EHYT

Joka neljäs suomalainen huolissaan läheisen alkoholinkäytöstä

Jaa

Suomalaisista joka neljäs (26 %) on ollut viime vuoden aikana huolissaan jonkun läheisen tai lähipiiriin kuuluvan henkilön alkoholinkäytöstä. Tiedot käyvät ilmi Kantarin kyselytutkimuksesta*, johon vastasi 1004 ihmistä. Kyselyn teetti Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.

Useimmin huolissaan ollaan ystävän tai työ- tai opiskelukaverin (37 %), eri taloudessa asuvan läheisen (25 %) tai omien vanhempien tai isovanhempien (18 %) juomisesta. Vähiten huolissaan on oltu lähipiiriin kuuluvan lapsiperheen (5 %), naapurin (8 %) tai samassa taloudessa asuvan puolison, kumppanin tai oman lapsen (8 %) alkoholin käytöstä. 

Noin joka kymmenes (8 %) vastaajista arvioi läheistensä alkoholinkäytön lisääntyneen ja 16 prosenttia vähentyneen koronaepidemian aikana. Yrittäjät (21 %) arvioivat muita useammin läheistensä alkoholinkäytön lisääntyneen.

“Meillä Päihdeneuvonnassa huoli kuuluu erityisesti puolison, vanhempien tai omien lasten päihteidenkäytöstä. Jonkin verran tulee puheluita myös esimerkiksi ystävän tai naapurin päihteidenkäytöstä huolestuneilta”, kertoo Päihdeneuvonnasta vastaava Minttu Tavia Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.

2020 Päihdeneuvonnassa vastattujen puheluiden määrä nousi 30 prosenttia ja soittoyritysten määrä lisääntyi 40 prosentilla.

Miehet (47 %) ovat naisia (20 %) useammin huolissaan ystävän, työ- tai opiskelukaverin alkoholinkäytöstä. Naiset (32 %) taas ovat miehiä (15 %) useammin huolissaan eri taloudessa asuvan läheisen (entisen puolison/kumppanin tai lapsen) alkoholinkäytöstä.

"Aiheesta kannattaa puhua suoraan, mutta ystävällisesti”

Suuria annoksia kerrallaan (yli 6 annosta) käyttävät ovat selvästi muita useammin huolissaan ystävän, työ- tai opiskelukaverin alkoholinkäytöstä (64 %). Huolta läheisen alkoholinkäytöstä kantavat myös opiskelijat (41 %) ja yrittäjät (37 %). Opiskelijat ja työttömät olivat useimmin huolissaan ystävän tai työ- tai opiskelukaverin alkoholinkäytöstä. Opiskelijoista 41 % oli huolissaan myös omien vanhempien tai isovanhempien alkoholinkäytöstä. Eläkkeellä olevista vastaajista 23 % oli ollut huolissaan naapurin alkoholinkäytöstä, kun muissa ryhmissä naapureista kantoi huolta vain muutama prosentti.

Kun huoli ystävän tai tuttavan alkoholin juomisesta herää, on tärkeää ottaa asia puheeksi, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Huolen puheeksi ottaminen on välittämistä. Rehellisyydellä ja välittämisellä pääsee pitkälle. Apua kannattaa hakea varhaisessa vaiheessa.

“Ole läsnä, kuuntele ja ole kiinnostunut. Aiheesta kannattaa puhua suoraan, mutta ystävällisesti. Samalla on hyvä osoittaa tukea ja tuoda esiin, että otat asian esiin, koska läheisesi on sinulle tärkeä ja hänen vointinsa huolestuttaa sinua. Voit myös kannustaa läheistäsi soittamaan Päihdeneuvontaan, jossa ammattilaiset antavat palveluohjausta ja keskustelutukea ympäri vuorokauden. Myös läheinen voi soittaa Päihdeneuvontaan”, kertoo Tavia.

Päihdeneuvonta toimii numerossa 0800 900 45 ja on auki ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Soittaminen on maksutonta eikä henkilötietoja kysytä.

* Kantar TNS toteutti kyselyn puhelinhaastatteluilla, jotka tehtiin osana Catibus-monitilaajatiedonkeruuta. Kyselyn kohderyhmä olivat 18–79-vuotiaat suomalaiset. Aineisto on painotettu vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan ja se edustaa kohderyhmää pois lukien Ahvenanmaa. Puhelinhaastatteluja tehtiin yhteensä 1004. Tiedonkeruuaika oli 11.–25.1.2021. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on ± 3,1 %-yksikköä 50 % tulostasolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö Minttu Tavia, EHYT ry, p. 050 452 1039 tai minttu.tavia@ehyt.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) yhdistää 58 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä, jotka haluavat ehkäistä ja vähentää päihdehaittoja.

https://www.ept-verkosto.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

KORJAUS: Selvitys: Alkoholia ja nikotiinituotteita päätyy alaikäisille helposti sosiaalisen median välityksellä19.1.2022 14:29:59 EET | Tiedote

Korjaus tänään klo 7.00 lähettämäämme tiedotteeseen. Tiedotteessa luki: Selvityksessä haastateltiin 11 ja kyselyyn vastasi 265 yläkouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa nuorta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Tampereen ja Vaasan alueilta. Korjattu tieto: Selvityksessä haastateltiin 11 ja kyselyyn vastasi 260 yläkouluissa ja 204 ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa nuorta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Tampereen ja Vaasan alueilta.

Kysely: Enemmistö suomalaisista pitää rahapelaamisen tappiorajoja liian korkeina15.12.2021 13:47:56 EET | Tiedote

Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että Veikkauksen asettamat pakolliset tappiorajat rahapeliautomaateille ja osalle nettipeleistä ovat liian korkeat, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Taloustutkimuksella teettämä kysely. Kyselystä käy ilmi myös, että pakollisen tunnistautumisen rahapelaamisen yhteydessä koetaan ehkäisevän ja vähentävän rahapelihaittoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme