STTK ry.

STTK selvitti: Suomalaisten toimeentulo heikentynyt laajasti – vain harva kokee tilanteensa parantuneen

30.4.2026 06:00:00 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaa

Suomalaisten taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Toimeentulon heikentyminen johtuu ennen kaikkea arjen kustannusten kasvusta. Naiset kokevat taloudellisen tilanteensa heikentyneen miehiä useammin.

Nainen ostoskorin kanssa seisoo jogurttihyllyn edessä supermarketissa.
Yleisin syy toimeentulon heikkenemiseen on ruoan hinnan nousu, jonka mainitsee yli 80 prosenttia vastaajista.

STTK:n teettämä tuore kansalaiskysely osoittaa, että suomalaisten taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Lähes yhtä moni kokee tilanteensa heikentyneen kuin pysyneen ennallaan, ja vain pieni osa kertoo tilanteensa parantuneen viimeisen kolmen vuoden aikana. 

Noin 43 prosenttia vastaajista arvioi taloudellisen tilanteensa heikentyneen viimeisen kolmen vuoden aikana, kun taas noin 44 prosenttia kertoo tilanteensa pysyneen ennallaan. Vain noin joka kymmenes kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen. 
– Tulokset kertovat laajasta arjen kustannuksiin liittyvästä paineesta, joka koskettaa merkittävää osaa suomalaisista, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi toteaa.

Hintojen nousu keskeisin syy toimeentulon heikkenemiseen  

Toimeentulon heikentyminen johtuu ennen kaikkea arjen kustannusten kasvusta. Selvästi yleisin syy on ruoan hinnan nousu, jonka mainitsee yli 80 prosenttia vastaajista. 

Myös asumiseen ja energiaan liittyvien kustannusten nousu ja liikkumisen kallistuminen ovat merkittäviä tekijöitä. Lisäksi monet vastaajat kokevat, että palkat eivät ole nousseet hintojen tahdissa ja että sosiaalietuuksiin kohdistuneet muutokset ovat vaikuttaneet toimeentuloon. 
– Arjen perusmenojen kasvu näkyy suoraan kokemuksissa. Kyse ei ole yksittäisestä tekijästä, vaan useiden kustannusten samanaikaisesta noususta, Kirvesniemi toteaa. 

Naiset kokevat miehiä useammin toimeentulonsa heikentyneen 

Kyselyssä erottuu sukupuolten välinen ero: naiset kokevat taloudellisen tilanteensa heikentyneen miehiä useammin. Ero liittyy siihen, että taloudelliset paineet kasaantuvat ryhmiin, joissa taloudellinen liikkumavara on keskimäärin pienempi. 
– Tulokset osoittavat, että naiset ovat pienituloisempia, useammin yksinhuoltajia, saavat useammin perhe-etuuksia ja heidän toimeentulonsa on haavoittuvampi elinkustannusten kasvulle ja etuuksien leikkauksille. 

Vaikka naisten ostovoima on ammattiliittojen tekemien palkkaratkaisujen ansiosta kasvanut historiallisella tavalla ja on parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen, ei tasa-arvotavoitetta ole vielä saavutettu. Naisten euroissa mitattu ostovoima on edelleen miehiä heikompi ja se näkyy myös tämän kyselyn tuloksissa.

– Jos eduskunnan käsittelyssä oleva perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden käyttöä helpottava lakiesitys menee läpi, se tulee lisäämään naisten kokemaa taloudellista epävarmuutta. STTK on toistuvasti vaatinut lakiesityksen vetämistä pois, Kirvesniemi toteaa. 

Tarve seurata toimeentulon kehitystä 

Kyselyn tulokset korostavat tarvetta seurata suomalaisten toimeentulon kehitystä ja arvioida päätösten vaikutuksia arjen talouteen. 
– Kun iso osa suomalaisista kokee toimeentulonsa heikentyneen, on tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät kehitystä ajavat ja miten niihin voidaan vastata, Else-Mai Kirvesniemi kiteyttää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK: Tasa-arvolain muutosesitykset ovat sumutusta, raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimin vähene26.3.2026 14:05:07 EET | Tiedote

Hallituksen esitys tasa-arvolain muutoksista raskaus- ja perhevapaasyrjintään liittyen siirtyy tänään eduskuntakäsittelyyn. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti vähentää työelämän raskaus- ja perhevapaasyrjintää. STTK:n puheenjohtajan Else-Mai Kirvesniemen mielestä lakimuutokset ovat silkkaa sumutusta, kun samaan aikaan eduskunnassa käsitellään määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseen tähtäävää lakiesitystä. Työsopimuslailla halutaan heikentää määräaikaisissa työsuhteissa olevien turvaa mahdollistamalla perusteettomat määräaikaiset työsopimukset vuodeksi. ─ Toisella kädellä yritetään antaa, mutta toisella otetaan, ja lopputulos jopa heikkenee nykytilaan verrattuna. Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei hallituksen toimenpiteillä vähene, Kirvesniemi kiteyttää. Tasa-arvolain muutosesitysten perusteella lakia täsmennettäisiin siten, että syrjintäperusteisiin lisättäisiin määräaikaisuus, vanhemmuus ja perheenhuoltovelvollisuus. Muutoksia tehtäisiin myös esimerkiksi vuokratyöt

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye