Diakin YAMK-opinnäytetyölle Sivellin-palkinto

Diakonian tutkimuksen seura myöntää vuoden 2021 Sivellin-opinnäytetyöpalkinnon sairaanhoitaja, diakonissa (YAMK) Taru Myllymäelle. Palkittu opinnäytetyö ”Paras tarina palkitaan. Diakoniatyöntekijän subjektiivinen harkinta taloudellisessa avustamisessa” on laadittu Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Se muodosti osan ylemmän tason tutkinnosta Diakin Arvo- ja yhteisölähtöinen työn kehittäminen -suuntautumisvaihtoehdossa.
Vuoden 2021 palkittava työ käsittelee työntekijän subjektiivista harkintaa diakoniatyön taloudellisessa avustamisessa. Diakoniatyöntekijän tehtävään kuuluu hädän tunnistaminen ja kohtaaminen, ihmisen luovuttamattoman arvon puolustaminen. Diakoniatyössä pyritään kohtaamaan ihminen kokonaisvaltaisesti niin että huomioidaan hänen henkisiä, sosiaalisia, aineellisia, fyysisiä ja hengellisiä tarpeitaan.
Palkittava opinnäytetyö nostaa pohdittavaksi ihmisen kohtaamisen taloudellisen avustamisen tilanteessa. Diakoniatyön taloudellisen avustamisen taustalla ei ole samanlaista normistoa kuin esimerkiksi toimeentulotuen määrittämisessä. Avustaminen perustuu paikallisesti sovittuihin ohjeisiin ja työntekijän tekemään kokonaisvaltaiseen harkintaan. Myllymäen opinnäytetyö nostaa pohdittavaksi ne perusteet, joilla työntekijä tekee ratkaisunsa. Lisäksi opinnäytetyö nostaa kriittisesti esille työntekijän vallankäytön mahdollisuuksia taloudellisen avustamisen kysymyksissä.
Laadullinen aineisto koottiin haastattelemalla eri puolilta Suomea yhdeksää diakoniatyöntekijää, joilla on työkokemusta taloudellisesta avustamisesta. Tutkimus keskittyi tekijöihin, jotka vaikuttivat työntekijöiden valintapäätöksiin. Analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi ns. diskursiivisella otteella. Analyysitapa tekee näkyväksi sitä, miten käsitys ihmisen elämäntilanteesta ja taloudellisen avustamisen tarpeesta on sosiaalinen konstruktio. Se rakentuu työntekijän ja apua hakevan ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa.
Myllymäen mukaan työntekijän valintoja ohjailee asiakkaan hänelle kertoma tarina. Esille nousevat taloudellisen avustamisen tilanteeseen liittyvät tunteet ja jännitteet. Tulosten mukaan on mahdollista, että helpoimmin saa apua, kun pystyy kertomaan tilanteestaan selkeästi ja uskottavasti. Ammattitaitoinen työntekijä on vuorovaikutustilanteessa alttiina toisen elämäntilanteestaan esittämälle tarinalle.
Palkittava työ avaa tärkeän näkökulman avustusten jakamisen oikeudenmukaisuuteen. Saako nyky-Suomessa apua parhaiten hän, joka osaa sanoittaa ja vaatia oikein? Meneekö tuki heille, joiden elämäntilanne mahdollistaa hyvän verbaalisen kerronnan? Samalla se nostaa esille avustuspäätösten tekemisen kuormittavuuden erityisesti silloin, kun yhteisiä ohjeita ei ole tai työn johtaminen ja saatu tuki on puutteellista.
Vuonna 2021 Diakonian tutkimuksen seura sai kahdeksan ehdotusta Sivellin-palkinnon saajaksi. Vuosittain jaettava Sivellin-opinnäytetyöpalkinnossa keskeistä on uuden, oivaltavan ja innovatiivisen näkökulman esille tuominen diakoniaan liittyvässä tutkimuksessa. Tämä innovatiivisuus voi olla teoreettisempaa tai käytännönläheisempää. Diakonia ymmärretään laajasti kristillisenä tai kristillisyyteen perustuvana auttamisena ja palkittavan opinnäytetyön näkökulmaa ei ole rajattu.
Palkittu opinnäytetyö löytyy osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112223714.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esko Ryökäs
esko.ryokas@uef.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Ohjaamoiden viestintää kehitetään nuorten osallisuuden vahvistamiseksi26.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ohjaamoiden viestintää kartoitetaan ja kehitetään Tampereen, Turun ja Porin alueilla. Länsi-Suomen Ohjaamot yhdessä -hankkeen avulla halutaan tavoittaa paremmin nuoria ja vahvistaa heidän osallisuuttaan.
Diakista valmistuu 307 opiskelijaa kevätlukukaudella 202325.5.2023 08:04:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta on valmistunut tämän kevätlukukauden aikana yhteensä 307 opiskelijaa.
Ratkaisuja yhteiskunnallisiin pulmiin – uusi julkaisu tarjoaa perustietoa yhteiskunnallisista yrityksistä24.5.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat sosiaalisia tai ympäristöön liittyviä ongelmia luoden samalla taloudellista arvoa. Ne toimivat usein välittäjänä markkinoiden, kansalaistoiminnan ja julkisen sektorin välillä. Tuore julkaisu tarjoaa perustietoa yhteiskunnallisista yrityksistä ja sopii siten esimerkiksi oppikirjaksi.
Puheenvuoroja moninaistuvasta Suomesta12.5.2023 12:09:20 EEST | Tiedote
Monikulttuurisuuden asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen juhlajulkaisu tarkastelee maahanmuuttoa, moninaistuvan yhteiskunnan toimintaedellytyksiä ja rasismia nopeasti muuttuvassa Suomessa osana murrosten maailmaa.
Kansainvälisiä osaajia koulutettava ja rekrytoitava eettisesti kestävästi12.5.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Sote-alan osaajapulan ratkaiseminen edellyttää myös kansainvälisten työntekijöiden ja opiskelijoiden rekrytointia. Se on tehtävä eettisesti kestävästi, sanoo Diakonia-ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme