Kokoomusedustajat kieltäisivät Tiktokin: ”Haitalliset vaikutukset lapsiin ja nuoriin ilmeisiä”
Kokoomuslaiset kansanedustajat ovat tehneet toimenpidealoitteen, jolla ehdotetaan Tiktokin kieltämistä Suomessa. Heidän mukaansa sovellukseen liittyvät turvallisuusriskit sekä sen haitalliset vaikutukset lapsiin ja nuoriin ovat ilmeisiä. Väkivaltainen, ahdistava, koukuttava tai vaaraa aiheuttava sisältö ei kuulu lasten ruuduille, sanovat kokoomusedustajat.
Kokoomuslaisten edustajien mukaan Tiktokin aiheuttamat haittavaikutukset erityisesti lapsille ja nuorille ovat ilmeisiä. Sovelluksen ikäraja on 13 vuotta, mutta minkäänlaista iän varmistusjärjestelmää ei ole käytössä.
”Tiktokissa leviää huomattava määrä vaarallista ja väkivaltaista sisältöä, ja se on omiaan levittämään haitallisia haasteita ja ilmiöitä alaikäisten keskuudessa. Sovelluksessa on levinnyt esimerkiksi materiaalia onnettomuuksista, väkivaltaan yllyttämisestä ja kuolemasta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan sovellukseen tulvi runsaasti videoita sodan keskeltä, joille alaikäiset altistuivat. Tällaista materiaalia ei saa päätyä lasten ruuduille”, toimenpidealoitteessa sanotaan.
Kokoomusedustajien mukaan on selvää, että väkivaltaisen tai muutoin ahdistavan sisällön näkeminen on lapsille ja nuorille haitallista. Sillä voi olla myös pitkäkestoisia ja aggressiivista käytöstä lisääviä vaikutuksia.
Edustajat korostavat sovelluksessa leviävän paljon myös väärää ja harhaanjohtavaa materiaalia, jota lapset eivät osaa tunnistaa. Lisäksi Tiktokin algoritmi on suunniteltu mahdollisimman koukuttavaksi. Sovelluksen käyttö voi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta vahingoittaen nuorten keskittymiskykyä ja kehitystä.
Tiktokin turvallisuusriskit merkittäviä
Kiinalaisomisteisen sovelluksen aiheuttamista turvallisuusriskeistä on varoittanut esimerkiksi Suomen suojelupoliisi. Suojelupolisiin mukaan Tiktok kerää valtavia määriä tietoja niin laitteesta kuin käyttäjistä, jotka voivat päätyä Kiinan tiedusteluviranomaisille.
Myös tietokirjailija ja viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo on varoittanut Tiktokin oleva tehokas ja vaarallinen kybersodankäynnin, infosodankäynnin ja psykologisten operaatioiden kanava.
Tiktokin turvallisuusriskeihin on kiinnitetty vahvemmin huomiota myös muissa länsimaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa senaatti hyväksyi lakiesityksen, joka pakottaisi Tiktokin omistavan kiinalaisyhtiö Bytedancen myymään sovelluksen Yhdysvaltain toiminnot, jotta se voisi jatkaa maassa.
Kokoomusedustajat korostavat aloitteessaan, että Kiinassa sovelluksella on tyystin erilaiset käyttöehdot kuin esimerkiksi Euroopassa.
”Suomessa sovellus voi syöttää käyttäjälle väkivaltaan kannustavaa sisältöä, mutta Kiinassa ei. Kiinassa Tiktok tunnetaan nimellä Douyin. Douyin syöttää lapsille opetuksellista sisältöä ja sen käyttöä lasten ja nuorten keskuudessa on rajoitettu merkittävästi sen haitallisuuden vuoksi”, toimenpidealoitteessa kuvataan.
Edustajat ovat jättäneet tänään toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin TikTokin kieltämiseksi Suomessa. Toimenpidealoitteessa mukana ovat seuraavat kokoomusedustajat:
Pauli Aalto-Setälä, Heikki Autto, Markku Eestilä, Noora Fagerström, Timo Heinonen, Juha Hänninen, Janne Jukkola, Atte Kaleva, Ville Kaunisto, Mari Kaunistola, Pihla Keto-Huovinen, Aleksi Jäntti, Marko Kilpi, Teemu Kinnari, Pauli Kiuru, Jukka Kopra, Terhi Koulumies, Millan Lahdenperä, Mia Laiho, Jarno Limnéll, Karoliina Partanen, Susanne Päivärinta, Tere Sammallahti, Sari Sarkomaa, Saara-Sofia Sirén, Mari-Leena Talvitie, Heikki Vestman, Oskari Valtola, Sofia Vikman, Ville Väyrynen.
_____________________________________
Toimenpidealoite TikTokin kieltämiseksi Suomessa
TikTok on sosiaalisen median alusta, jossa jaetaan pääosin lyhyitä videoklippejä. Sovellus on viimeisten vuosien aikana noussut erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa suureen suosioon. Uutismedian liitto on tilannut tutkimuksen, jonka mukaan 13-18-vuotiaista TikTok-käyttäjistä lähes puolet seuraa uutisia TikTokista. Sovellus on siis myös yksi keskeisimmistä uutiskanavista tämän ikäryhmän nuorille.
TikTokiin liittyy kuitenkin merkittäviä turvallisuusuhkia ja se altistaa lapsia ja nuoria vaaralliselle, väkivaltaiselle sekä mielenterveydelle haitalliselle sisällölle. Sovelluksessa leviää paljon myös väärää ja harhaanjohtavaa materiaalia, jota lapset eivät osaa tunnistaa. Lisäksi TikTokin algoritmi on suunniteltu mahdollisimman koukuttavaksi. Sovelluksen käyttö voi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta vahingoittaen nuorten keskittymiskykyä ja kehitystä.
Sovelluksen omistaa kiinalainen yhtiö Bytedance, minkä vuoksi se voi käyttää käyttäjätietoja hyväkseen osana Kiinan propagandakoneistoa. Lisäksi Kiinassa sovelluksella on erilaiset käyttöehdot kuin esimerkiksi Euroopassa. Tästä johtuen Suomessa sovellus voi syöttää käyttäjälle väkivaltaan kannustavaa sisältöä, mutta Kiinassa ei. Kiinassa TikTok tunnetaan nimellä Douyin. Douyin syöttää lapsille opetuksellista sisältöä ja sen käyttöä lasten ja nuorten keskuudessa on rajoitettu merkittävästi.
Suomessa Suojelupoliisi on kiinnittänyt huomiota TikTokin turvallisuusriskeihin, jotka liittyvät muun muassa siihen, että TikTok kerää valtavia määriä tietoja niin laitteesta kuin käyttäjistä, jotka voivat päätyä Kiinan tiedusteluviranomaisille.
Yhdysvalloissa senaatti hyväksyi juuri lakiesityksen, joka pakottaisi Bytedancen myymään sovelluksen Yhdysvaltain toiminnot, jotta sen toiminta voisi jatkua maassa. Lakiesityksen mukaan Bytedancen tulisi myydä TikTok noin vuoden sisällä, muutoin se suljettaisiin Googlen ja Applen sovelluskauppojen valikoimista Yhdysvalloissa.
TikTok ei aiheuta ainoastaan mahdollista tietoturvauhkaa sen käyttäjille tai kansalliselle turvallisuudelle. Sen aiheuttamat haittavaikutukset erityisesti lapsille ja nuorille ovat ilmeisiä. Sovelluksen ikäraja on 13 vuotta, mutta minkäänlaista iän varmistusjärjestelmää ei ole käytössä. TikTokin algoritmi voi nostaa käyttäjän etusivulle myös ei-toivottua sisältöä. Vaikka vielä tutkimuksia TikTokin vaikutuksista mielenterveyteen on saatavilla varsin vähän, on selvää, että väkivaltaisen tai muutoin ahdistavan sisällön näkeminen on lapsille ja nuorille haitallista. Sillä voi olla myös pitkäkestoisia ja aggressiivista käytöstä lisääviä vaikutuksia.
TikTokissa leviää huomattava määrä vaarallista ja väkivaltaista sisältöä, ja se on omiaan levittämään haitallisia haasteita ja ilmiöitä alaikäisten keskuudessa. Sovelluksessa on levinnyt esimerkiksi materiaalia onnettomuuksista, väkivaltaan yllyttämisestä ja kuolemasta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan sovellukseen tulvi runsaasti videoita sodan keskeltä, joille alaikäiset altistuivat. Tällaista materiaalia ei saa päätyä lasten ruuduille.
Sosiaalisen median ja älylaitteiden lisääntymisen myötä on yhteiskunnan vastuulla suojata lapsia myös sosiaalisen ympäristön haitoilta ja edistää lapsen oikeutta turvalliseen ympäristöön.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin TikTokin kieltämiseksi Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi JänttiKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Atte KalevaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Heikki VestmanKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Janne JukkolaKansanedustaja
Vaasan vaalipiiri
Jarno LimnellKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Juha HänninenKansanedustaja
Oulun vaalipiiri
Jukka KopraKansanedustaja, Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Mari KaunistolaKansanedustaja
Satakunnan vaalipiiri
Mari-Leena TalvitieEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Oulun vaalipiiri
Markku EestiläKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Marko KilpiKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Milla LahdenperäKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Noora FagerströmKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Oskari ValtolaKansanedustaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Pauli KiuruKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Pihla Keto-HuovinenKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Sofia VikmanKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Susanne PäivärintaKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Teemu KinnariKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Tere SammallahtiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Terhi KoulumiesKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Timo HeinonenKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Ville KaunistoKansanedustaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Ville VäyrynenKansanedustaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Wallinheimo: Nykyinen hallitus on kasvun hallitus15.5.2024 14:27:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo painottaa hallituksen tekevän historiallisen vahvaa kasvupolitiikkaa Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan keskustellessa Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksestä.
Pirkanmaan kokoomuskansanedustajat: Pirkanmaalaisiin yrityksiin luotetaan Suomen turvallisuuden kehittämisessä14.5.2024 09:42:33 EEST | Tiedote
Puolustusministeriö tiedotti tänään 14.5. uudesta Puolustusvoimien tutkimusohjelman tutkimusprojektien hankinnasta. Pirkanmaan kansanedustajat Pauli Kiuru, Sofia Vikman ja Aleksi Jäntti (kok.) ovat tyytyväisiä, että Pirkanmaan yritykset ovat hyvin edustettuina uudessa hankinnassa.
Kokoomuksen Kinnari torjuu SDP:n esittämät leikkaukset maatalouteen12.5.2024 10:06:17 EEST | Tiedote
SDP esitti tällä viikolla satojen miljoonien eurojen leikkauksia maatalouteen osana julkisen talouden sopeutusta. Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Teemu Kinnari torjuu maatalouden rajut säästöt.
Kokoomuksen Salla: Aika rakentaa otollinen markkina EU-pörssille10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, EU-politiikkaan erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja suuren valiokunnan jäsen Aura Salla esittää Euroopan unionin laajuisen pörssihankkeen edistämistä osana pääomamarkkinaunionin kehittämistä.
Sosiaaliturvaministeri Grahn-Laasonen: Hedelmöityshoitojen kela-korvaukset palautetaan korotettuina10.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana viikonloppuna vietetään vuosittaista lapsettomien lauantaita, joka koskettaa monia suomalaisia. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan hallitus aikoo palauttaa hedelmöityshoitojen kela-korvaukset korotettuina ensi vuoden alusta alkaen. Hedelmöityshoitoihin varataan 2,7 miljoonaa euroa vuodessa. Määrärahan korotus mahdollistaa aiempaa merkittävästi kattavamman korvaustason.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme