Vaasan Sähkö Oy

Energiayhtiö porskuttaa haastavassa hintatilanteessa eteenpäin

Jaa

Tammi–syyskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 128,5 miljoonaa euroa (78,1 M€) liikevoiton ollessa 12,8 miljoonaa euroa (6,2 M€). Omavaraisuusaste säilyi hyvällä tasolla (51,7 %).

Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen

Vuoden 2021 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana energiayhtiö toimitti jokaisena kuukautena niin sähkö- kuin lämpöasiakkailleen enemmän energiaa kuin edellisvuonna. Energianmyynti lähti kylmän talven siivittämänä nousuun suhteessa tuloksellisesti heikkoon vuoteen 2020, jolloin leuto sää sekä teollisuuden lakon ja koronapandemian vaikutukset näkyivät kulutuksen määrässä. Vaasan Sähkö myi tammi–syyskuussa noin 7 prosenttia enemmän sähköä ja noin 13 prosenttia enemmän kaukolämpöä kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Sähkönsiirron määrä verkkoalueella kasvoi lähes 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Vaasan Sähköverkon alueella on kuluvana vuonna tehty paljon investointeja verkon toimitusvarmuuteen. Verkkoa on kaapeloitu muun muassa Vaasan Vähässäkyrössä ja Laihian Peltomaassa sekä Mustasaaren Petsmossa, Raippaluodon keskustassa ja Björkössä. Laajennusinvestointeja on tehty Vaasassa Laajametsässä, Risössä ja Vesilaitoksentiellä.

Sähkön hinnan noususuunta ei ole näkynyt asiakkaiden sähkösopimuksissa

Sähkön noususuuntainen hinta on viime aikoina ollut otsikoissa. Syyskuussa markkinahinta kävi korkeimmalla tasolla vuosiin. Taustalla vaikuttavat niin Pohjoismaisten vesivarantojen hupeneminen kuivan sään takia kuin päästöoikeuksien ja polttoaineiden hinnannousu. Vaasan Sähkö on säilyttänyt maltillisen lähestymistapansa hinnoittelussa.

- Asiakkaiden luottamus on meille tärkeä asia, ja se vaikuttaa myös siihen, että tarkastelemme hintatilanteita maltilla, toteaa toimitusjohtaja Stefan Damlin.

Nykyasiakkailla toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinta on vielä pysynyt hintamyrskyssä ennallaan.

- Olemme ilmeisesti jonkin sortin kummajainen alalla, Damlin miettii.

- Määräaikaisten sopimusten hinnat pysyvät tietenkin aina sovitulla tasolla koko sopimuskauden ajan, niihin eivät markkinaheilahdukset vaikuta, muistuttaa Damlin.

Myös kaukolämmön hinta puhuttaa

Myös kaukolämmön hinta on ollut viime aikoina otsikoissa. Polttoaineiden hinnankehitys näkyy myös siinä. - Vaasan tuotantoratkaisut tuovat hinnoittelunäkökulmasta suurempaa vakautta, emmekä me siten ole samassa tilanteessa kuin ne paikkakunnat, joilla on viime aikoina jouduttu tekemään suuria hintamuutoksia.

- Vaskiluodon lämpövarasto on yksi askel kohti hiilineutraalia tuotantoa, mutta sen lisäksi sen tarkoitus on optimoida energiantuotantoa. Varasto on auttanut meitä myös tuotannon kulurakenteen tasapainottamisessa, Damlin toteaa.

Sähköauton lataus kiinnostaa

Vaasan Sähköllä energia-alan murros näkyy myös uusina tuotteina ja palveluina.

- Kiinnostus sähköauton latauspisteitä kohtaan on kasvussa monestakin eri syystä. Esimerkiksi taloyhtiöitä velvoitetaan varautumaan latauspisteiden rakentamiseen, ja siinä olemme halunneet olla apuna. Tällä hetkellä tarjoamme kartoituksia, joilla taloyhtiöt voivat varmistaa, että latauspisteiden suunnittelussa tulee kaikki talon sähköjärjestelmään liittyvät näkökulmat huomioitua.

- Taloyhtiöt pohtivat nyt myös sitä, miten pystyvät parantamaan asuntojen markkina-arvoa lisäämällä mahdollisuuksia sähköauton lataukseen.

Vaasan Sähkö -konserni

1–9/2021

1–9/2020

Liikevaihto M€

128,5

78,1

Liikevaihdon muutos %

64,5

-27,4

Liikevoitto M€

12,8

6,2

Liikevoitto %

9,9

8,0

Investoinnit M€

32,1

14,2

Omavaraisuusaste %

51,7

51,9

 

   

Sähkön myynti GWh

1 347

1 262

Kaukolämmön myynti GWh

478

423

Sähkönsiirto GWh

719

680

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Parhaiten tavoitettavissa: klo 13 - 14.30

Kuvat

Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 125 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2020 oli noin 113 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme