Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Vuosi 2021 merkitsee koronakriisin loppua, Suomen talous herää kesään mennessä

Jaa

Koronarokote on ratkaisevin tekijä talouden laskun pysäyttämiseksi ensi vuonna. Jos rokotukset sujuvat odotetusti, herättävät ne Suomen talouden kesään mennessä, arvioi Etla. Tämän jälkeen talouspolitiikassa siirrytään elvytysvaiheesta sopeutukseen. Siirtymästä tuskin tulee poliittisesti helppo, mutta pitkän aikavälin velkakestävyyden kannalta se on olennainen. Hallitus ajoittanee sopeutukset edessä olevaan noususuhdanteeseen. Maailmantaloudessa myös Yhdysvaltain vallanvaihdos tuo yrityksille nykyistä vakaamman toimintaympäristön.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on koonnut vuoden päätteeksi tutkijoidensa arvioita vuonna 2021 esiin nousevista kehityskuluista ja ilmiöistä, joita päättyvä koronavuosi on kiihdyttänyt tai jarruttanut. Alkava vuosi 2021 merkitsee Etlan arvion mukaan koronakriisin loppua: talouden laskusuhdanne päättyy ja toipuminen alkaa rokotteen sekä EU:n elpymisrahaston tuella. Luvassa on iloisen 20-luvun alku, mitä raha- ja finanssipolitiikan elvytys voimistavat, arvioi Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

- Elpymisessä on luonteenomaista, että baarit täyttyvät ja Gran Canaria kutsuu, joten rautakaupat ja gigantit hiljenevät. Kasvun tekijöiden näkökulmasta iloinen vaihe ei kuitenkaan kestä kauaa. Pitkän aikavälin kasvupotentiaali on Suomessa vain puolentoista prosentin luokkaa. Ellei sitä saada nopeammaksi, edessämme on tuskallinen julkisen sektorin sopeutusohjelma, kiteyttää Kangasharju.

Suomen talous herää rokotteiden myötä viimeistään kesällä. Talouspolitiikassa siirrytään siten elvytyksestä sopeutukseen. Siirtymä tuskin tulee olemaan poliittisesti helppo, mutta pitkän aikavälin velkakestävyyden kannalta olennainen, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi. Kuusi vastaa Etlan makrotalouden ja julkisen talouden tutkimuksesta.

- Sopeutukset on järkevintä ajoittaa edessä olevaan noususuhdanteeseen. Myös globaalisti talouskasvussa nähdään merkittävää kiihtymistä koronan helpotettua, mikä tukee kotimaista kasvua. Tosin rokotusten eritahtisuuden vuoksi alueelliset erot tulevat korostumaan, Kuusi sanoo.

Perustellusti koronarokotteen arvioidaan olevan ratkaisevin tekijä talouden laskun pysäyttämiseksi. Ilman luotettavaksi koettua rokotetta ihmisten käyttäytymiseen jää liikaa ”epävarmuuden sumua, jonka sisään ei näe”. Etlan tutkijat listaavatkin rokotteen kuluneen vuoden positiivisimmaksi uutiseksi.

- On äärimmäisen hieno asia, että rokotekielteisyys oli Suomessa alkanut tasaantua jo ennen koronan puhkeamista. Kärsivällinen työ, jossa viranomaiset ovat säilyttäneet hämmästyttävän tyyneyden, on tuottanut hedelmää. Työn yhteiskunnallinen merkitys paljastuu vasta nyt, jälkikäteen ja yllätyksenä kaikille, sanoo Etlan tutkimuspäällikkö, lääketieteen tohtori Martti Kulvik.

Koronavuosi 2020 meni meillä paremmin kuin pelättiin

Suomen talous selvisi kaikkiaan koronavuodesta pelkoja vähemmällä. Etlan ennusteryhmän mukaan Suomen talouspudotus oli kuluvana vuonna Euroopan pienimpien joukossa. Teollisuus suoriutui odotuksia paremmin: sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto on pysynyt kasvussa, lisäksi koneiden ja laitteiden valmistus on pärjännyt eurooppalaisia verrokkeja paremmin.

- Metsäteollisuus uusiutuu, kun paperin tuotanto vähenee, mutta vastaavasti pahvin ja kartongin tuotannon kapasiteetti kasvaa. Kokonaan uusia tuotteitakin voidaan odottaa. Myös telakkateollisuus pelastuu tehokkaan Covid19-rokotteen ansiosta, listaa Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

Kuntataloudessa koronakevät näkyi yllättävällä tavalla: kuntien talous vahvistui. Kuntien verotulot kasvoivat edellisestä vuodesta, eivätkä menot koronaepidemian aikana kasvaneet juuri lainkaan. Tällä hetkellä vaikuttaa myös siltä, että hallituksen koronatuilla osaa kunnista ylikompensoitiin, osaa alikompensoitiin. Hallituksen myöntämien koronatukien kohdistumista voidaan arvioida tilastojen valossa helmikuussa 2021, sopivasti juuri kuntavaalien alla.

Etla odottaa tulevana vuonna myös selkeää tuottavuuden kasvua digiloikasta, joka nähtiin talouden eri osa-alueilla. Digitaalitalous Suomessa kasvoi, kun etätyö ja verkkokauppa kiihdyttivät kehitystä.

- Lisäksi eurooppalaisille yrityksille on luvassa paremmat mahdollisuudet kilpailla markkinoilla, kun sekä EU että USA ovat ryhtyneet voimakkaisiin toimiin teknologiajättien määräävän markkina-aseman väärinkäytön suitsemiseksi, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski.

EU on jälleen haasteiden edessä

Koko Euroopan talouden kannalta ratkaisevaa on, onnistuuko EU:n elpymisrahasto tukemaan talouskasvua Euroopassa. Jäsenmaat toimittavat elpymissuunnitelmansa komissiolle arvioitavaksi huhtikuuhun 2021 mennessä. Etlan kristallipallo ei näytä, pystyvätkö jäsenmaat kohdistamaan elpymispaketin varat sellaisiin investointeihin ja rakenteellisiin uudistuksiin, jotka tukevat talouskasvua, ja samalla edistävät digitalisaatiota ja vihreää siirtymää. Haasteita ainakin riittää.

Ensi vuonna on myös odotettavissa päätöksiä siitä, miten elpymisrahastoa varten otettu velka maksetaan takaisin, ja komissio esittää kesäkuuhun mennessä tulonlähteitä koskevia ehdotuksia.

- Päätökset uusista EU:n omista tulonlähteistä, kuten digitaaliverosta tai päästökauppajärjestelmästä, ovat merkittävä asia myös EU:n tulevaisuuden kannalta. Unionin kehittäminen tulee muutenkin jatkumaan vuonna 2021, kun komissio käynnistää Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin, muistuttaa Etlan tutkija Päivi Puonti.

Osana ilmastopolitiikkaa EU on päättämässä myös hiilitullien käyttöönotosta hiilivuodon tukkimiseksi. Paine päätöksiin on kova, mutta tulli on välineenä hankala - paitsi poliittisesti, myös teknisesti. Kun EU:n keskeiset kauppakumppanit, Kiina ja Yhdysvallat, ovat myös kirittämässä omaa ilmastopolitiikkaansa, voi ollakin, että tullin toteutus jää toistaiseksi suppeaksi, Tero Kuusi arvioi.

Yrityksille luvassa vakaampi toimintaympäristö

Koronan helpottamisen lisäksi Etlan tutkijat odottavat ensi vuonna muutoksia globalisaatiokehitykseen. Yhdysvaltojen uusi hallinto Joe Bidenin johdolla luo uudelleen suhteita vanhoihin liittolaisiinsa ja odotettavissa on myös välien lämpenemistä EU:n kanssa. Brexitin jälkeisen Britannian asema onkin ensi vuonna haastava monella tapaa, maa voi myös jäädä EU:n ja Yhdysvaltojen liennytyspolitiikan puristuksiin.

Eräänlaisena vuoden 2020 positiivisimpana uutisena voidaan myös nähdä Donald Trumpin lähtö. Ainakin Bidenin presidenttiyden ja uuden hallinnon ansiosta yritysten toimintaympäristö on vakaampi vuonna 2021, arvioivat Etlan tutkijat. Yhdysvallat palaa myös Pariisin ilmastosopimukseen. Kun lisäksi Kiina, Japani ja Venäjäkin ovat ilmaisseet omia ilmasto- ja hiilineutraalisuustavoitteitaan, on odotettavissa vihreiden innovaatioiden buumi.

- Luvassa on massiivisia investointeja vihreiden innovaatioiden kehittämiseen ja niiden leviämiseen. Tässä ilmiössä on myös suomalaisilla yrityksillä osaamista ja kansainvälisiä markkinoita, toteaa Etlan Heli Koski.

 

Ilmiöt2021 – koostetta ovat Etlassa kirjoittaneet Aki Kangasharju, Antti Kauhanen, Heli Koski, Martti Kulvik, Tero Kuusi, Markku Lehmus, Päivi Puonti ja Hanna Virtanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju
Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju
Lataa
Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen
Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen
Lataa
Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski
Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski
Lataa
Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Lataa
Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus
Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus
Lataa
Etlan tutkimuspäällikkö Martti Kulvik
Etlan tutkimuspäällikkö Martti Kulvik
Lataa
Etlan tutkija Päivi Puonti
Etlan tutkija Päivi Puonti
Lataa
Etlan tutkija Hanna Virtanen
Etlan tutkija Hanna Virtanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Onko vastakkainasettelu politiikassa kärjistynyt Suomessakin? Tuore BIBU-tutkimus kumoaa käsityksen12.1.2021 00:01:00 EETTiedote

Kansainvälisessä ja kotimaisessakin keskustelussa mainitaan toistuvasti, miten poliittiset jakolinjat ovat kasvaneet ja vastakkainasettelu kärjistynyt. Suomessa tarina syvenevistä jakolinjoista ei kuitenkaan kaikilta osin pidä paikkaansa. Tuore tutkimus osoittaa, että eroja on, mutta polarisoituminen ei ole systemaattisesti lisääntynyt. Esimerkiksi monissa talouskysymyksissä poliitikkojen näkemykset ovat sittenkin suhteellisen lähellä toisiaan.

Koulutuksen keskittämisen nurja puoli – alueellinen saatavuus vaikuttaa nuorten koulutusvalintoihin ja jopa tutkinnon suorittamistodennäköisyyteen11.1.2021 09:00:00 EETTiedote

Toisen asteen koulutuksen keskittäminen ja tarjonnan supistaminen vaikuttavat nuorten koulutusalavalintaan – ja jopa tutkinnon suorittamistodennäköisyyteen, todetaan tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan alueellisen koulutuksen tarjonnan vähentäminen vaikuttaa myös nuorten sijoittumiseen työmarkkinoille ainakin vielä 21-vuotiaana. Tutkijat kehottavatkin keskittämispäätöksiä tehtäessä miettimään niiden vaikutusta myös nuorten koulutus- ja urapolkuihin.

Suomen ICT-päästöistä valtaosa syntyy rajojen ulkopuolella – ja siksi raportointia on muutettava7.1.2021 13:00:00 EETTiedote

Tietotekniikka-alan kasvu on kasvattanut myös sähkönkulutusta ja päästöjä. Yritysten ja kuluttajien on kuitenkin vaikea saada tietoa ICT-alan ympäristöystävällisyydestä. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii läpinäkyvää tietoa alan sähkönkulutuksesta. Tuore tutkimus suosittaakin EU-tasolla ja globaalistikin yhdenmukaista, rajat ylittävää käytäntöä ICT-alan energiatehokkuuden ja ilmasto- ja ympäristövaikutusten raportointiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme