SDP:n Eloranta: Hallituksen suunnittelemat kylmät kulttuurileikkaukset tuhoavat luovien alojen työpaikkoja, kasvupotentiaalia ja kulttuurin saavutettavuutta
SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää hallituksen jopa kymmenien miljoonien eurojen kulttuurileikkauksia tuhoisana suomalaiselle kulttuurille. Eloranta pelkää leikkausten johtavan jopa teattereiden ja muiden kulttuurilaitosten sulkemiseen ympäri maan.

– Suomalainen kulttuuri on keskeinen osa yhteiskuntaamme. Se on tärkeä itseilmaisun keino, kokemusten luoja, tunteiden herättäjä, hyvinvoinnin edistäjä ja myös keskeinen osa talouttamme. Jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus kokea kulttuuria. Hallituksen kulttuuriin suunnittelemat leikkaukset tulee kaatamaan nurin mm. teattereita, orkestereita, elokuvateattereita, museoita ja festareita ympäri maan. Yhä suurempia alueita jää ilman kulttuurimahdollisuuksia, Eloranta sanoo.
– Kulttuurista leikkaaminen tulee heikentämään myös maamme taloutta entisestään. Valtava määrä kulttuurialan ammattilaisia tulee jäämään vaille työtä. Alan työllistämät alihankkijat ja tapahtumista hyötyneet palvelu- ja matkailualan yritykset jäävät ilman asiakkaita. Kulttuuriala työllistää tällä hetkellä suoraan noin 136 000 ihmistä ja tapahtuma-ala noin 200 000 henkilöä. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n mukaan valtion kulttuurin sijoittama euro luo jopa 10 euron hyödyn maamme taloudelle. Onko hallituksella todella varaa tässä taloustilanteessa leikata luovien kulttuurialojen kasvupotentiaalia?, Eloranta kysyy.
Kulttuurialan järjestöt ovat vedonneet hallitukseen leikkausten perumiseksi ja ovat huolissaan muun muassa teattereiden jatkomahdollisuuksista. Eloranta pelkää hallituksen leikkauksien johtavan kulttuuritarjonnan vähenemiseen ja kulttuurin moninaisuuden heikkenemiseen.
– Kovien kulttuurileikkausten lisäksi hallitus nostaa kulttuuripalveluiden arvonlisäveroa nykyisestä kymmenestä prosentista 14 prosenttiin. Vähenevä tarjonta, heikkenevä alueellinen kattavuus ja nousevat hinnat vielä yhdistettynä sosiaaliturvaleikkauksiin tulee tarkoittamaan, että yhä harvemmalla on mahdollisuus päästä kulttuurin pariin ja tämä tulee pahimmillaan johtamaan kurjistumisen kierteeseen luovilla aloilla. Moninainen suomalainen kulttuurimme tarvitsee suojelua, muuten se tuhoutuu, Eloranta toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Hallitus aikoo pettää Suomen nuoret6.3.2025 16:08:58 EET | Tiedote
Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee, näin todetaan hallitusohjelmassa. Nuorisoalan tietojen mukaan hallitus on kuitenkin kohdistamassa kevään kehysriihessä nuorisoalalle ja nuorisojärjestöille 7,5 miljoonan euron valtionavustusleikkauksen. Tämä on 40 % avustuksista. – Nuoriin on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia ja nyt hallitus aikoo jatkaa taakan kasaamista nuorten harteille. Jälleen kerran näyttää siltä, että hallitus aikoo vaikeuttaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta, kansanedustaja Marko Asell (sd.) ihmettelee.
SDP:n Eloranta: Hallitus suunnittelee kohtalokkaita säästöjä nuorisoalalle6.3.2025 15:34:13 EET | Tiedote
Nuorisoala ry:n tietojen mukaan hallituksen puoliväliriihessä nuorisoalan järjestöiltä ollaan mahdollisesti leikkaamassa jopa 40 prosenttia valtionavustuksista. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii hallitusta luopumaan lyhytnäköisistä nuorisoalan leikkauksista.
SDP:n Perholehto: Pitääkö Orpo ilmastolupauksensa vai ryhtyykö hallitus siirtämään maalia?6.3.2025 09:43:00 EET | Tiedote
– Yli 200 teollisuusyritystä nousi eilen vaatimaan samaa, minkä Murron kasvutyöryhmän raportti jo vahvisti. Jos haluamme Suomeen kestävää kasvua, on Orpon saatava hallituksensa rivit suoriksi, koska epävarmuus ilmastopolitiikassa jarruttaa talouskasvua, vaatii ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Saku Nikkanen: Jätin kirjallisen kysymyksen AVMS direktiiviin liittyvästä kotimaisten av-tuotantojen kulttuurirahoituksen mahdollisuudesta5.3.2025 13:35:24 EET | Tiedote
Orpon hallitus on vähentänyt suomalaisen kulttuurin budjettirahoitusta. Ylen uutisoinnin mukaan rahoituksen vähyys näkyy jo esimerkiksi näyttelijöiden heikentyneissä työllistymismahdollisuuksissa. Asiaan olisi mahdollista saada helpotusta. Euroopan unionin Audiovisual Media Services (AVMS) direktiivi sisältää pykälän, joka mahdollistaa valtiolle oikeuden vaatia kansainvälisiä suoratoistopalveluja rahoittamaan kotimaisia audiovisuaalisia tuotantoja, kertoo Saku Nikkanen.
Sdp:n kansanedustaja Paula Werning: Kansalaisneuvonnan lakkauttaminen vaikeuttaa kansalaisten asiointia5.3.2025 11:33:30 EET | Tiedote
Hallitus aikoo lakkauttaa Kouvolassa toimivan kansalaisneuvonnan osana Digi- ja väestötietoviraston toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää päätöstä vastuuttomana ja kyseenalaistaa hallituksen perustelut säästöistä ja tehokkuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme