Kaikki kiertää Vuosaaressa -kiertotaloustapahtuma Vuotalossa 23. toukokuuta
Kaikki kiertää Vuosaaressa -tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille vinkkejä arjen kestävistä valinnoista.
Vuotalossa 23. toukokuuta kello 10–18 järjestettävässä tapahtumassa kaupungin kiertotaloustoimijat ja yhteistyökumppanit esittäytyvät ja tarjoavat työpajoja ja tekemistä kaikenikäisille kaupunkilaisille.
Kiertotaloutta lähestytään päivän aikana muun muassa oppien polkupyörän keväthuollosta, kirjastojen lainattavista tarvikkeista, kompostoinnista, kalusteverhoilusta, pintakäsittelystä, ompelimon toiminnasta sekä vaatehuollosta ja siitä kuinka vaatteiden käyttöikää saadaan pidennettyä.
Työpajoissa voi tehdä muun muassa pinssejä kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista, huolinuken, yhteisryijyä tai korjata neuleen tai uudistaa t-paidan tai kangaskassin painaen ja kirjoen. Kisatunnelmaan pääsee pelaamalla kakkakorista eli viemärietikettipeliä, jossa heitellään jätteitä ja jätöksiä kierrätyksen mukaisiin oikeisiin astioihin.
Kaikki kiertää Vuosaaressa -kiertotaloustapahtuma
23.5.2024 kello 10–18
Vuotalo, Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Tapahtuman ohjelma liitteenä
Tapahtuman järjestää Helsingin kaupunki yhteistyössä HSY:n, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen, ompelimo Kati Koski Tmi:n ja Verhoomo Pihkan kanssa.
Helsingin kaupunkistrategian yhtenä painopisteenä on kunnianhimoinen ilmastovastuu ja luonnonsuojelu. Näiden edistämisessä yksi tärkeä keino on kierto- ja jakamistalous. Vuonna 2023 valmistui kattava Helsingin kierto- ja jakamistalouden toimenpideohjelma. Ohjelman painopistealueet ovat rakentaminen, hankinnat sekä ympäristötietoisuus ja kestävä kuluttaminen. Kiertotalousvahti-palvelu tekee näkyväksi Helsingin kaupungin tekemää työtä kierto- ja jakamistalouden edistämiseksi.
Tämä tiedote on julkaistu Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leona SilbersteinYmpäristöasiantuntijaKaupunkiympäristön toimiala, ympäristöpalvelut
Puh:040 535 5359leona.silberstein@hel.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja hyväksyttiin Lauttasaaren Isokaaren asemakaavan muutos15.5.2024 20:44:59 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Vuosaaressa osoitteessa Heteniityntie 4 sijaitsevan Vuoniityn peruskoulun, Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen sekä laajennuksen hankesuunnitelman.
ICT-yritykset vahvasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle – sektorin voimakas kasvu jatkuu15.5.2024 09:22:31 EEST | Tiedote
ICT-sektori on yksi Suomen voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista. Se on noussut kokoluokaltaan Suomen suurten toimialojen rinnalle ja sen vuosittainen liikevaihto ylittää jo rakentamisen toimialan. Lähes 70 prosenttia kaikkien suomalaisten ICT-yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta syntyy pääkaupunkiseudulla, ja yli puolet alan henkilöstöstä työskentelee joko Espoossa tai Helsingissä. Erityisesti ohjelmistokehitys on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa.
Syötävä Helsinki -viikot ovat ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen yhteistyön tulos – tarjolla sata tapaa kokea kaupungin laadukas ruokakulttuuri14.5.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki juhlistaa ruokakulttuuriaan ensimmäistä kertaa järjestettävillä Syötävä Helsinki -ruokaviikoilla 24.5.–16.6.2024. Tänään järjestetty mediatilaisuus ruoka-alan toimittajille tarjosi esimakua tulevista tapahtumista sekä keskustelua Helsingin ruokainnovaatioista ja ravintolakulttuurista.
Pakkalan uuden keskuskeittiön hankesuunnitelma etenee valtuustoon13.5.2024 18:44:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 13. toukokuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Palvelukeskusliikelaitoksen käytössä olevan Pakkalan keskuskeittiön korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietomurron selvitystyö edennyt13.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti 2.5.2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta. Tietomurron selvitystyötä on jatkettu kaupungin ja ulkoisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Kaupunki järjesti tiedotustilaisuuden maanantaina 13.5.2024 kertoakseen selvitystyön etenemisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme