäinen rautatielogistiikan HVO (Hydrotreated Vegetable Oil)-konsepti, jossa asiakkaan kuljetusten päästöt saadaan Scope1 -päästöluokassa* lähes nollaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye