Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kiireettömiä aikoja siirretään, yhteistoimintaneuvottelut keskeytetään

Jaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä varaudutaan koronavirusepidemian hoitoon ja ryhdytään perumaan maalis-huhtikuulle ajoittuvia kiireettömiä vastaanotto- ja toimenpideaikoja. Taysin yksiköt peruvat omat aikansa potilaille tällä ja ensi viikolla soittamalla. Peruutus tulee kirjeellä, mikäli aika on vasta huhtikuun aikana. Ne potilaat, joilla on sähköisen asioinnin lupa, saavat peruutuksen tekstiviestinä.

Poikkeuksena Tays Hatanpään rintaklinikan mammografiaseulonta-aikojen peruutuksesta ei soiteta eikä lähetetä asiakkaalle kirjettä seulonta-aikojen suuren määrän vuoksi.

Potilaille annetaan uusi aika, kun poikkeustilanne päättyy. Taysin potilaiden kannattaa kirjautua OmaTaysiin osoitteessa omatays.fi ja päivittää yhteystietonsa ajan tasalle. Myös sähköisen asioinnin luvan voi antaa OmaTays-palvelussa. OmaTaysia käyttävissä yksiköissä potilaiden peruutetut ajat poistuvat myös potilaan näkymästä.

Varaudutaan lisäosastoilla

Sairaanhoitopiiri on varautunut koronaepidemian alkuun myös ryhtymällä järjestelemään koronapotilaiden hoitoon erillisiä osastoja Tays Keskussairaalaan, Tays Valkeakoskelle ja Tays Hatanpäälle. Henkilöstö siirretään näille osastoille kiireettömästä hoidosta.

Osana Taysin varautumista on myös julkaistu ulkoisille verkkosivuille Tays Ensiapu Acutan ruuhkamittari, josta voi seurata päivystyksen potilastilannetta. Epidemiatilanteessakin potilaaksi tulee hakeutua ensisijaisesti oman kotikunnan palveluiden piiriin. Ensiapu Acutan ja Tays Valkeakosken päivystyksiin hakeudutaan vain, jos potilaan tutkimukset ja hoito eivät voi odottaa oman kotikunnan terveysaseman avautumista. Hätätilanteessa tulee soittaa numeroon 112.

YT-neuvottelut tauolle

Poikkeustilanteen vuoksi sairaanhoitopiiri on päättänyt keskeyttää säästöohjelmaan liittyvät yhteistoimintaneuvottelut toistaiseksi. Sairaanhoitopiirissä keskitytään koronaviruspotilaiden hoitoon poikkeustilanteessa.

Sairaanhoitopiirin varautuminen epidemian etenemiseen on edennyt kokonaisuutena suunnitellusti hyvässä yhteistyössä maakunnan ja koko erityisvastuualueen kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sairaanhoitopiirin palvelut:
Johtajaylilääkäri Juhani Sand
puh. 044 7195959


Yhteistoimintaneuvottelut:
Sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen
puh. 050 5584579


Viestintä:
Viestintäjohtaja Elina Kinnunen
puh. 050 5292003
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye