Ennuste: Puun hinnat jatkavat nousuaan ensi vuonna – kuitupuu löytämässä uuden tasapainon
Puun hintojen nousu on jatkumassa myös tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Kuitupuun hinnannousu on ensi vuonna kuitenkin jo aiempaa maltillisempaa. Hakkuut ja puumarkkinoiden kauppamäärät ovat kasvussa, kun teollisuuden puunkäyttö lisääntyy. Yksityismetsien bruttokantorahatulot rikkovat entiset ennätykset selvästi.

”Puumarkkinoilla kysyntä on säilynyt vahvana ja kasvaa edelleen ensi vuonna, kun teollisuuden puunkäyttö lisääntyy. Tämä vahvuus heijastuu ennätyssuuriksi yksityismetsien puunmyyntituloiksi”, sanoo metsäekonomisti Olli Korhonen.
Tänä vuonna tukkipuun vuotuinen keskihinta nousee selvästi, noin kahdeksan prosenttia viime vuodesta. Koivutukin vahvemmassa hintakehityksessä näkyy edelleen sen rajallinen saatavuus.
Kuitupuun hintakehitys pysyy yhä tukkipuuta nousujohteisempana, ja vuotuinen keskihinta nousee tänä vuonna viidenneksellä viime vuoteen verrattuna. Ensi vuonna kuitupuun hintakehitys tasaantuu, kun markkina löytää uuden tasapainon tuonnin vähennyksen aiheuttaman shokin jälkeen. Keskihinta nousee silti yhä noin viisi prosenttia.
Kysyntä nostaa kauppamääriä
Vahva kysyntä puumarkkinoilla nostaa tänä vuonna pystykauppojen kokonaismäärää yli kymmenyksellä viime vuodesta. Taustalla on kysynnän lisääntyminen, ennakoitu puun tarve ja puun käyttö myös energiasektorilla. Sahatavaramarkkinan epävarmuuksista huolimatta tukkipuun kauppamäärä nousee samassa suhteessa kuitupuun kanssa.
Pystykauppamäärä nousee tänä vuonna selvästi hakkuita enemmän, mikä lisää ostajien pystyvarastoja. Ensi vuonna pystykauppojen määrä jatkaa nousuaan noin kuudella prosentilla painottuen hieman enemmän kuitupuuhun.
Teollisuuden puunkäyttö ja hakkuut lisääntyvät
Metsäteollisuudessa puunkäyttö on laskenut parin edellisen vuoden aikana, mutta tänä vuonna käyttömäärä kääntyy hienoiseen nousuun. Puunkäyttö nousee noin kolme prosenttia, kun kemiallisen metsäteollisuuden tuotanto lisääntyy. Myös puutuoteteollisuudessa puuta käytetään tänä vuonna hieman viime vuotta enemmän.
”Ensi vuonna metsäteollisuuden tuotannon kasvu jatkuu etenkin massateollisuudessa, koska Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan tuotanto on palautunut ja Stora Enson Oulun kartonkilinja käynnistyy. Tämä lisää puun käyttöä noin kuusi prosenttia. Kehitys näkyy hakkuiden lisääntymisenä”, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne.
Tänä vuonna hakkuumäärä nousee noin neljä prosenttia, minkä taustalla on puunkäytön lisääntymisen ohella tuontipuun määrän pysyminen alhaisena. Ensi vuonna hakkuumäärä nousee edelleen noin neljä prosenttia.
Yksityismetsien bruttokantorahatulot rikkovat taas ennätyksiä
Yksityismetsien bruttokantorahatulot nousivat viime vuonna ennätykselliseen noin 2,6 miljardiin euroon, mihin vaikutti erityisesti puun keskihinnan nousu. Tänä ja ensi vuonna metsänomistajien puunmyyntitulojen nousu jatkuu hakkuiden, kauppamäärien ja keskihinnan nousun vetämänä.
Tänä vuonna bruttokantorahatulot nousevat 16 prosentilla kolmeen miljardiin euroon ja ensi vuonna edelleen liki kymmenyksellä noin 3,3 miljardiin euroon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Horne, 040 592 6820, paula.horne@ptt.fi
Olli Korhonen, 040 481 9279, olli.korhonen@ptt.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Blogi: Ruokamenojen osuus kokonaiskulutuksesta säilynyt yllättävänkin vakaana26.6.2025 11:50:15 EEST | Tiedote
Ruuan suhteellinen osuus kotitalouksien kulutusmenoista on pysynyt 2000-luvun mittaan yllättävänkin vakaana, kirjoittaa PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg tänään julkaistussa blogissaan. Osuus pysyi viime vuonna lähes edellisen vuoden tasolla ja oli noin 12,7 prosenttia. Ruuan hinnan nousua on kompensoitu kulutusta muuttamalla ja sopeuttamalla.
Pikakommentti: Sahausliike jatkuu asuntomarkkinoilla – kauppamäärät yhä alamaissa26.6.2025 09:02:20 EEST | Tiedote
Hintojen sahausliike jatkuu edelleen Suomen asuntomarkkinoilla, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita tilastotietoja. Tilanne on pysynyt samankaltaisena jo yli vuoden päivät.
Pikakommentti: Käänne tulossa työmarkkinoilla25.6.2025 08:54:31 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoiden tilanne näyttää olevan kääntymässä parempaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun uusia tilastotietoja. Myönteisiä merkkejä oli näkyvissä jo viime kuussa, ja sama kehitys on jatkunut.
Viennin kasvattaminen ja yhteistyön lisääminen vahvistaisi kaikkia kotimaisia ruoan arvoketjuja9.6.2025 09:53:44 EEST | Tiedote
Ruoantuotannon arvoketjut ovat muutoksessa, ja ratkaisuja niiden haasteisiin on haettava toimialakohtaisesti, suosittelevat Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin selvitykset. Yhteistyön lisääminen tuottajien kesken ja ruokaviennin kasvattaminen kuitenkin hyödyttäisivät kaikkia ketjuja.
KUTSU: PTT-ennusteen julkistus Kuopiossa 25.9. - Millaiset ovat maatalouden ja elintarviketeollisuuden lähivuosien näkymät?6.6.2025 09:41:13 EEST | Kutsu
Miltä vaikuttavat Suomen maa- ja elintarviketalouden lähivuosien näkymät - lähteekö ruokavienti vetämään, miten kehittyvät maatalousyrittäjien markkinatuotot, elintarviketeollisuus ja ruuan hinta? Entä miten ennusteen arviot peilautuvat Pohjois-Savoon?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme