Rakli ry

EU leikkaamassa kaupunkien elinvoiman edellytyksiä - reagoiko Suomi?

Jaa

Euroopan komissio on laatinut ehdotuksensa luonnon ennallistamisasetuksesta. Suomessa tähän on reagoitu vilkkaalla metsätalousväittelyllä. Kaupunkiympäristö on jäänyt täysin vaille huomiota, vaikka asetuksen artikla 6 rankaisee kaupunkien kestävää kasvua. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan Suomen tulee vaatia artiklan poistoa luonnon ennallistamisasetuksesta tai vähintäänkin sen palauttamista uudelleenvalmisteluun.

Kaupunkien ekosysteemien ennallistamista koskevan artiklan 6 mukaan jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että vuoteen 2030 mennessä viheralueita ja puiden latvuspeittävyyttä ei menetetä nettomääräisesti vuoteen 2021 verrattuna missään asetuksen piiriin kuuluvassa kunnassa.

Suomessa asetuksen piiriin kuuluisi 63 kuntaa: 25 suurinta kaupunkia ja lukuisia pienempiä ilman, että ne keskenään muodostavat yhtenäisiä seutuja. EU määräisi Ulvilan ja Uudenkaupungin maankäytöstä, mutta ei Nurmijärven eikä Kirkkonummen.

”Päättäjien tulisi pohtia, mikä vaikutus uudistuksella olisi maapolitiikkaan niissä Suomen kunnissa, joita asetus koskisi, verrattuna kuntiin, jotka jäisivät sääntelyn ulkopuolelle. Paikallista maankäyttöä ohjattaisiin suoraan yhtäläisellä EU-lainsäädännöllä riippumatta kaupunkien eroista kasvussa, itsehallinnossa, pinta-aloissa ja viheralan nykymäärässä. Suomen kuntien itsehallinnon artikla asettaisi kyseenalaiseksi”, toteaa Kimmo Kurunmäki Raklista.

Valtioiden olisi myös varmistettava, että viheralueiden pinta-ala kasvaa asetuksen piirissä olevissa kunnissa kokonaisuudessaan vähintään kolmella prosentilla vuoden 2021 kokonaispinta-alasta vuoteen 2040 mennessä ja vähintään viidellä prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Asetus määräisi lisäksi, että latvuspeitteisyyden pitää olla vähintään 10 prosenttia kunnan pinta-alasta vuoteen 2050 mennessä, ja että kunnan viheralan nettomäärää tulee lisätä viherseinillä ja -katoilla rakennusten perusparannuksissa.

Sääntely rankaisisi kuntia, jotka ovat jo pidempään keskittyneet maankäytössään ilmastotavoitteiden mukaisesti olemassa olevan yhdyskuntarakenteen täydentämiseen ja hallittuun laajentamiseen. Rakli vaatii, että artikla poistetaan asetuksesta, tai että se vähintäänkin palautetaan uudelleenvalmisteluun niin, että sääntelyn kohdentamisesta ja ohjauksen välineistä päätetään kansallisesti.

”Uudisalueiden kaavoittaminen olisi jatkossa lähes mahdotonta, ja kasvuun pitäisi kyetä varautumaan kokonaisuudessaan olemassa olevassa kaupunkirakenteessa. Ongelmia ilmenisi eniten niissä kaupungeissa, joihin kohdistuu voimakkain kasvu. Lisäksi sääntely rankaisisi kaupunkiseutujen kehyskuntia, joihin suuri osa tilaa vaativasta yritystoiminnasta yleensä sijoittuu. Laajentuminen uusille alueille ei onnistuisi lainkaan, ellei kunta pystyisi osoittamaan hallintorajansa sisältä vastaavia määriä metsitettäviä alueita, jotta viheralan osuus säilyisi vähintään vuoden 2021 tasolla”, jatkaa Kurunmäki.

Yritysten päätöksentekoon artikla toisi suurta epävarmuutta: investointikelpoisia tontteja olisi tarjolla niukasti - jos ollenkaan, ja maankäyttöprosessit olisivat tähänastista epävarmempia. Halukkuus investoida rakentamiseen ja kiinteistöihin heikkenisi.

Asetus lisäisi myös kaupungeissa painetta purkaa olemassa olevaa rakennuskantaa tehokkaamman rakentamisen alta. Lisäksi se hankaloittaisi merkittävästi tuulivoimaloiden ja aurinkopaneelikenttien rakentamista. Viherkatot veisivät mahdollisuuksia rakennusten aurinkosähkötuotannolta. Maankäytön paineet purkautuisivat sääntelyn piiriin kuuluvien kaupunkien ulkopuolelle hajauttaen yhdyskuntarakennetta ja lisäten liikkumisen tarvetta.

Lisätietoa:

Kimmo Kurunmäki
Johtaja, yhdyskunta ja infra
0503736144
kimmo.kurunmaki@rakli.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Rakli: Asuntorakentamisen pudotus kääntää pääkaupunkiseudun rakentamisen laskuun1.12.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Rakentamisen ja kiinteistöalan näkymät ovat sumuiset niin Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla. Korkojen ja kustannustason nousu sekä talouden epävarmuudet vähentävät rakentamisen ja kiinteistökauppojen määrää. Rakentamisen määrän pääkaupunkiseudulla ennakoidaan laskevan ensi vuonna erityisesti asuntorakentamisessa, mutta myös toimisto- ja liikerakentamisessa. Rakentamisen kysynnän hiipuminen parantanee urakkapyyntöihin kohdistuvaa tarjoushalukkuutta.

Työympäristöissä trendaavat nyt henkilöstön hyvinvointi ja työntekijöiden kohtauspaikat24.11.2022 15:30:00 EET | Tiedote

Vuoden työympäristöteko -kilpailussa etsittiin parhaita työympäristöjä yrityskulttuurin, uusien työvälineiden, fyysisen työympäristön, vastuullisuuden sekä suurten työympäristötekojen kategorioissa. Voittajiksi nousivat vakuutusyhtiö If, suunnittelutoimisto Workspace, muotoilutoimisto Rune & Berg asiakkaanaan PostNord, Mushrooming-palvelun ja kiinteistömanageri Monoman yhteistyö sekä työympäristöjen kehittämiseen erikoistunut Agile Work asiakkaanaan Bluefors. Kaikissa kilpailun voittajateoissa työympäristömuutosta lähdettiin tekemään työntekijäkokemus ja työntekijöiden hyvinvointi edellä.

Fingrid ja Rakli kutsuvat kiinteistönomistajat torjumaan sähköpulaa9.11.2022 14:32:33 EET | Tiedote

Sähköpulan torjumiseksi Fingrid on kehittänyt uuden Sähköjärjestelmän tuki -menettelyn. Kiinteistönomistajat voivat menettelyyn liittymällä auttaa sähköpulan välttämisessä. Mukaan toivotaan laajalti erilaisia kiinteistönomistajia, joilla on mahdollista joustaa lyhytaikaisesti ja lyhyellä varoitusajalla vähintään megawatin tehon kiinteistökannassaan. Menettely otetaan käyttöön tulevana talvena joulukuusta 2022 alkaen.

Kiinteistövero uhkaa nousta lähes 10 prosenttia – hallituksen tehtävä nopeasti päätöksiä tämän estämiseksi31.10.2022 07:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistöverotusta uhkaa ensi vuonna historiallisen korkea korotus. Syynä tähän on rakennuskustannusindeksin vuosimuutos, joka kohosi kesäkuussa lähes kymmeneen prosenttiin. Ensi vuoden kiinteistöveroa tämä indeksimuutos olisi nostamassa 7–9 prosenttia. Kasvavien energiakulujen ja hintojen nousun kanssa kamppaileville kiinteistöveron roima korotus tarkoittaisi merkittävää lisätaakkaa. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli vaatii hallitukselta pikaisia päätöksiä korotuksen estämiseksi.

Asuinrakennusten energia-avustusten tulee koskea kaikkia26.10.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus tukee vuosittain asuinrakennusten energiatehokkuusremontteja kymmenien miljoonien eurojen avustuksella. Avustus on osa vihreää siirtymää ja Suomen tavoitetta olla hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2035 mennessä. Avustukset tulevat tarpeeseen, mutta niiden ulkopuolelle on jätetty taloudellista toimintaa harjoittavat yhteisöt ja siten vapaarahoitteiset vuokra-asuntotoimijat. Tämän epäkohdan korjaaminen on välttämätöntä kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan, mikäli asumisen energiatehokkuutta parantamalla halutaan aidosti vauhdittaa vihreää siirtymää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme