Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansainvälistä suojelua

29.4.2026 09:26:26 EEST | Korkein hallinto-oikeus | Päätös

Jaa

Somaliasta kotoisin oleva muutoksenhakija oli turvapaikkaperusteena vedonnut Suomessa syntyneeseen tyttäreensä kohdistuvaan sukuelinten silpomisen uhkaan. Korkein hallinto-oikeus totesi, että tyttären turvapaikkaperusteen arvioinnissa oli tällöin otettava huomioon tyttöjen sukuelinten silpomisen yleisyys Somaliassa sekä muutoksenhakijan ja hänen tyttärensä henkilökohtaiset olosuhteet, erityisesti mahdollisuus estää silpominen kotimaahan palautettaessa.

Ajantasaisen maatiedon perusteella sukuelinten silpominen on Somaliassa erittäin yleinen käytäntö, joka koskettaa lähes kaikkia tyttöjä ja naisia. Päätökseen tyttöjen sukuelinten silpomisesta vaikuttavat äidin lisäksi suvun tai klaanin jäsenet sekä vahva kulttuurinen perinne.

Korkein hallinto-oikeus katsoi muutoksenhakijan olosuhteista saadun selvityksen perusteella olevan ilmeistä, ettei muutoksenhakijalla ole edellytyksiä tehokkaasti vastustaa ympäröivän yhteisön asettamia paineita ja odotuksia. Hänellä ei myöskään ole kotimaassaan sellaista turvaverkkoa, jonka avulla hän pystyisi estämään tyttärensä sukuelinten silpomisen. Näissä olosuhteissa äidin tahdon vastustaa silpomista ei katsottu riittävällä varmuudella muodostavan tytärtä suojaavaa tekijää.

Ajantasaisen maatiedon ja henkilökohtaisista olosuhteista saadun selvityksen perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että muutoksenhakijan tyttärellä on kotimaahansa palautettaessa perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa johdosta. Asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi muutoksenhakijan tyttärelle.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2026:27

Kort referat på svenska

HFD 2026:27

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luetteloa29.4.2026 09:16:10 EEST | Päätös

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea oli merkinnyt alkuperäisvalmisteen ja sen kaksi rinnakkaisvalmistetta lääkelain 57 c §:n nojalla julkaistuun luetteloon keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Alkuperäisvalmisteen myyntiluvan haltija oli hakenut päätökseen oikaisua ja vaatinut valmisteensa ja rinnakkaisvalmisteiden poistamista luettelosta. Fimea oli jättänyt oikaisuvaatimuksen tutkimatta. Hallinto-oikeus oli alkuperäisvalmisteen myyntiluvan haltijan valituksesta kumonnut Fimean päätöksen ja palauttanut asian Fimealle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että luetteloa keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista oli pidettävä viranomaisen perustuslain 80 §:n 2 momentissa tarkoitetun valtuutuksen perusteella antamana, oikeussääntöjä sisältävänä määräyksenä. Kysymys ei näin ollen ollut sellaisesta päätöksestä hallintoasiassa, johon voitaisiin soveltaa lääkelain 102 §:n 1 momentin säännöstä oikaisun vaatimisesta. Hallinto-oikeuden päätös kumot

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (tilapäinen suojelu)27.4.2026 09:39:07 EEST | Päätös

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt Ukrainan kansalaisen A:n tilapäistä suojelua koskevan hakemuksen ja määrännyt hänet karkotettavaksi Ukrainaan. Hallinto-oikeus oli kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden mukaan esitetyn selvityksen perusteella oli vaikuttanut siltä, että A olisi luopunut rikollisesta elämäntavastaan ja integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan. Hallinto-oikeus myös katsoi, ettei Maahanmuuttovirasto ollut arvioinut A:n tilapäisen suojelun tarvetta.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kuntavaaleja2.4.2026 09:12:16 EEST | Päätös

Kuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen oli havaittu virheitä eräiden ehdokkaiden äänimäärissä. Virheet eivät olleet vaikuttaneet siihen, ketkä ehdokkaista olivat tulleet valituiksi valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi. Virheet eivät olleet vaikuttaneet myöskään valittujen keskinäiseen järjestykseen taikka ryhmien tai puolueiden keskinäiseen järjestykseen. Yksi virheistä oli kuitenkin vaikuttanut yhden puolueen valitsematta jääneiden ehdokkaiden keskinäiseen järjestykseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye