Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kasvomaskit käyttöön koko peruskouluun

Jaa
Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla edelleen kasvussa. Sairaalahoidon kuormitus on koko maassa kasvanut jyrkästi. Tehohoidon tarve on sen sijaan pysynyt melko vakaana. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suositteli tiistaina, että kasvomaskeja käytetään kaikilla peruskoulun ja toisen asteen luokka-asteilla koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa.

Koronanilmaantuvuus oli viime viikon päätyttyä Pirkanmaan sairaanhoitopiriin alueella 1308 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Testeistä jo yli 40 prosenttia on positiivisia ja se on voimakkaassa nousussa. Taysin vuodeosastoilla on nyt 35 koronapotilasta ja teholla kuusi potilasta.

Vallitsevassa epidemiatilanteessa tartunnanjäljityksessä ei ole enää mahdollista hallita tartuntaketjuja. Tartuntojen lähteistä saadaan selville varmuudella enää vain kymmenisen prosenttia. Pirkanmaan tartuntatautilääkärit käsittelevät jäljitystyön linjauksia keskiviikkona.

Yhden rokotuksen saaneita on Pirkanmaalla 88,6 prosenttia, kaksi rokotusta saaneita 84,7 prosenttia ja kolme rokotusta saaneita 28,9 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Maskit käyttöön koko peruskouluun

Pirkanmaalla on jo käytössä pääosa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeessä 11.1. suositelluista toimenpiteistä. Aluehallintoviraston rajoitukset tilojen käytöstä ovat voimassa 8.-21.1.2022. Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilojen ohjattu toiminta voivat jatkua mutta urheilulajien kilpailutoimintaa ei suositella tammikuun aikana. Harrastuksissa suositellaan toimintaa pienryhmissä.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee kirurgisen kasvomaskin käyttöä koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa peruskoulujen oppilaille 1. luokasta lähtien sekä edelleen toisen asteen oppilaille.

Pandemiaohjausryhmä suosittelee myös yksityistilaisuuksien rajaamista korkeintaan kymmeneen henkilöön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959


Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye