Yrjö Jahnssonin säätiö

Jukka Pekkariselle ja Pekka Sutelalle Yrjö Jahnssonin säätiön tiedepalkinto

Jaa
Yrjö Jahnssonin säätiön kotimainen tiedepalkinto myönnettiin taloustieteilijöille Jukka Pekkariselle ja Pekka Sutelalle (jaettu palkinto, 10 000 euroa kummallekin) säätiön vuosijuhlassa perjantaina. Jukka Pekkarinen ja Pekka Sutela ovat avanneet ikkunan taloustieteen maailmaan monille suomalaisille. He kirjoittivat vuonna 1980 yhdessä oppikirjan ”Kansantaloustiede”, joka toimi taloustieteen suosittuna perusoppikirjana kaksi vuosikymmentä. Molemmat ovat osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja olleet aktiivisia taloustieteen ja talouspolitiikan popularisoijia. He ovat tehneet merkittävän elämäntyön suomalaisen taloustieteen hyväksi.

Jukka Pekkarinen on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun Professor of Practice ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän on toiminut Kansantaloudellisen aikakauskirjan päätoimittajana kymmenen vuotta. Hän on työskennellyt valtiovarainministeriön ylijohtajana, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana ja toiminut useissa opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä mm. Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Suomen Pankissa.

Pekkarinen on arvostettu asiantuntija ja lausuntojen antaja julkisessa keskustelussa. Tieteellistä tutkimusta Pekkarinen on tehnyt Keynesin ja Hicksin makroteorioista, raha-, finanssi- ja valuuttapolitiikasta, työmarkkinoista sekä hyvinvointiyhteiskunnan ”pohjoismaisen mallin” toimivuudesta. Hän on esikuviensa Keynesin ja Hicksin tavoin ollut enemmän kiinnostunut käytännön ongelmien ratkaisemisesta kuin teorioiden testaamisesta tilastollisin menetelmin.

Pekka Sutela on Lappeenrannan teknillisen yliopiston Professor of Practice, Aalto-yliopiston dosentti ja vieraileva professori Paris School of International Affairs’ssa. Hän on työskennellyt Suomen Pankissa mm. Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) päällikkönä ja johtokunnan neuvonantajana. Pitkän uran hän on tehnyt myös Helsingin yliopistossa, jossa hän on mm. toiminut siirtymätalouksien tutkimuksen professorina. Hänellä on ollut useita muita opetus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtäviä mm. Suomen Akatemiassa, Oulun yliopistossa ja Aalto-yliopistossa.

Sutela on arvostettu kommentaattori, neuvonantaja ja palkittu tietokirjailija. Hän on keskittynyt erityisesti Neuvostoliiton ja Venäjän taloudellisen kehityksen, talouspolitiikan ja taloudellisen ajattelun kysymyksiin.

Yrjö Jahnssonin säätiön kotimainen tiedepalkinto, 20 000 euroa, myönnetään merkittävästä taloustieteellisestä, terveystaloustieteellisestä tai lääketieteellisestä tutkimuksesta tai aikaansaannoksesta, joka edistää tieteen ja tutkimuksen aktiivista hyödyntämistä yhteiskunnassa. Palkinto jaetaan kahden vuoden välein ja se voidaan jakaa kahden henkilön kesken.

Yrjö Jahnssonin säätiön perusti kouluneuvos Hilma Jahnsson vuonna 1954 lahjoittamalla sille puolisoiden yhdessä keräämän omaisuuden. Säätiö on yksi merkittävimmistä taloustieteellisen tutkimuksen yksityisistä rahoittajista Suomessa. Apurahoja säätiö on myöntänyt historiansa aikana 76 miljoonaa euroa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Elli Dahl
puh. 050 3270 831
elli.dahl@yjs.fi


YRJÖ JAHNSSONIN SÄÄTIÖ SR

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Yrjö Jahnssonin säätiö
Yrjö Jahnssonin säätiö
Yrjönkatu 11 D 19
00120 Helsinki

09 686 9100http://www.yjs.fi

Yrjö Jahnssonin säätiö: Yrjö Jahnssonin säätiön perusti kouluneuvos Hilma Jahnsson vuonna 1954 lahjoittamalla peruspääomaksi yhdessä puolisonsa kansantaloustieteen professori Yrjö Jahnssonin kanssa hankitun varallisuuden. Yrjö Jahnssonin säätiö on yksityinen säätiö. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen kansantaloustieteellisen ja lääketieteellisen tutkimuksen edistäminen sekä suomenkielisten oppi- ja tutkimuslaitosten ylläpitäminen ja tukeminen. Lisäksi tuetaan edellä mainittujen tieteenalojen saumakohdassa olevaa suomalaista terveystaloustieteellistä tutkimusta. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa jakamalla stipendejä tutkimustyöhön ja jatko-opintoihin. Lisäksi järjestetään ja tuetaan luento- ja seminaaritilaisuuksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yrjö Jahnssonin säätiö

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye