EU:n uusissa velkaantumisrajoitteissa näkyy teknokratian kaksi ongelmaa

Ensimmäinen turvalauseke vaatii, että sopeutusjaksolla (2025–2031) Suomi supistaa EDP-velkasuhdettaan vähintään 0,5 prosenttiyksikköä vuosittain, eli yhteensä vähintään 3,5 prosenttiyksikköä. Turvalauseketta ei kuitenkaan sovelleta vuosina, joina EU-maa on (Suomessa toisinaan ”tarkkailuluokaksi” kutsutussa) liiallisen alijäämän menettelyssä. Siksi turvalauseke olisi rajoittanut Suomen velkaantumista vähemmän, jos Suomi olisi viime keväänä joutunut vuoden mittaiseen liiallisen alijäämän menettelyyn. 

Tilanne osoittaa, että vastoin tarkoitustaan turvalauseke voi joissakin olosuhteissa lisätä velkaantumisen kannusteita, ja se havainnollistaa ohjausjärjestelmän teknokraattisten sääntöjen ja demokraattisen päätöksenteon ongelmallista suhdetta. Turvalausekkeita ei ollut Euroopan komission alkuperäisessä ehdotuksessa uudeksi ohjausjärjestelmäksi. Ne on lisätty ehdotukseen Saksan ja useiden muidenkin EU-maiden, mm. Suomen, vaatimuksesta. Turvalausekkeiden avulla haluttiin estää tilanteet, joissa ohjausjärjestelmä sallisi joidenkin EU-maiden velkaantua loputtomiin. Järkevämpi tapa rajoittaa velkaantumista olisi ollut muokata sääntöjä, joilla komissio kiinnittää nettomenourat EU-maille, mutta demokraattisesti valittujen poliitikkojen on käytännössä mahdotonta muokata niitä tarkoituksenmukaisesti puuttuvan matemaattisen osaamisen vuoksi. 

Komissio on äskettäin muuttanut Suomen julkisen velan tulevaa kehitystä koskevissa ennusteissaan käyttämiään menetelmiä. Muutos liittyy sosiaaliturvarahastojen ylijäämään, ja se havainnollistaa toisentyyppistä ongelmaa komission teknokraattisessa ohjauksessa. Muutos parantaa komission talousennusteiden laatua, mutta samalla se saattaa aiheuttaa Suomessa toteutettavaan politiikkaan dramaattisia muutoksia, joista päättäminen kuuluisi demokraattisessa yhteiskunnassa kansalaisille ja vaaleilla valituille poliitikoille virkamiesten sijasta.

Lue Laboren tutkimusohjaaja Ilkka Kieman blogikirjoitus täällä.