Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ensimmäinen kulttuurihyvinvoinnin suunnitelma valmistunut Pirkanmaalle

19.6.2017 13:04 | Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Jaa

Osana terveyden edistämistä Pirkanmaalle on valmistunut ensimmäinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Suunnitelman tavoitteena on edistää tavoitteellisesti kulttuurin ja taiteen keinoilla alueen asukkaiden hyvinvointia. Sen avulla halutaan tehdä mahdolliseksi kulttuuristen oikeuksien toteutuminen kaikille pirkanmaalaisille ja tukea hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista. Suunnitelmalla edistetään yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua kulttuuri- ja taidepalveluihin sekä kehittää ja toteuttaa itseään ja yhteisöään taiteen ja kulttuurin keinoin. Suunnitelmassa pidetään tärkeänä myös kulttuurihyvinvointipalvelujen monimuotoisuutta.

Suunnitelman perusteella jokaisella pirkanmaalaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin vähintään 100 minuutin ajan viikossa. Suunnitelmaan on kirjattu myös prosenttiperiaate, jonka mukaa osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Prosenttiperiaate voi toteutua kunnan kaavoitus- tai rahoituspäätöksenä tai se voidaan esimerkiksi asettaa tontinluovutuksen ehdoksi. Prosenttiperiaatetta voivat noudattaa myös yksityiset rakennuttajat.

Tutkimusnäytön pohjalta on todettu, että taiteen ja kulttuurin äärellä oleminen tukee merkittävästi kaikkien väestöryhmien hyvinvointia. Kuvataiteella ja musiikilla on syövän hoidossa todettu olevan muun muassa ahdistusta ja masennusta ja hoidon sivuvaikutuksia lieventäviä vaikutuksia. Vastaavasti musiikilla on tutkittuja vaikutuksia sydänpotilaiden ahdistuksen lievitykseen ja elintoimintojen tasoihin, kuten verenpaineeseen, sykkeeseen ja sydänlihaksen hapentarpeeseen, sekä tilastollisesti merkitseviä positiivisia vaikutuksia vastasyntyneiden kliiniseen tilaan ja käyttäytymiseen tehohoidossa. Tutkimusten mukaan taideinterventioilla on myönteisiä vaikutuksia potilaan kokemaan mukavuuteen, kehon stressihormonipitoisuuden pienenemiseen ja verenpaineeseen lääketieteellisissä potilaille stressiä tuottavissa toimenpiteissä. Musiikin on myös todettu vähentävän leikkauksen jälkeisen kipulääkityksen tarvetta.

- Potilaan itse valitsema musiikki, elävä musiikki ja kuvataiteet vähentävät stressiä ja ahdistusta sekä tukevat elintoimintoja kirurgisissa operaatioissa. Musiikki vaikuttaa leikkauksen jälkeiseen toipumiseen ja rauhoittavien lääkkeiden tarpeen vähenemiseen, suunnitelmassa todetaan kulttuurin hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista.

Kunnilla vastuuta maakuntauudistuksen jälkeenkin

Maakuntauudistuksen jälkeenkin kuntien tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kuntien tulisi ottaa taide ja kulttuuri osaksi tätä työtä yhteistyössä maakuntien ja kolmannen sektorin kanssa.

Maakunnan tehtävänä on turvata ihmisten kulttuuriset oikeudet osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Suunnitelman tavoitteena on lisätä taiteen ja kulttuurin käyttöä osana sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyötä. Niin ikään Pirkanmaalla halutaan koota kulttuurihyvinvoinnin palveluja yhteen ja lisätä kulttuurihyvinvoinnin koulutusta ja tutkimusta. Suunnitelman tavoitteena on myös mahdollistaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille vakaammat työolot.

Kulttuurihyvinvoinnin toteuttamisessa korostuu taide- ja kulttuuritoimijoiden ammattimainen ja pitkäjänteinen yhteistyö muiden toimialojen kanssa. Suunnitelma on tehty laajalla yhteistyöllä, mikä korostaa muutoksen toimeenpanossa tarvittavan yhteistyön merkitystä. Se tukee Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomuksen (2017- 2020) toimeenpanoa samalla tavoin kuin aiempina vuosina tehdyt ravitsemussuunnitelma ja terveysliikuntasuunnitelma. Pirkanmaan terveyden edistämistyössä on aiemmin laadittu muun muassa jokaiselle ihmiselle soveltuvat liikuntasuositukset ja ravitsemussuositukset.


 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille
Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
puh. 050 574 4950
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä Lahden sädehoidon yksikössä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Sairaanhoitopiiri tukee jatkuvaa kehittymistä21.8.2017 12:59Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi maanantaina uuden henkilöstöpoliittisen ohjelman, joka painottaa muun muassa jatkuvaa henkilöstön ammattitaidon ja työmenetelmien kehittämistä. Yliopistolliselle sairaalalle on tärkeää, että työpaikoilla on mahdollisuus esimerkiksi tieteelliseen tutkimustyöhön. Sairaanhoitopiirissä pidetään myös tärkeänä, että jokainen työntekijä saa palautetta työstään. Palaute luo mahdollisuuksia kehittyä.   Hyvä esimiestyö on sairaanhoitopiirissä kaikkien oikeus. Kaikilta esimiehiltä ja johtajilta edellytetään taitoa johtaa ihmisiä. Esimiestyössä korostuvat läsnäolo ja havaittuihin ongelmiin puuttuminen. Esimies huolehtii yhdenvertaisista ja oikeudenmukaisista menettelytavoista työyksikön henkilöstöasioissa sekä yhteisten pelisääntöjen luomisesta ja ylläpidosta. Esimies vastaa myös siitä, että työyksikössä noudatetaan yhtenäisiä hoitolinjoja ja yhdenmukaisesti hyvää potilas- ja asiakaspalvelua. Vastuuta näiden toteutuksesta on kuitenkin kaikilla työnt

Tays Satamalaa ja Tays Valkeakoskea johdetaan kampuksina21.8.2017 12:44Tiedote

Taysin Sastamalan ja Valkeakosken toimipisteiden johtamisessa otetaan käyttöön kampusjohtamisen malli yhteistyössä Sastamalan ja Valkeakosken kaupunkien kanssa. Malli tähtää kaupunkien ja sairaanhoitopiirin entistä tiiviimpään yhteistyöhön peruspalvelujen ja erikoissairaanhoidon johtamisessa.  Sairaanhoitopiirin hallitus nimesi maanantaina sairaala-alueille kampusjohtoryhmät, jotka vastaavat kampusten strategisesta johtamisesta. Ne asettavat toiminnan ja talouden raamit ja huolehtivat yhteyksistä tulevaan maakuntaan. Toiminnan perustaksi ne valmistelevat kampuksille kokonaissuunnitelmat ja seuraavat niiden täytäntöönpanoa. Kampuksen strategisella johtamisella on myös kiinteä yhteys alueen elinvoimaisuuteen ja terveyden edistämiseen. Tays Sastamalan kampusjohtoryhmä: Jarkko Malmberg, kaupunginjohtaja, Sastamala Päivi Tryyki, sosiaali- ja terveysjohtaja, Sastamala Jussi Korkeamäki, ylilääkäri, Sotesi, Sastamala, puheenjohtaja Anne Kantola, johtava hoitaja, Sotesi, Sastamala Rainer Zeitl

Pirkanmaalla todettu tänään kolme uutta tuhkarokkotapausta3.8.2017 12:00Tiedote

Kolmella pirkanmaalaisella aikuisella on varmistunut tänään tuhkarokko. Sairastuneet kuuluvat samaan matkaseurueeseen Pirkanmaalla eilen varmistetun tuhkarokkotapauksen kanssa. Kaikki kolme ovat sairastuneet tuhkarokkoon Italian matkan jälkeen. Sairastuneet on rokotettu lapsuudessa tuhkarokkoa vastaan, mikä on varmistettu myös THL:n tekemissä vasta-ainetutkimuksissa. Heillä on ollut lieviä ihottuma- ja kuumeoireita, mikä sopii aiemmin rokotetun taudinkuvaan. On todennäköistä, että kaikki neljä ovat saaneet tartunnan samasta lähteestä Italiassa. Voimakas altistuminen on mahdollisesti tapahtunut junamatkan yhteydessä. Seurue on matkaillut useissa turistikohteissa Italiassa. On hyvin epätodennäköistä, että rokotetun henkilön tuhkarokko aiheuttaa jatkotartuntoja tai epidemiaa Suomessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri seuraa tilannetta tarkoin. Kaikki matkaseurueen jäsenet on kartoitettu oireiden, altistuksen ja rokotushistorian osalta.

Tays aloitti yhteistyön ruotsalaissairaalan kanssa3.7.2017 12:22Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on allekirjoittanut sopimuksen Taysin ja Tukholmassa sijaitsevan Karoliinisen yliopistosairaalan välillä lääketieteellistä diagnostiikkaa ja hoitoa sekä koulutus- ja innovaatiotoimintaa koskevasta yhteistyöstä. Se sisältää esimerkiksi erikoisalojen haastavien potilaiden konsultaatiota ja keskinäistä täydennyskoulutusta. Nyt solmitulla sopimuksella Taysin ja Karoliinisen yliopistosairaalan potilaiden hoidossa on mahdollista hyödyntää molemminpuolista lääketieteellistä asiantuntemusta sekä asiantuntijoiden kouluttautumismahdollisuuksia, kuten Taysissa sijaitsevan Kirurgian koulutuskeskuksen palveluja. Kirurgian koulutuskeskus on Pohjoismaiden ainoa kirurgisten taitojen koulutuskeskus, jossa harjoitellaan toimenpiteitä vainajilla, ks. www.tsec.fi. - Taysilla on mahdollisuus lähettää potilaita hoitoon muihin jo EU-lainsäädännön nojalla. Tämän sopimuksen ansiosta voimme lähettää myös omia ammattilaisiamme oppimaan, miten vaativia sairauksia hoidetaan. Näin opimm

Joka kymmenes vainaja palvelee koulutuskäytössä Pirkanmaalla21.6.2017 10:19Tiedote

Tampereen yliopistollisen sairaalan Kirurgian koulutuskeskuksesta on muodostunut merkittävä kirurgisia taitoja opettava yksikkö Suomessa. Taysissa on ainut pohjoismainen keskus, jossa terveydenhuollon ammattilaiset voivat opetella kirurgisia taitoja vainajilla. Vuodesta 2013 toiminut koulutuskeskus käyttää opetuksessaan vain pirkanmaalaisia vainajia. Vuosittain joka kymmenes vainaja päätyy koulutuskeskuksessa opetuskäyttöön. Viime vuonna 171 vainajaa osallistui opetuskäyttöön, osa useampaan kuin yhteen opetustilaisuuteen. Harjoitellut toimenpiteet ovat käsitelleet esimerkiksi murtumien hoitoa, uusien implanttien, kuten tekonivelten, leikkauksia tai ensihoidon ja verisuonikirurgian hätätoimenpideharjoituksia. Kuluneen vuoden aikana kirurgisia taitoja ovat käyneet opettelemassa muun muassa kirurgeja Keski-Euroopasta, Pohjoismaista ja Baltiasta. Myös HUS:in kasvojensiirto-operaatiota on harjoiteltu ennakkoon Taysin Kirurgian koulutuskeskuksessa. Lähes kaikki antavat luvan Vainajien opetus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme