Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Kohtaamisia kannattaa Pirkanmaalla välttää

Jaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen koronatilanne on kehittynyt vaikeampaan suuntaan. Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kuluneen kahden viikon ajalta 64 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä oli 2,4 prosenttia viime viikon päättyessä.

Tartunnat on pystytty toistaiseksi jäljittämään entiseen tapaan. Pirkanmaa jatkaa kiihtymisvaiheessa vaikka sairaanhoitopiirin alueella on käytössä valtaosa leviämisvaiheen suosituksista.

Kohtaamiset minimiin

Aluehallintovirasto on 9.3. tehnyt päätöksen, jolla julkiset kokoontumiset on rajoitettu Pirkanmaalla kuuteen henkilöön. Aluehallintovirasto velvoittaa myös Pirkanmaan alueen yksityisiä ja julkisia yhteisöjä varmistamaan asiakastiloissaan, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan turvaväleillä välttää, asiakkailla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja että pintojen puhdistamista tehostetaan.

- Nyt on tärkeä arvioida jokaisen tapaamisen välttämättömyyttä. Kohtaamisia kannattaa välttää, jotta saamme tartuntojen määrän laskemaan myös Pirkanmaalla, toteaa Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Tartuntoja etenkin opiskelija-asuntolasta, harrastuksista ja työpaikoilta

Viime viikolla on 217 tartuntaa. Tartunnoista pystyttiin jäljittämään 79 prosenttia eli 172 tartuntaa. Kolmannes tartunnan saaneista oli jo edeltävästi karanteenissa. Suurin osa tartunnoista on peräisin Pirkanmaalta.

Tartunnoista 60 todettiin perhepiiristä tai samasta taloudesta. Nämä ovat jatkotartuntoja edellisten viikkojen tartuntoihin. Kaikkiaan 32 tapausta tuli opiskelija-asuntoloista ja 25 harrastuksista. Yhteensä 19 tartuntaa tuli seitsemältä eri työpaikalta. Ystävien tai tuttavien tapaamisista saatiin 18 tartuntaa. Kouluista tuli viisi tartuntaa ja ulkomailta kuusi. Yksittäisiä tapauksia todettiin yksityisistä juhlista, baarista ja liikennevälineestä.

Eniten tartuntoja todettiin 20-49 -vuotiailla. Pirkanmaalla ei todettu uusia muuntovirustapauksia kuluneen viikon aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Koronavuosi painoi sairaanhoitopiirin konsernin tilinpäätöksen 15 miljoonaa alijäämäiseksi29.3.2021 13:11:25 EEST | Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin konsernin ja Taysin viime vuoden toimintaa ja tulosta värittää voimakkaasti koronan aiheuttama pitkäkestoinen poikkeustilanne. Korona vaikutti konserniin ja Taysin toimintaan hyvin eri tavoilla. Taysin eli sairaanhoitopiirin tilikauden alijäämä ilman yhtiöitä oli 30 miljoonaa euroa. Koko konsernin tasolla tilikauden alijäämä oli 14,9 miljoonaa euroa, selviää sairaanhoitopiirin hallituksen tiistaina käsittelemästä viime vuoden toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme