Hilpeä Koppis-lastenkirjasarja jatkuu

Rahtilaivan mukana Suomen Turkuun saapuu aivan outo mönkiäinen, Euroopassa tavattava komealeukainen tamminkainen. Sillä on mukanaan salaperäinen aarrekartta. Retkellään tamminkainen kohtaa viisi suomalaista koppislajia: rapsikuoriaisen, järvihopeasepän, lehtokiitäjäisen, kirjanpainajan sekä tukkimiehentäin. Auttaisivatko nämä aarteen etsimisessä?
Vauhdikkaassa kovakuoriaistarinassa kaikki ei ole aina sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää. Kummallinen onkin tavallista ja tavallinen jotakin aivan erityisen ihastuttavaa. Lopulta ratkeaa myös salaperäisen aarrekartan arvoitus.
Kirjan tiedot on asiatarkastanut Helsingin yliopiston metsäeläintieteen professori Kari Heliövaara.
Ikäsuositus 5+
Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneetKitisevä koppiskokous ja Pikkukoppis eksyy äidistään
Janina Saari on kirjoittaja ja kansainvälisillä markkinoilla toimiva kääntäjä Liedon Vanhalinnasta. Yleistä kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista opiskelleelle Saarelle on tärkeää tukea lasten lukemista ja sen kautta luontoyhteyttä.
Anne Muhonen on vantaalainen kuvittaja, jolta on julkaistu 17 sarjakuva-albumia. Muhonen on tehnyt myös lastenkirja- ja oppimateriaalikuvituksia sekä laajentanut kuvallista ilmaisuaan niin valokuvauksen kuin muraalimaalauksenkin puolelle.
Janina Saari & Anne Muhonen
Kummallinen koppis
Sidottu, nelivärinen
40 s.
Ilmestyy 2.5.2023
Myös e-kirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Syksyn uudet käsityökirjat24.10.2023 11:07:26 EEST | Tiedote
Virkkaussuunnittelija Eine Kinnulan neljäs KouKultani-kirja on täynnä kauniita ja käytännöllisiä talviasusteita. Puikkotaitureille puolestaan on tarjolla moderni kokoelma nykyaikaisia, kauniita neuleita, jotka perustuvat perinteisiin Färsaarten kuvioihin.
Juuri kun luulit tietäväsi totuuden...18.10.2023 11:11:33 EEST | Tiedote
Vangitseva psykologinen trilleri valheista, joita kerromme toisillemme, ja valheista, joihin haluamme uskoa itse.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen tarina18.10.2023 10:49:28 EEST | Tiedote
Josef Lewkowiczin muistelmateos on uskomaton kertomus yhden miehen murtumattomasta tahdosta, toivosta ja rohkeudesta käsittämättömän pahuuden edessä.
Kremlin velho on huikea romaani vallan syvimmästä olemuksesta12.10.2023 08:51:24 EEST | Tiedote
Romaanin keskushenkilön esikuvana pidetään Putinin entistä neuvonantajaa Vladislav Surkovia, jolta monet tutuiksi tulleet putinismin käsitteet ovat peräisin.
Sean Ricks elämän kintereillä11.10.2023 11:05:25 EEST | Tiedote
Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja on tarina päällisin puolin hyväntuulisesta tv-juontajasta, joka ajautui henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Elämäni juoksu on tarina onnistumisista ja epäonnistumisista – ja siitä, kuinka oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme