OSAOn navetalle on löytynyt yrittäjä
18.11.2025 12:25:58 EET | Koulutuskuntayhtymä OSAO | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAO vuokraa ensi vuoden alusta yrittäjälle Muhoksen Matokorvessa sijaitsevan opetusmaatilan sisältäen robottinavetan ja 123 hehtaarin peltoalueet. OSAO haki vuokralaista avoimen tarjouskilpailun kautta.

Vuokrasopimus solmitaan maatalousyhtymän kanssa, jonka omistavat veljekset Eetu ja Arttu Kaiponen. Navetta jatkaa vuokrattunakin OSAOn maatalousalan opiskelijoiden oppimisympäristönä.
Tavoitteena jatkaa esimerkillisenä maitotilana
OSAOn navetan ja peltoalueet vuokraava 32-vuotias Eetu Kaiponen työskentelee metsäkoneenkuljettajana ja pyörittää kasvinviljelytilaa Muhoksella yhdessä isänsä ja veljensä kanssa. Eetu Kaiponen suoritti juuri maatalousalan perustutkinnon OSAOssa ja valmistui maaseutuyrittäjäksi.
”Minulla on ollut pitkään haaveissa maitotilan perustaminen. Oma kotitilani on pieni, joten OSAOn navetta tarjoaa minulle ja veljelleni mahdollisuuden laajentaa toimintaa ja ryhtyä kunnolla yrittäjiksi,” kertoo Eetu Kaiponen.
Eetu Kaiponen on päässyt tutustumaan OSAOn navetan toimintaan opintojensa aikana, mutta vielä riittää perehtymistä: ”Minulla on tavoitteena, että yhteistyö OSAOn väen kanssa sujuu mahdollisimman hyvin. Haluan, että maatila toimii opiskelijoille eli tulevaisuuden maaseutuyrittäjille esimerkkinä, millainen maitotilan tulee olla ja miten sitä hoidetaan vastuullisesti”, Kaiponen suunnittelee.
Kaiponen ei mainitse vielä mitään erityisiä kasvu- tai kehitystavoitteita maatilalle, vaan haluaa aluksi keskittyä toiminnan aloittamiseen ja saada uuden yhteistyökuvion OSAOn kanssa mahdollisimman sujuvaksi.
Vuokralainen löytyi tarjouskilpailun kautta
OSAOlla on vuonna 2006 valmistunut robottinavetta Muhoksen Matokorvessa. OSAO haki avoimen tarjouskilpailun kautta vuokralaista navetalle ja sitä ympäröiville peltoalueille. Sopimus velvoittaa vuokralaisen ostamaan OSAOlta navettatoiminnan harjoittamiseen tarvittavan irtaimiston ja lypsykarjan.
Vuokrasopimuksen astuttua voimaan navetassa jatketaan maidontuotantoa samanlaisilla rutiineilla kuten tähänkin asti, jotta eläimille aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä. Peltoviljelyn päätavoite on tuottaa korkealaatuista viljaa ja säilörehua navetalle.
OSAO haluaa turvata maatalousalan koulutuksen
OSAOn maatalousalan koulutus on keskittynyt Muhokselle, missä alalla on pitkät perinteet. Maatalousalan opiskelijoita on tällä hetkellä reilu 150 ja kevään yhteishaussa koulutukseen oli jälleen hyvin hakijoita.
Kun ammatillinen koulutus muuttui osaamisperusteiseksi, oppilaitosten omien oppimisympäristöjen tarve on vähentynyt ja koulutusten toteutus on siirtynyt yhä enemmän työpaikoille.
”Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi tarvitsemme maaseutuyrittäjiä myös jatkossa. Valtion rahoitusleikkausten vuoksi joudumme etsimään uusia ratkaisuja koulutuksen toteuttamiselle. Lisäksi strategiamme on tiivistää voimakkaasti yhteistyötä yritysten kanssa”, kertoo OSAOn kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi.
Navetassa on reilu 100 nautaa, joista noin 60 on lypsylehmiä ja loput nuorta karjaa. Vuonna 2006 valmistuneessa robottinavetassa on lypsyrobotti, 3-paikkainen tandemlypsyasema, sekä koneellinen ilmanvaihto ja lannanpoisto. Tila tuottaa maitoa Valiolle, ja viime vuonna maidon keskituotos oli noin 10 000 kg. Matokorvessa on navetan lisäksi peltopinta-alaa 123 hehtaaria, sekä 2010-luvulla rakennetut kuivaamo, konehalli ja konekatos.
”Haimme navetalle sitoutunutta ja vastuullisesti toimivaa yhteistyökumppania, jolla on halu kehittää”, kuvailee yksikönjohtaja Ville Bräysy.
Vastaavia kumppanuuksia on jo toteutettu muissa alan oppilaitoksissa, ja niistä on saatu rohkaisevia kokemuksia.
OSAOn Muhoksen yksikössä on tällä hetkellä noin 350 opiskelijaa ja henkilökuntaa 43. Maatalousalan opiskelijoiden lisäksi yksikössä opiskelee metsäalan, ajoneuvoalan, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita sekä tutkintoon valmentavan koulutuksen opiskelijoita.


Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo PaloniemiKuntayhtymäjohtaja-rehtori, OSAO Edu Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Puh:050 538 3929jarmo.paloniemi@osao.fiVille BräysyOSAO Muhoksen yksikkö
Puh:050 317 4947ville.braysy@osao.fiEetu KaiponenMaatalousyrittäjä
Puh:040 7392249eetu.kaipo@gmail.comKuvat



Linkit
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Koulutuskuntayhtymä OSAO mahdollistaa ammatillisen kasvun, työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Konserniin kuuluvat OSAO ja OSAO Edu Oy. OSAOn päätoimialueina ovat Oulun seutu ja Koillismaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO
Taitaja-kilpailuihin 7 kilpailijaa OSAOsta27.2.2026 10:16:45 EET | Tiedote
Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma kokoaa yhteen Suomen parhaat nuoret taitajat toukokuussa. OSAOsta finaaliin pääsi 7 kilpailijaa 6 eri lajissa. Lisäksi Tuusulassa nähdään myös 7 OSAOlaista tuomaria, joista 4 toimii eri lajien päätuomareina.
Taitaja9-tulokset Pohjois-Suomen aluekilpailusta – kolme joukkuetta finaaliin11.2.2026 16:30:10 EET | Tiedote
OSAO järjesti Pohjois-Suomen Taitaja9-aluekilpailun 4.2.2026, jossa kilpaili 25 yläkoululaisten joukkuetta. Toukokuun Tuusulan finaaliin etenivät joukkueet Rukalta, Oulunsalosta ja Sodankylästä.
OSAOon yhteishaussa lähes 2 000 opiskelupaikkaa3.2.2026 08:30:32 EET | Tiedote
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on 17.2.-17.3.2026.
OSAO järjestää Taitaja2026-semifinaalit ja Taitaja9-aluekilpailun22.1.2026 12:38:53 EET | Tiedote
Ammattiin opiskelevien ammattitaidon SM-kilpailuiden semifinaalit ovat 26.1. – 30.1.2026 ja peruskoululaisten Taitaja9-aluekilpailu on 4.2.2026.
OSAO uudistaa organisaatiotaan: toimialoihin siirtyminen ja toimipisteet vuoden 2026 alusta alkaen31.12.2025 09:44:11 EET | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAOn organisaatiomuutos astuu voimaan vuoden 2026 alusta: OSAO siirtyy toimialaorganisaatioon ja opetusyksikköjärjestelmä jää historiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme