Jatke ja Kela sopimukseen Turun Petreliuksen alueen kiinteistöstä
Jatke Länsi-Suomi on ostanut Kelalta Turun Petreliuksen alueella sijaitsevan entisen Petrean kuntoutuskeskuksen kiinteistön. Sopimus 5,8 hehtaarin alueen ja n. 30 000 m2:n kiinteistön kaupasta solmittiin 9.1.2025. Sopimuksen kohteena olevan maa-alueen kaavoitus on parhaillaan käynnissä.

Kaavoituksessa Petreliuksenportiksi nimetty alue tulee valmistuessaan täydentämään jo olemassa olevaa Petreliuksen kaupunginosan kaupunkirakennetta. Alueelle on suunnitteilla monipuolista asumista, RS-tuotantoa, vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, ARA-tuotantoa sekä pienimuotoista palvelutoimintaa, muun muassa päivittäistavarakauppa. Tontilla sijaitseva vanha lastenkotirakennus tullaan suojelemaan. Alueella on myös luontoselvitysten mukaan suojeltavia luontoarvoja sekä alueelle ominaista puustoa. Alueella tullaan säilyttämään noin hehtaarin kokoinen metsäpalsta sekä pienempiä viheralueita luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.
Petreliuksenportin alueen suunnitelmaa on kehitetty ammattitaitoisesti ja intohimoisesti viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön aikaansaamiseksi. Yhtenä monista viihtyisyyttä lisäävistä tavoitteista on ollut ajatus sijoittaa rakennukset siten, että asunnosta aukeaa esteetön näkymä vehreään ympäristöön. Jos kaavoitus etenee suunnitelmien mukaan, rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2026 aikana.
Tontilla sijaitsevassa kiinteistössä on toiminut vuoteen 1992 saakka Kelan kuntoutustutkimuskeskus. Tämän jälkeen rakennus palveli Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen palveluyksikkönä. 2000-luvulla rakennuksessa toimivat Kelan sisäinen yhtiö Petrea ja myöhemmin Petrea Säätiö. Kiinteistö jäi kokonaan tyhjäksi vuoden 2016 lopussa.
”Petreliuksen alueen kauppa on Jatkeelle merkittävä. Kyseessä on yksi Jatke-konsernin historian suurimmista tonttiostoista ja osoitus Jatkeen pitkäjänteisen kaupunkikehitystyön tuloksista”, kertoo Jatke-konsernin kiinteistöjohtaja Jesper Lindgren.
”Kelan kanssa solmittu sopimus on Jatke Länsi-Suomelle erittäin arvokas. Uuden Petreliuksen alueen luominen tuo vuosiksi töitä Turun seudulle sekä Jatkeelle, että yhteistyökumppaneille. Yhteistyö sekä kaavoittajan että Kelan kanssa on sujunut mainiosti. Kiitos jouhevasta yhteistyöstä kuuluu myös neuvonantajana toimineelle Kiinteistötoimisto Hansa Oy:lle”, kiittää Jatke Länsi-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Petri Reunanen.
”Olemme tyytyväisiä, että entisen Petrean kuntoutuskeskuksen alue ja sillä sijaitseva suojeltava rakennus saavat uutta elämää osana viihtyisää ja monimuotoista asuinympäristöä. Kiitämme myös omasta puolestamme Jatketta ja muita kumppaneitamme sujuvasta yhteistyöstä”, Kelan kiinteistöpäällikkö Mervi Roiha-Muilu sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri ReunanentoimitusjohtajaJatke Länsi-Suomi Oy
Puh:040 511 0106petri.reunanen@jatke.fiMervi Roiha-MuilukiinteistöpäällikköKela, työympäristöliiketoiminto
Puh:050 388 3094mervi.roiha-muilu@kela.fiKuvat

Jatke-konserni
Radiokatu 3
00240 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jatke Oy
Vartiokylän uuden koulu-päiväkodin rakentaminen aloitettu – urakoitsijana Jatke5.12.2025 10:44:40 EET | Tiedote
Helsingin Vartiokylään saadaan vanhan sisäilmaongelmaisen koulun tilalle uusi koulu-päiväkotirakennus, johon sijoittuu Vartiokylän koulun 1.—.9.-luokat, päiväkodin tilat sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetustilat. Kohteen urakoitsijaksi on valittu Jatke Toimitilat Oy ja rakennustyöt ovat aloitettu viikolla 49.
Jatke rakentaa Etukodit Oy:lle 45 uutta asuntoa Vantaan Hiekkaharjuun12.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Luonnonläheiseen ja hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevaan Vantaan Hiekkaharjuun rakentuu uusia A-energialuokan koteja. Jatke Uusimaa Oy toimii hankkeessa KVR-urakoitsijana.
Jatkeen urakoima Pääpostitalon peruskorjaus on valmis – tilat uudistettiin modernin työelämän tarpeisiin5.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin paraatipaikalla sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Saneerauksessa on kunnioitettu vuonna 1938 rakennetun Postitalon alkuperäistä henkeä, mutta tiloja on uudistettu vastaamaan paremmin nykyaikaisen toimistotyön vaatimuksiin.
Espoon Sepänkallioon valmistui historiallisen suuri asuntohanke TA-Yhtiöille – rakentajana Jatke31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jatke Uusimaa on urakoinut TA-Yhtiöille merkittävän suuren asuntokokonaisuuden Espoon Sepänkallioon. Kyseessä on sekä Jatkeelle että TA-Yhtiöille suurin yksittäinen asuntohanke tähän mennessä.
Jatkeen maine on suurten talonrakennusyritysten paras23.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jatkeen maine on Suomen suurimpien rakennusalan yritysten parhaimpia. Suurten talonrakentajien joukossa Jatkeen maine on alan paras. Suomen kymmenen suurimman rakennusyrityksen listalla Jatke on kivunnut sijalle kaksi. Myös rakennusalan kokonaismaine on lähtenyt nousuun, ilmenee Reputation and Trust Analyticsin toteuttamasta rakennus- ja suunnittelualan Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksesta. Huhti–toukokuussa 2025 tehtyyn tutkimukseen vastasi yhteensä 5 469 suomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme